Marttisen miehet
Marttisen miehillä tarkoitetaan suomalaisten asekätkijöiden ryhmää, joka pakeni Suomesta Ruotsin kautta Yhdysvaltoihin ja liittyi aikanaan Yhdysvaltain armeijaan. Ryhmää kutsutaan "Marttisen miehiksi" johtajansa, Mannerheim-ristin ritarin sekä Suomen ja myöhemmin myös Yhdysvaltain armeijan everstin Alpo Marttisen mukaan. Viimeinen elossa ollut ryhmän jäsen Antero Aakkula kuoli 11. joulukuuta 2006.
Pako Ruotsiin
muokkaaAsekätkentä eli Päämajan organisoima aseiden ja materiaalin hajavarastointi mahdollista sissisotaa varten alkoi paljastua kevään 1945 kuluessa. Keskeistä oli Oulussa tapahtunut kuljetusorganisaatioon kuuluneen miehen tekemä ilmianto valtiolliselle poliisille eli ns. Punaiselle Valpolle. 8. toukokuuta annettiin Oulun sotilaspiirin 2. ye-upseeria Aito Keravuorta koskeva etsintäkuulutus. Asekätkentäoperaation johtoon kuulunut Usko Sakari Haahti antoi Keravuorelle käskyn poistua maasta, minkä tämä 12. toukokuuta tekikin suunnaten kalastajaveneen viemänä Ruotsiin. Rantautuminen tapahtui Piitimessä. Keravuoren maasta poistumisen tarkoitus oli rajata paljastunut asekätkentä yhden sijaiskärsijän vastuulle.[1]
Tämä ei kuitenkaan onnistunut, pidätyksiä seurasi ja asekätkentäorganisaation avainhenkilöille annettiin eri keinoin kehotuksia poistua maasta. Osa ehdittiin pidättää ja heidän pakomatkaansa sisältyikin esimerkiksi karkaamisia vankikuljetuksista.
Lauri Törni ei varsinaisesti kuulunut Marttisen miehiin, vaan liittyi USA:n armeijaan alkuperäisen kokoonpanon jälkeen, eikä hänellä ollut yhteyttä varsinaiseen asekätkentään.[2]lähde tarkemmin? Hänet yleensä mainitaan kuitenkin samaan joukkoon kuuluvaksi.
Yhdysvaltain armeijassa palvelleet Marttisen miehet
muokkaaEverstit
muokkaa- Alpo K. Marttinen
- Antero Aakkula
- Paavo Kairinen
- Aito Keravuori
- Kalle Keränen
- Erkki Lahdenperä
- Eino Lassila
Everstiluutantit
muokkaaMajurit
muokkaaKapteenit
muokkaaKersantti
muokkaaKorpraali
muokkaaLähteet
muokkaa- Kairinen, Paavo: Marttisen miehet: asekätkijäveljet. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14664-1
Viitteet
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa- Marttinens män hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)