Matti Louhivuori

Matti-Lauri Louhivuori (14. syyskuuta 1928 Heinola31. elokuuta 1977 Helsinki) oli suomalainen iskelmälaulaja ja muusikko. Hänen hitteihinsä kuuluivat esimerkiksi ”Me tulemme taas”, ”Muhoksen Mimmi” ja ”Minä soitan sulle illalla”. Louhivuori levytti alun perin myös kappaleet ”Reppu ja reissumies”, ”Kulkurin iltatähti” sekä ”Neljän tuulen tiellä”, joista nykyään tunnetaan paremmin Tapio Rautavaaran levyttämät versiot. 1960-luvulla Louhivuori esiintyi muun muassa Humppa-Veikot -yhtyeen solistina.

Matti Louhivuori
Matti louhivuori.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 14. syyskuuta 1928
Heinola
Kuollut 31. elokuuta 1977 (48 vuotta)
Helsinki
Ammatti Muusikko, elokuvanäyttelijä
Muusikko
Laulukielet suomi
Aktiivisena 19511975
Tyylilajit kupletti
iskelmä
Soittimet laulu, viulu, kitara, kontrabasso
Levy-yhtiöt Warner Music Finland

Uran alkuMuokkaa

Matti Louhivuori vietti varhaislapsuutensa Heinolassa, josta perhe muutti Sysmään Matin ollessa pikkupoika. Sydämeltään Louhivuori pysyi kuitenkin aina heinolalaisena. Louhivuoren suku oli musikaalista, vaikka Matin omassa perheessä ei musiikkia erityisemmin harrastettu. Matin ensimmäinen oma soitin oli viulu, ja vaikka hän ei tuntenut lainkaan nuotteja, hän osasi soittaa erinomaisesti korvakuulolta. Nuoruudessaan hän jopa voitti erään Heinolassa järjestetyn viulukilpailun, vaikka hänen sarjassaan olikin vain kaksi osanottajaa. Louhivuori hallitsi myös kitaransoiton ja oli ottanut kitaratunteja Ingmar Englundilta. Varsinaiselta ammatiltaan Louhivuori oli autonkuljettaja.[1]

Laulajan uraMuokkaa

Matti Louhivuori lauloi aluksi muutamassa yhtyeessä kotiseudullaan. Eräällä keikalla Reino Helismaa kuuli Louhivuoren laulua ja lähetti tämän siltä seisomalta levytuottaja Toivo Kärjen puheille. Kärki vakuuttui Louhivuoren taidoista, pestasi hänet Fazerin levylaulajaksi ja otti hänet oman yhtyeensä laulusolistiksi. Kärjen mukaan Louhivuorella oli uskomaton äänenlaatu ja -väri, joka toimi nimenomaan äänilevyllä. Kärki kuvaili Louhivuoren tulkintatapaa kommentoivaksi, jolloin laulaja oli ikään kuin sivustakatsoja tai tarinan kertoja.[1]

Louhivuori osoitti luontaiset laulajan lahjansa jo ensilevytyksillään vuonna 1951: Kievarin Kirsti, Neljän tuulen tiellä, Muhoksen Mimmi ja Silkki-Saara sekä alun perin Tapio Rautavaaralle tehdyt Reppu ja reissumies ja Kulkurin iltatähti. Oli puhdas sattuma, että Muhoksen Mimmi, jonka pohjalta Jorma Nortimo ohjasi samannimisen elokuvan, levytettiin ennen kuin samalta paikkakunnalta kotoisin ollut Armi Kuusela valittiin ensin Suomen Neidoksi ja sitten Miss Universumiksi.[2]

Uransa alkupuolella Louhivuori esiintyi Toivo Kärjen yhtyeen kiertueilla laulusolistina Henry Theelin rinnalla, hieman myöhemmin laulujensa tekstittäjän Reino Helismaan ja Metro-tyttöjen kanssa. Duettoja hän levytti myös ikätoverinsa Lasse Kuuselan kanssa. Metro-tyttöjen kiertueilla Louhivuori ajoi "tyttöjen" keikka-autoa ja toimi heitä säestäneen Jorma Juseliuksen yhtyeen basistina. Metro-tyttöjen lopetettua esiintymisensä 1960-luvun taitteessa hän jatkoi uraansa yksinään.[1]

1950-luvun loppuvuosina Louhivuori teki hyvin vähän levytyksiä, kunnes hän palasi aktiivisemmin levytysstudioon 1960-luvun alun humppakuumeen myötä. Yksikään hänen 1960- ja 1970-lukujen levytyksistään ei kuitenkaan enää saanut osakseen sanottavaa huomiota. Toivo Kärjen pojan Kalervo Kärjen mukaan oli Louhivuoren kannalta traagista, että vaikka hän lauloi 1960-luvulla paremmin kuin koskaan, hänen tyylinsä edusti jo auttamatta taakse jäänyttä aikaa. Levytuottajana toimineen Toivo Kärjen huomion keskipiste oli jo toisaalla, nuoremman kuulijakunnan musiikissa.[3] Viimeiset levytyksensä Louhivuori teki albumilleen Maailman Matti vuonna 1975, ja yhteensä hänelle kertyi 181 levytystä.[1] Kalervo Kärki on luonnehtinut Louhivuorta hiljaiseksi työmyyräksi, joka ei pitänyt suurta ääntä itsestään ja on siksi jäänyt tuntemattomammaksi kuin olisi ansainnut.[4]

YksityiselämäMuokkaa

Louhivuoren puoliso oli vuodesta 1952 laulaja ja Metro-tytöt yhtyeen johtohahmo Hertta Louhivuori (o.s. Väkeväinen, 1916–2010), jonka kanssa hän avioitui keikkamatkalla Lapissa. Hertta kertoi viimeisessä julkaistussa haastattelussaan, jonka antoi vuonna 2002 Iskelmän tähtitaivas (2004) kirjaan Louhivuoren kuolemasta: Matti oli palannut kotiin elokuussa 1977 oltuaan ulkoiluttamassa koiraa, hän meni lepäämään sängylle, eikä enää herännyt ja hänet toimitettiin sairaalahoitoon. Sairaalassa hänellä todettiin laaja aivoverenvuoto ja viimein jouduttiin toteamaan, ettei mitään ollut tehtävissä, vaan Louhivuori kuoli myöhemmin sairaalassa. Toivo Kärki, joka sävelsi ja sovitti huomattavan osan niin Metro-tyttöjen kuin Louhivuoren kappaleista, epäili muistelmissaan (Toivo Kärki: Siks’ oon mä suruinen. Tammi 1982) liiallisella alkoholinkäytöllä saattaneen olla osuutta Louhivuoren varhaiseen kuolemaan, sillä hän ei esimerkiksi saanut aivoverenvuotoa kaatumisen tai muunkaan tapaturman seurauksena. Louhivuori oli kuollessaan 48-vuotias, mutta vetäytynyt aktiiviuralta muutamaa vuotta aikaisemmin. Hertta puolestaan jäi päivätyöstään levykaupan myyjänä eläkkeelle 65-vuotiaana vuonna 1981.[1]

DiskografiaMuokkaa

  • Reipasta rallia (Reino Helismaan ja Lasse Kuuselan kanssa) 1965
  • Me tulemme taas 1971
  • Maailman Matti 1975
  • Unohtumattomat 1999
  • Ohikulkija vain 2015

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e Tony Latva ja Petri Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas: 500 suomalaista viihdetaiteilijaa, s. 248–249. Porvoo-Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27817-3.
  2. Kalervo Kärki: Sydämeni sävel: Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 282–284. Helsinki: Mediapinta Oy, 2015.
  3. Kärki 2015, s. 469.
  4. Kärki 2015, s. 732.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.