Marine Le Pen

ranskalainen poliitikko

Marion Anne "Marine" Le Pen (s. 5. elokuuta 1968 Neuilly-sur-Seine, Hauts-de-Seine, Ranska) on ranskalainen Kansallisen liittouman poliitikko. Le Pen on toiminut puolueensa puheenjohtajana vuodesta 2011 sekä kansanedustajana vuodesta 2017 lähtien. Le Pen seurasi puheenjohtajana isäänsä Jean-Marie Le Peniä.

Marine Le Pen
Marine Le Pen vuonna 2022.
Marine Le Pen vuonna 2022.
Kansallisen liittouman puheenjohtaja
15.5.2017–13.9.2021
Edeltäjä Steeve Brioris (väliaikainen)
Seuraaja Jordan Bardella
16.1.2011–24.4.2017
Edeltäjä Jean-Marie Le Pen
Seuraaja Jean-François Jalkh (väliaikainen)
Pas-de-Calais’n 11. piirin kansanedustaja Ranskan kansalliskokouksessa
21.6.2017–
Edeltäjä Philippe Kemel
Euroopan parlamentin jäsen
20.7.2004–18.6.2017
Henkilötiedot
Syntynyt5. elokuuta 1968 (ikä 54)
Neuilly-sur-Seine, Ranska
Kansalaisuus ranskalainen
Ammatti poliitikko
Puoliso Franck Chauffroy (1995–2000)
Eric Lorio (2002–2006)
Lapset 3
Tiedot
Puolue Kansallinen liittouma
Kumppani Louis Aliot (2009–2019)
Suhteita Jean-Marie Le Pen (isä)
Marion Maréchal-Le Pen (sisarentytär)
Tutkinnot Panthéon-Assas -yliopisto
Uskonto roomalaiskatolisuus
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
mlafrance.fr

Le Pen on ollut mukana politiikassa vuodesta 1998 lähtien. Le Pen on ollut puolueensa ehdokas Ranskan presidentinvaaleissa vuosina 2012, 2017 ja 2022. Le Pen on tullut tunnetuksi yhtenä näkyvimmistä Euroopan unionin arvostelijoista.

Le Peniä on luonnehdittu kiistanalaiseksi ja karismaattiseksi poliitikoksi.[1]

Koulutukseltaan Le Pen on juristi ja hän työskenteli asianajajana ennen poliittista uraansa.

Varhainen elämä ja koulutusMuokkaa

Marine Le Pen syntyi vuonna 1968 ja on perheen kolmesta tyttärestä nuorimmainen. Le Penin isä on Kansallisen rintaman perustaja Jean-Marie Le Pen. Vuonna 1976 Le Penin perhettä vastaan suunnattiin pommi-isku, joka on yhä selvittämätön. Pommi-isku vaurioitti voimakkaasti perheen kerrostaloa. Le Pen on kertonut iskun vaikuttaneen perustavanlaatuisesti hänen lapsuuteensa. Le Pen sai kouluaikoinaan huomiota myös isänsä poliittisesta aktiivisuudesta johtuen.[2][3]

Marine Le Penin vanhemmat erosivat hänen ollessaan 15-vuotias. Eron jälkeen suhteet isään lähenivät ja Le Pen osallistui nuoresta pitäen poliittisiin tilaisuuksiin. Le Pen opiskeli lakitutkinnon Panthéon-Assasin yliopistossa vuonna 1991 ja suoritti rikosoikeuden ylemmän tutkinnon vuonna 1992. Samana vuonna Le Pen sai pätevyyden toimia juristina ja hän työskenteli vuosina 1992–1998 puolustusasianajajana Pariisissa. Le Pen toimi asianajajana muun muuassa vähävaraisille ja paperittomille maahanmuuttajille.[2][3]

Poliittinen uraMuokkaa

 
Marine Le Pen vuonna 2005.

Le Pen on toiminut useissa alueellisissa ja kunnallisissa tehtävissä. Le Pen on ollut Île-de-Francen valtuutettu vuodesta 2004, mitä ennen hän toimi vuosina 1998–2004 Nord-Pas-de-Calais’n valtuutettuna.Vuodesta 2008 hän on ollut Hénin-Beaumont’n kunnanvaltuuston jäsen.[3]

Puolueen sisällä ja europarlamentaarikkonaMuokkaa

Le Pen lopetti asianajajan työt vuonna 1998 ja aloitti isänsä perustaman Kansallisen rintaman lakiasioiden johtajana. Le Pen toimi tehtävässä vuoteen 2003 asti, jolloin hänestä tuli puolueen varapuheenjohtaja. Samana vuonna Le Pen asettui ehdolle Euroopan parlamentin vaaleissa ja hänet valittiin vuonna 2004 europarlamentaarikoksi.[2][3]

Europarlamentaarikkona Le Penin asema puolueessa nousi ja hän johti isänsä presidentinvaalikampanjaa vuonna 2007.[3] Vuoden 2010 aluevaaleissa Le Pen nousi puolueensa johtohahmoksi.[4] Hänet valittiin Kansallisen rintaman puheenjohtajaksi isänsä Jean-Marie Le Penin seuraajaksi tammikuussa 2011.[5]

PuoluejohtajanaMuokkaa

 
Le Pen on ollut puolueensa ehdokas kolmissa presidentinvaaleissa.

Vuonna 2011 Le Pen valittiin isänsä seuraajaksi Kansallisen rintaman johtajaksi. Le Pen edusti puoluettaan vuoden vuoden 2012 presidentinvaalissa ja haastoi Nicolas Sarkozya. Le Pen sijoittui presidentinvaalissa kolmanneksi ja sai lähes 18 prosenttia äänistä. Tulos oli puolueen siihen astisen historian paras tulos presidentinvaaleissa. Le Pen ei suostunut tukemaan kumpaakaan toiselle kierrokselle edennyttä ehdokasta.[6][3]

Toukokuun 2014 eurovaaleissa Le Pen voitti puolueensa kanssa suurimman puolueen paikan minkä myötä Le Pen tuli kansainvälisesti tunnetuksi euroskeptismin edustajana. Vuoden 2015 terrori-iskujen myötä kasvava islaminvastaisuus paransi puolueen tuloksia aluevaaleissa. Le Pen oli vaaleissa ehdolla Nord-Pas-de-Calais’n alueneuvoston puheenjohtajaksi ja voitti ensimmäisen kierroksen, mutta hävisi toisella kierroksella keskustaoikeiston ehdokkaalle.[7][3]

Vuoden 2017 presidentinvaalissa Le Pen sijoittui toiseksi Emmanuel Macronin jälkeen. Ensimmäisellä kierroksella Le Pen sai noin 22 prosenttia ja toisella kierroksella noin 34 prosenttia äänistä.[3][8] Vaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen Le Pen luopui tilapäisesti puolueen puheenjohtajuudesta keskittyäkseen kampanjaan.[9][10]

Le Pen valittiin Pas-de-Calais’n 11. vaalipiirin kansanedustajaksi Ranskan kansalliskokoukseen vuoden 2017 parlamenttivaaleissa.[11]

Le Pen on ehdolla vuoden 2022 presidentinvaalissa. Le Pen jätti Kansallisen liittouman puoluejohtajan tehtävän ja pyrkii asemoimaan itsensä "kaikkien ranskalaisten" presidenttinä[12]

Poliittiset näkemyksetMuokkaa

 
Marine Le Pen Lilléssä vuoden 2017 presidentinvaalikampanjassa.

Puheenjohtajana Le Pen on pyrkinyt joissain määrin etääntymään isänsä ja puolueen äärimmäisistä näkemyksistä. Le Pen on omaksunut puolueen vakiintuneen maahanmuuttovastaisen kannan ja on nimittänyt puolueen perinteistä euroskeptismiä ranskalaiseksi nationalismiksi. Le Pen on kritisoinut voimakkaasti antisemitismiä.[3] Le Pen on ottanut tiukan linjan suhteessa rasismiin ja antisemitismiin. Hänen aikanaan puolueesta on erotettu monia näistä asioista syytettyjä jäseniä, mukaan lukien hänen oma isänsä.[12]

Le Penin aikana puolue on asemoitunut kolmantena vaihtoehtona kahden suuren puolueen kamppailussa. Le Pen on vedonnut äänestäjäkuntaan, joka on nähnyt Euroopan unionin esteenä. Vuoden 2014 kunnallisvaaleissa Le Pen ja hänen puolueensa voitti useita pormestarinpaikkoja. Vuoden 2014 presidentinvaaleissa Le Pen edusti laajasti ranskalaisia ja puolue nousi vaaleissa suurimmaksi puolueeksi.[3]

Aikaisemmin Le Pen on suhtautunut kielteisesti Euroopan unioniin ja halunnut Ranskan eroavan unionista. Le Pen on kannattanut vahvoihin kansallisvaltioihin pohjautuvaa eurooppalaista järjestelmää. Le Penin mukaan kansallisen ja ”jälkikansallisen” näkökulman edustajien välinen näkökulma on korvannut oikeiston ja vasemmiston välisen jakolinjan.[13] Hän on korostanut puolueensa kielteistä kantaa euroon ja puolustanut protektionismia.[2] Myöhemmin Le Pen on lieventänyt puheitaan eurosta. Vuonna 2021 Le Pen totesi ”eurosta eroamisen olevan hyvin pelottavaa”.[12]

Le Pen on suhtautunut kielteisesti laittomaan maahanmuuttoon ja Ranskan islamisaatioon.[2] Vuoden 2015 Pariisin terrori-iskuista Le Pen syytti Hollandea ja Ranskan maahanmuuttopolitiikkaa. Le Pen on kannattanut Britannian Brexit-äänestystä kesäkuussa 2016 ja Donald Trumpin valintaa Yhdysvaltain presidentiksi.[3] Le Pen on luvannut järjestää kansanäänestyksen maahanmuuttopolitiikasta, mikäli hänet valitaan presidentiksi.[12]

YksityiselämäMuokkaa

Le Penillä on kolme lasta. Hän on ollut kahdesti naimisissa.[2] Hänen nykyinen kumppaninsa on puolueen varapuheenjohtaja Louis Aliot, joka ei ole ollut näkyvästi mukana vuoden 2017 presidentinvaalikampanjassa.[14]

VaaliosallistuminenMuokkaa

PresidentinvaalitMuokkaa

Vuosi 1. kierros 2. kierros Tulos
Ääniä % Ääniä %
2012 6 421 426 17,90 Ei valittu
2017 7 678 491 21,30 10 638 475 33,90 Ei valittu
2022 8 133 828 23,15 13 297 760 41,46 Ei valittu

EuroparlamenttivaalitMuokkaa

Vuosi Vaalipiiri 1. kierros Tulos
Ääniä %
2004 Île-de-France 234 893 8,58 Valittiin
2009 Luoteis-Ranska 253 009 10,18 Valittiin

ParlamenttivaalitMuokkaa

Vuosi Kunta Vaalipiiri 1. kierros 2. kierros Tulos
Ääniä % Ääniä %
1993 Pariisi Pariisin 16. (17. departementti) 3 963 11,10 Ei valittu
2002 Lens Pas-de-Calais’n 13. 10 228 24,24 12 266 32,30 Ei valittu
2007 Hénin-Beaumont Pas-de-Calais’n 14. 10 593 24,47 17 107 41,65 Ei valittu
2012 Hénin-Beaumont Pas-de-Calais’n 11. 22 280 42,36 26 694 49,89 Ei valittu
2017 Hénin-Beaumont Pas-de-Calais’n 11. 19 997 46,02 22 769 58,60 Valittiin

ArvosteluMuokkaa

Vuonna 2010 Le Pen herätti polemiikkia vertaamalla julkista tilaa katusaarnoilla ja -rukouksilla haltuun ottavia muslimeja toisen maailmansodan saksalaismiehittäjiin.[15][16] Kadulla rukoileminen kiellettiin Ranskassa syyskuussa 2011.[17]

Maaliskuun 2017 alussa Euroopan parlamentti poisti Le Peniltä parlamentaarisen koskemattomuuden koskien epäilyä väkivaltaisen materiaalin julkaisemisesta. Kyseessä on Le Penin vuonna 2015 kirjoittama Twitter-viesti, jossa oli Isis-terroristijärjestön murhaaman yhdysvaltalaisen toimittajan James Foleyn kuva. Ranskan lain mukaan teosta voi saada jopa kolmen vuoden vankeusrangaistuksen.[18] Le Pen piti selvitykseen lakisääteisesti kuuluvaa tavanomaista psykiatrista tutkimusta hallinnon vastatoimena häntä vastaan Isisin tuomitsemisesta ja aikoi kieltäytyä siitä.[19][20]

TeoksetMuokkaa

  • À contre flots, Jacques Grancher, 2006 ISBN 2733909576 (ranskaksi) (omaelämäkerta)
  • Pour que vive la France, Jacques Grancher, 2012.

LähteetMuokkaa

  1. Barbara Tasch: Who is Marine Le Pen? Business Insider. 22.2.2017. Viitattu 10.4.2022.
  2. a b c d e f Profile: Marine Le Pen BBC News. 24.4.2014. Viitattu 8.1.2015. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i j k Michael Ray: Biograpahy: Marine Le Pen Britannica. Viitattu 10.4.2022.
  4. Heli Suominen: Ranskan äärioikeisto yrittää nousta Marine Le Penin johdolla. Helsingin Sanomat, 13.3.2010, s. B 7. Artikkelin verkkoversio (maksumuuri) Viitattu 13.3.2010.
  5. Marine Le Pen seuraa isäänsä Ranskan äärioikeiston johtajana Yle Uutiset. 15.1.2011. Viitattu 15.1.2011.
  6. France election: Le Pen 'to cast blank vote' in run-off 1.5.2012. BBC. Viitattu 8.1.2015. (englanniksi)
  7. Michael Ray: Marine Le Pen Encyclopædia Britannica. 23.1.2017. Viitattu 1.2.2017. (englanniksi)
  8. Karttunen, Kirsti: Historian nuorin, mutta mitä muuta? Viisi faktaa Ranskan presidentiksi valitusta Emmanuel Macronista Yle Uutiset. 8.5.2017. Viitattu 8.5.2017.
  9. Le Peniltä yllättävä ilmoitus: luopuu kansallisen rintaman puheenjohtajuudesta Ilta-Sanomat. 24.4.2017. Viitattu 24.4.2017.
  10. Khan, Shehab: Marine Le Pen temporarily steps down as Front National leader to concentrate on presidential bid Independent. 24.4.2017. Viitattu 25.4.2017. (englanniksi)
  11. Flood, Rebecca: Marine Le Pen elected to French parliament in her fifth attempt Sunday Express. 18.6.2017. Viitattu 19.6.2017. (englanniksi)
  12. a b c d Marine Le Pen: French far-right leader to quit as party chief Deutsche Welle. 2.4.2021. Viitattu 10.4.2022.
  13. Tommi Hannula: Marine Le Pen ruotsalaislehden haastattelussa: ”EU on Euroopan pahin vihollinen” Helsingin Sanomat. 19.11.2016. Viitattu 1.2.2017.
  14. Heikkilä, Annastiina: Ranskan presidenttiehdokkaiden puolisot: Julkisuudessa viihtyvä Brigitte Trogneux ja vastentahtoinen ensimmäinen mies Louis Aliot Yle Uutiset. 24.4.2017. Viitattu 25.4.2017.
  15. Islam et Occupation : Marine Le Pen provoque un tollé Le Figaro. 11.12.2010. (ranskaksi)
  16. Occupation: Le Pen 'persiste et signe' Le Figaro. 13.12.2010. (ranskaksi)
  17. Kadulla rukoilemisesta laitonta Ranskassa Iltalehti.fi. 16.9.2011.
  18. McAuley, James: European Parliament lifts Marine Le Pen’s immunity for tweeting gruesome images of violence The Washington Post. 2.3.2017. Viitattu 13.3.2017. (englanniksi)
  19. Yrjö Kokkonen: Ranskan äärioikeistolainen Le Pen psykiatrisiin testeihin Yle uutiset. 20.9.2018. Viitattu 20.9.2018.
  20. Kaisa Hakkarainen: Oikeus määräsi Marine Le Penin psykiatrille – Populistijohtajaa uhkaa jopa kolmen vuoden vankeus Isis-kuviin liittyvässä tutkinnassa Helsingin Sanomat. 20.9.2018. Viitattu 20.9.2018.

Aiheesta muuallaMuokkaa