Markku Nurmi (15. huhtikuuta 1945 Iitti16. lokakuuta 2010 Helsinki) oli ympäristöministeriön ylijohtaja ja ympäristöasioissa aktiivinen osallistuja ja keskustelija 1970-luvulta alkaen. Häntä on luonnehdittu esivihreäksi. Hän oli Ympäristö-lehden päätoimittaja vuodesta 2004.[1]

Markku Nurmi vuonna 2010

Nurmi väitteli tekniikan tohtoriksi tuotantotaloudesta ja erikoistui ympäristö- ja energiatutkimukseen. Hän työskenteli Kilpailuvirastossa, elinkeinohallituksessa ja opetusministeriössä ennen kuin vuonna 1994 siirtyi ympäristöministeriöön. Hän oli viimeisenä projektinaan johtokunnan puheenjohtajana kumppanuusohjelmassa, jolla pyritään edistämään energian tuottamista uusiutuvista lähteistä ja torjumaan ilmastonmuutosta Väli-Amerikassa.[1]

Nurmi vaikutti asiantuntijana monen keskustapuolueen 1970-luvun poliitikon, kuten Esko Ahon, Matti Vanhasen ja Seppo Kääriäisen, kriittisiin ydinvoimanäkemyksiin.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Unto Hämäläinen, Aktiivi osallistuja oli energiakeskustelun esivihreä, Helsingin Sanomat, 19.10.2010, sivu C 4. Artikkelin verkkoversio