Marja Anitta Korhola (s. 2. helmikuuta 1954 Lauritsala[1]) on suomalainen tanssija, koreografi ja teatterinjohtaja. Hän on vaikuttanut muun muassa Helsinki Dance Company:ssä ja Tanssiteatteri Raatikossa.[2][3]

Marja Korhola
Henkilötiedot
Koko nimi Marja Anitta Korhola
Syntynyt2. helmikuuta 1954 (ikä 70)
Lauritsala
Kansalaisuus Suomi
Ammatti tanssija, koreografi ja teatterinjohtaja
Käsikirjoittaja
Palkinnot
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Ura muokkaa

Korhola syntyi vuonna 1954 Lauritsalassa, joka liitettiin vuonna 1967 Lappeenrantaan. Hän halusi jo pienestä pitäen esiintyväksi taiteilijaksi. Hän joutui koulun kevätesityksessä katsomaan sivuosassa, kun pari balettia harrastavaa oppilasta esitti omaa esitystään. Hän sanoo oman uransa toteutumisessa olleen hyvä onni mukana, kun Kansallisbaletin tanssija Sonja Tammela lopetti Helsingissä tanssijanuransa ja muutti miehensä kanssa Lappeenrantaan. Hän perusti sinne balettikoulun, jossa Korhola sai hyvätasoista opetusta. Tammela myös kehotti häntä hakemaan Helsingin kaupunginteatterista paikkaa sinne perustetusta tanssiryhmästä. Teatterin johtaja ei antanut hänelle kuin freelance-töitä, koska oli sitä mieltä, että kun Korhola oli ylioppilas hänen täytyy hankkia itselleen yliopistotason koulutus.[2][3]

Korhola kirjoitti ylioppilaaksi 1973 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1986. Hän toimi tanssijana Helsinki Dance Companyssä 1973–1979 ja Tanssiteatteri Raatikon tanssija-koreografina 1979–1988. Vuodesta 1988 lähtien hän on toiminut Raatikon taiteellisena johtajana. Hän on toiminut myös Suomen tanssitaiteilijain liiton puheenjohtajana 1985–1987 ja valtion tanssitaidetoimikunnan varapuheenjohtajana 1989–1991.lähde?

Korhola on esiintynyt myös Yleisradion vuosina 1984–1985 valmistuneessa viihdesarjassa Mutapainin ystävät,[2] jossa hän esitti sarjan valintamyymälän haaveilevaa siivoojaa, joka esitti huumorillisia tanssiesityksiä ja esiintyi esimerkiksi härkätaistelijana, ballerinana tai merenneitona.lähde?

Palkinnot muokkaa

Korhonen palkittiin Jussi-kunniakirja vuonna 1985[3] ja hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 2018.[4]

Lähteet muokkaa

  1. Rantala, Risto: Kuka kukin on : henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2007 = Who's who in Finland. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 978-951-1-20606-4.
  2. a b c Korhola, Marja Tanka – Tanssin Tiedotuskeskus. Viitattu 9.3.2021.
  3. a b c Koivisto, Leena: Raatikkoa johtavan Marja Korholan tanssiura ratkesi jo kansakoulun kevätesityksen takarivissä – "Päätin, että joskus vielä olen tuolla edessä" Vantaan Sanomat. 13.12.2018. Viitattu 9.3.2021.
  4. 06.12.2018 Itsenäisyyspäivä – Självständighetsdagen 06.12.2018 Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikunnat. Viitattu 9.3.2021.

Aiheesta muualla muokkaa


Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.