Mary (Turkmenistan)

Mary on Maryn maakunnan pääkaupunki Turkmenistanin eteläosassa. Sen asukasluku oli vuonna 2004 arviolta 159 000. Lähellä sijaitsee historiallinen Mervin kaupunki.

Mary
Mary with Hajji Gurbanguly Mosque (31161481347).jpg

Mary

Koordinaatit: 37°36′N, 61°50′E

Valtio Turkmenistan
Maakunta Mary
Väkiluku (2004)  (arvio) 159 000
Aikavyöhyke UTC+5

















MaantiedeMuokkaa

 
Paikallisia asuinrakennuksia.

Mary sijaitsee Turkmenistanin eteläosassa[1] Murgabjoen ja Karakumin kanavan yhtymäkohdassa.[2] Pääkaupunki Ašgabat sijaitsee noin 350 kilometrin päässä lännessä.[1]

HistoriaMuokkaa

 
Mattokauppiaita vuonna 1992.

Noin 30 kilometrin päässä lännessä päässä nykyisestä Marysta sijaitsee historiallinen, mutta sittemmin raunioitunut Mervin kaupunki. Myös itse Mary tunnettiin pitkään historiallisen kaupungin nimellä.[2] Nykyinen Mary on kuitenkin kehittynyt 1800-luvulla perustetun kauppapaikan ympärille.[1]

Alueen päädyttyä Venäjän keisarikunnan alaisuuteen 1800-luvulla paikalle asetettiin pieni varuskunta. Neuvostoliiton alkuaikoina neuvostoliiton asemaa alueella uhkasivat Afganistanista ja Iranista käsin toimineet basmatšit. 1920- ja 1930-luvuilla aloitettiin kuitenkin suurimittaiset hankkeet alueen infrastruktuurin kehittämiseksi. Samalla alueen paimentolaiset vietiin kolhooseille. Vuonna 1930 Marysta tehtiin oman hallinnollisen alueensa (oblast) keskus.[1] Nykyisen nimensä se sai vanhan Mervin sijaan vuonna 1937.[2]

1970-luvulla Maryyn rakennettiin yksi Turkmenistanin suurimmista sähkövoimaloista. Sittemmin itsenäistynyt Turkmenistan on jatkanut investointeja kaupunkiin. Marylla on huomattava asema etenkin Turkmenistanin Afganistanin suuntaan käymässä kaupassa.[1]

VäestöMuokkaa

Maryn asukasluku oli vuonna 2004 arviolta 159 000.[2] Vuonna 1985 vastaava arvio oli noin 85 000. Pääosa kaupungin asukkaista on turkmeeneja. Vähemmistöihin lukeutuvat uzbekit ja venäläiset.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f Rafis Abazov: Historical Dictionary of Turkmenistan, s. 102-103. Scarecrow Press, 2005. ISBN 0-8108-5362-0. (englanniksi)
  2. a b c d Mary Encyclopaedia Britannica. Viitattu 23.6.2020. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa