Avaa päävalikko

Martti Johannes Ekblom (19. maaliskuuta 1898 Pori20. kesäkuuta 1962 Pori[1]) oli suomalainen kunnallispoliitikko, joka toimi Porin kaupunginjohtajana vuodesta 1947 lähtien kuolemaansa saakka. Porin kaupunginvaltuustoon hän kuului sosialidemokraattien edustajana vuodet 1926–1946 ja toimi myös sen puheenjohtajana 1941–1946. Koulutukseltaan Ekblom oli sähköasentaja.

ElämäMuokkaa

Porin teollisuuskoulusta valmistunut Ekblom työskenteli Porin sähkölaitoksella vuodesta 1917 lähtien ja liittyi ammattiosastoon samana keväänä. Marraskuun 1917 yleislakon aikana hän liittyi Verner Forstenin johtamaan Porin työväen järjestyskaartiin ja sisällissodan sytyttyä Porin punakaartiin helmikuussa 1918. Ekblom ei kuitenkaan osallistunut taisteluihin, vaan työskenteli punakaartissa puhelinasentajana. Punaisten vetäydyttyä Porista 13. huhtikuuta Ekblom osallistui kuulustelupöytäkirjojen mukaan pakomatkan aikana Harjavallan sillan ja Pahakosken rautatiesillan räjäytyksiin. Hän jäi lopulta saksalaisten vangiksi Hollolassa 1. toukokuuta ja toimitettiin Hämeenlinnan vankileirille. Ekblom sai kolmen vuoden kuritushuonerangaistuksen valtiopetoksesta, mutta vapautui yleisen armahduksen myötä.[2]

Vapautumisensa jälkeen Ekblom työskenteli sähkölaitoksella, ja vuonna 1926 hänet valittiin ensimmäistä kertaa Porin kaupunginvaltuustoon.[1] Vuonna 1941 hänestä tuli Porin kaupungin puhelinlaitoksen käyttöpäällikkö. Kaupunginjohtajana Ekblom aloitti vuoden 1947 alussa ja sai kaupunkineuvoksen arvonimen 1958. Hän toimi myös muun muassa Suomen Satamaliiton puheenjohtajana.[1][3]

Kaupunginjohtajana toimiessaan Ekblom tunnettiin Porin liikenneyhteyksien ja erityisesti Porin sataman kehittäjänä. Vuonna 1972 Mäntyluodon satamassa otettiin käyttöön Suomen suurin satamanosturi, joka nimettiin hänen mukaansa ”Masaksi”.[4] Ekblom kuoli kesken virkakautensa kesällä 1962, jolloin virkaatekeväksi kaupunginjohtajaksi tuli kaupunginvaltuuston puheenjohtaja päätoimittaja Vilho Rantanen.[1][5] Hänet on haudattu Poriin Käppärän hautausmaalle.[6]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Kaupunkineuvos M. J. Ekblom kuollut. Helsingin Sanomat, 21.6.1962, s. 17. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 27.3.2018.
  2. Ekblom, Martti Johannes - Valtiorikosylioikeuden akti (21211) Valtiorikosylioikeus. Kansallisarkisto. Viitattu 27.3.2018.
  3. Kaupunkineuvos Martti J. Ekblom 60-vuotias. Helsingin Sanomat, 19.3.1958, s. 6. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 27.3.2018.
  4. Nurmi, Lasse: Karhu katsoo merelle : katsaus Porin sataman 220-vuotiseen historiaan, s. 36. Pori: Porin satama, 2001. ISBN 952-91385-5-5.
  5. Rantanen, Vilho Ilmari (PDF) 22.11.2013. Työväen Arkisto. Viitattu 27.3.2018.
  6. Käppärän hautausmaa (PDF) 2017. Porin evankelisluterilainen seurakuntayhtymä. Viitattu 27.3.2018.
  Edeltäjä:
Frans Härmä
Porin kaupunginjohtaja
1947–1962
Seuraaja:
Vilho Rantanen