Avaa päävalikko

Sotamarsalkan hopeatorvet (tunnettu yleisesti nimellä Marsalkan hopeatorvet) on suomalainen sotilasmarssi.

Kappaleen on säveltänyt sotilaskapellimestari Artturi Rope tuntemattomana ajankohtana 1930-luvun alussa. Rope toimi tuohon aikaan soittajana Suomen valkoisen kaartin soittokunnassa eli nykyisessä Kaartin soittokunnassa. Sotamarsalkan hopeatorvet tuli koko Suomen kansalle tutuksi sotavuosina, jolloin se soi elokuvateattereissa puolustusvoimien katsausten tunnusmusiikkina sekä radioitujen asemiesiltojen alkukappaleena.[1] Kappale alkaa tunnetulla fanfaarimelodialla. Kappaleen alku soitetaan nykyään joka vuosi Turun joulurauhan julistamisen yhteydessä.[2]

Marssin nimi viittaa siihen, että kenraali Gustaf Mannerheim oli tammikuussa 1928 juhlistanut Suomen sisällissodan alkamisen 10-vuotisjuhlaa lahjoittamalla Suomen valkoisen kaartin soittokunnalle kahdeksan uushopeasta valmistettua fanfaaritorvea. Kappaleen alkuperäinen nimi oli Fanfaarimarssi, mutta Rope vaihtoi sen Sotamarsalkan hopeatorviksi, kun Mannerheim vuonna 1933 ylennettiin sotamarsalkaksi. Myöhemin Mannerheim sai uuden sotilasarvon Suomen marsalkka, ja kappale tunnetaan nykyään yleisesti pelkkänä Marsalkan hopeatorvina.[2]

Mannerheimin lahjoittamat kahdeksan fanfaaritorvea olivat 1990-luvulle saakka Kaartin soittokunnan käytössä, minkä jälkeen ne museoitiin. Neljä niistä on nykyään Sotamuseossa ja neljä muuta Kaartin jääkärirykmentin perinnetalossa Santahaminassa. Torvien kylkiin on kaiverrettu Suomen kaartin ja Suomen valkoisen kaartin tunnettujen taistelupaikkojen nimet: Wasewo, Varsova, Gornyi Dubnjak, Pravetz, Vaasa, Lapua, Oulu, Vilppula, Länkipohja ja Tampere. Torviin oli alun perin kiinnitetty Suomen valkoisen kaartin tunnuksella ja Mannerheimin monogrammilla kuvitetut standaarit.[2]

LähteetMuokkaa

  1. Soi raikuen Torvet ja rummut: Suomen sotilasmusiikin perinteitä sanoin, kuvin ja sävelin, s. 84. Kaartin Jääkärirykmentin kilta ry, Helsinki 2006.
  2. a b c Kari Laitinen: Marsalkan hopeatorvet, Sotilasmusiikki 2016 (Ruotuväki), s. 15.