Avaa päävalikko

Martinkosken seurakunta on vuoden 2019 alussa perustettu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta. Se kuuluu Turun arkkihiippakuntaan ja Paimion rovastikuntaan. Seurakunta syntyi yhdistämällä Marttilan seurakunta ja Kosken Tl seurakunta. Marttilan seurakuntaan kuului vuoden 2017 lopussa 1 607 jäsentä ja Kosken Tl seurakuntaan 2 001 jäsentä.[1] Kosken kirkkoherrasta Tapio Hietalahdesta tulee uuden seurakunnan kirkkoherra ja Marttilan kirkkoherrasta seurakunnan kappalainen. Uuden seurakunnan nimeksi tulee Martinkosken seurakunta huolimatta siitä, että Kotimaisten kielten keskus vastusti nimeä. Se piti Martinkoski -nimeä ongelmallisena siksi, ettei seudulla ole sen nimistä asutusta tai luonnonpaikkaa ja suositteli sen sijaan nimeksi Marttilan seurakuntaa.[2] Vastaavat kunnat eivät yhdisty vaan pysyvät itsenäisinä.

Martinkosken evankelis-luterilainen seurakunta
Suuntautuminen Luterilaisuus
Kirkkokunta Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Hiippakunta Turun arkkihiippakunta
Rovastikunta Paimion rovastikunta
Perustettu 1. tammikuuta 2019
Erotettiin Perustettiin yhdistämällä Marttilan seurakunta ja Kosken Tl seurakunta
Kirkkoherra Tapio Hietalahti

LähteetMuokkaa

  1. Ari Minadis: Kirkkohallitus päätti useista seurakuntaliitoksista – suurimpana Meilahden ja Töölön yhdistyminen Helsingissä Kotimaa24. 25.04.2018. Viitattu 13.11.2018.
  2. Päivi Malin-Perho: Kosken ja Marttilan seurakunnat yhdistyvät Martinkosken seurakunnaksi Salon seudun sanomat. 24.04.2018. Viitattu 13.11.2018.