Martti Siiriäinen

suomalainen laulaja

Martti Siiriäinen (s. 1936 Terijoki)[1] on suomalainen laulaja.

Jouduttuaan perheensä kanssa jättämään kotiseutunsa sotien vuoksi Martti Siiriäinen vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Suolahdessa Keski-Suomessa. Valmistuttuaan kansakoulunopettajaksi hän teki työuransa opettajana Vantaalla, entisessä Helsingin maalaiskunnassa. Laulua hän opiskeli yksityisesti Lea Piltin ja Matti Lehtisen johdolla ja lauloi Suomen Kansallisoopperan kuorossa. Ensimmäiset levytyksensä Siiriäinen teki Unto Haapa-ahon yhtyeen kanssa vuonna 1969, ja siitä lähtien hän kiersi Suomen tanssilavoja Haapa-ahon yhtyeen solistina. Pääosan levytyksistään hän teki 1970- ja 1980-lukujen aikana.[1]

Diskografia muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Timo Leppänen: Aavikon yö -kokoelman esittelyteksti. Tampere: Salix, 2011.

Aiheesta muualla muokkaa