Matti Bergström

suomalainen säveltäjä, muusikko ja sovittaja (1938–1994)
Tämä artikkeli kertoo muusikosta ja säveltäjästä. Samannimisestä tieteenharjoittajasta katso Matti Bergström (lääkäri).

Matti Harri Björn Bergström (17. helmikuuta 1938 Helsinki8. lokakuuta 1994 Helsinki[1]) oli suomalainen säveltäjä, muusikko ja sovittaja. Yhdessä puolisonsa Pirjo Bergströmin kanssa hän oli suomalaisen musiikin monipuolisimpia ja keskeisiä tekijöitä ja taustavaikuttajia 1960-luvulta lähtien.

Bergström soitti muun muassa Cumuluksen ensimmäisillä levyillä ja niiden jälkeen sovitti puolisonsa kanssa Hectorin levyt Nostalgiasta Hectorock I -albumiin. Bergströmien kädenjälki näkyi laajalti erilaisten artistien levyillä: näitä olivat niin iskelmälaulajat Paula Koivuniemi ja Tuulikki Eloranta kuin oopperalaulaja Matti Salmisen Georg Malmstén -levytyskin. 1970-luvun puolivälin jälkeen he tekivät myös balettimusiikkia ja aloittivat yhteistyön tanssija Jorma Uotisen kanssa. 1980-luvun lopulla he toimivat paikallisradio Etelän äänessä ja pitivät omaa musiikkistudiota.

Bergström kuoli 56-vuotiaana äkilliseen sairauskohtaukseen kotonaan Helsingissä.[2] Hänet on haudattu Malmin hautausmaalle.[3]

Matti Bergströmin isä oli pianisti Harry Bergström. Matti ja Pirjo Bergstromin lapsia ovat Tiina Bergström ja Carita Mäkelä.

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa