Markus Ryffel (s. 5. helmikuuta 1955 Bern) on sveitsiläinen kestävyysjuoksija.

Mitalit
Markus Ryffel vuonna 1979.
Markus Ryffel vuonna 1979.
Maa:  Sveitsi
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Los Angeles 1984 5 000 metriä
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Praha 1978 5 000 metriä
Sisäratojen EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Milano 1978 3 000 metriä
Kultaa Kultaa Wien 1979 3 000 metriä
Hopeaa Hopeaa Göteborg 1984 3 000 metriä
Pronssia Pronssia San Sebastián 1977 3 000 metriä

Prahan EM-kisoissa 1978 Ryffel sijoittui toiseksi 5 000 metrin juoksussa ajalla 13.28,66. Samana vuonna hänet valittiin Sveitsissä vuoden urheilijaksi[1]. Vuonna 1979 hän sijoittui kolmanneksi yleisurheilun maailmancupissa Montréalissa. Moskovan olympialaisissa 1980 hän sijoittui 5 000 metrillä viidenneksi. Ryffel saavutti uransa suurimman saavutuksen 1984 Los Angelesin olympialaisissa, joissa hän juoksi 5 000 metrillä hopealle ajalla 13.07,54.[2]

Lisäksi Ryffel on voittanut sisäratojen EM-kisoissa kaksi kultaa, yhden hopean ja yhden pronssin.[2] Sveitsin mestaruuksia hän voitti urallaan 19. Hän voitti urallaan myös useita maantiejuoksuja. Ryffel pitää edelleen hallussaan Sveitsin ennätyksiä 5 000 ja 3 000 metrin juoksussa sekä ulko- että sisäradoilla[3].

Nykyisin Ryffel toimii yrityksessään Ryffel Running Kurse GmbH.

Henkilökohtaiset ennätykset muokkaa

Lähde: IAAF[2]
Ulkoradat
  • 1 500 m: 3.38,60 (1979)
  • mailin juoksu: 3.58,05 (1984)
  • 2 000 m: 4.59,54 (1978)
  • 3 000 m: 7.41,05 (1979)
  • kahden mailin juoksu: 8.27,3 (1979)
  • 5 000 m: 13.07,54 (1984)
  • 10 000 m: 27.54,29 (1985)
  • tunninjuoksu: 20 029 m (1989)
  • 10 km tiejuoksu: 29.12 (1983)
  • 15 km tiejuoksu: 43.04 (1988)
Sisäradat
  • 3 000 m: 7.44,43 (1979)
  • 5 000 m: 13.34,68 (1985)

Lähteet muokkaa

  1. Die Schweiz wählt die Sportler des Jahres Blick. 22.11.2011. Viitattu 29.7.2019.
  2. a b c Markus Ryffel Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  3. Stat'hletics - All you need to know about swiss track and field www.stathletics.ch. Viitattu 29.7.2019.


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.