Marjo Valve

suomalainen elokuvaohjaaja

Marjo Valve (12. toukokuuta 1958 Helsinki7. joulukuuta 2022 Kerava) oli suomalainen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -leikkaaja.[1]

Valve syntyi työläisperheeseen. Hän opiskeli ensin taidehistoriaa Helsingin yliopistossa, pääsi vuonna 1980 Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja televisiotyön linjalle ja valmistui vuonna 1989 taiteen maisteriksi. Valve aloitti elokuvauransa leikkaajana. Opiskeluaikanaan hän muun muassa toimi leikkaajana monissa Anssi Mänttärin elokuvissa. Hän ryhtyi ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi Mänttärin Reppufilmi-yhtiössä. Valve ohjasi Raija Talvion kanssa käsikirjoittamansa lyhytelokuvan Amor ampuu ohi (Reppufilmi). Työstä myönnettiin palkinto Tampereen elokuvajuhlilla sekä Jussi-kunniakirja. Tämän jälkeen Valve pääsi mukaan Ylen ja Suomen elokuvasäätiön Sparrausrinki-hankkeeseen, jonka yhteydessä hän ohjasi televisioelokuvan Viimeinen pisara, jota seurasivat muun muassa televisiosarja Huomenna on paremmin ja lastenelokuva Avuton Anna.[1]

Valve toimi aktiivisesti Suomen Elokuvaohjaajaliitossa ja pääsi tämän kautta toimittamaan Marja Pensalan kanssa elokuva-alan Lehtiset-lehteä. Hän opetti elokuvatuotantoa Tuusulassa ja Joensuussa. Valve oli vuosina 2007–2012 Valtion elokuvataidetoimikunnan jäsen ja 2009–2012 sen puheenjohtaja sekä Valtion keskustaidetoimikunnan jäsen. Vuonna 2012 hänet valittiin Suomen elokuvasäätiön tuotantoneuvojaksi, ja hän työskenteli tehtävässä viiden vuoden ajan. Myöhemmin hän jatkoi uraansa asiantuntijana eri hankkeissa. Valve kuoli 64-vuotiaana kärsittyään vaikeasta sairaudesta.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Muistot: Marja Valve 1958–2022 Helsingin Sanomat 10.1.2023, viitattu 10.1.2023

Aiheesta muualla

muokkaa