Mariam Travélé

Keïta Mariam Travélé (1920 Bamako14. huhtikuuta 2014 Bamako) oli malilainen opettaja, yhteiskuntavaikuttaja ja maan ensimmäisen presidentin Modibo Keïtan puoliso.

Mariam Travélé syntyi Ranskan Sudanin siirtomaahallinnon tulkin Moussa Travélén ja opettajana toimineen Ajibiyé Mintiénin perheeseen[1]. Hän sai perinteisen islamilaisen kasvatuksen[2].

Travélé kävi Bamakon tyttökoulun ja valmistui vuonna 1939 opettajaksi Bamakon ”metiisikoulusta” Foyer de Métissesestä[1]. Travélé ja nuori opettaja Modibo Keïta solmivat vuonna 1937[3] rakkausavioliiton, jonka heidän perheensä hyväksyivät[4]. Keïtalla oli myöhemmin myös kaksi muuta vaimoa, Fatoumata Haïdara ja Fatoumata Diallo, mutta heistä vain Travélé osallistui julkiseen elämän maan ensimmäisenä naisena[5].

Travélé seurasi miestään tämän työskennellessä opettajana eri paikkakunnilla ja tuki tämän poliittista toimintaa. Hän toimi Sudanin liiton naistoimikunnan puheenjohtajana.[1] Travélé syrjäytti Aoua Kéitan puolueen naisjärjestöissä ”aktiivisen vallankumouksen” aikana vuosina 1967–1968[6].

Travélé pidätettiin vuoden 1968 vallankaappauksen yhteydessä ja hän vietti kymmenen vuotta vankeudessa ilman oikeudenkäyntiä. Hänen ei sallittu osallistua miehensä hautajaisiin vuonna 1977. Travélé vapautettiin uudenvuodenpäivänä 1978.[2]

Travélé kuoli 94-vuotiaana isänsä kotitalossa. Hänelle järjestettiin valtiolliset hautajaiset, joihin osallistui presidentti Ibrahim Boubacar Keïta, maan hallitus, diplomaattikunta ja muita arvohenkilöitä. Travélélle myönnettiin hänen kuolemansa jälkeen Malin ritarin arvonimi.[7]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Mariam Travélé, compagne de lutte du président Modibo Kéïta: fidèle jusqu’au martyre! Malijet. Viitattu 17.11.2019.
  2. a b Page noire: Amadou Djikoroni rend hommage à Mme Modibo Keita Notre nation. Viitattu 17.11.2019.
  3. Internet-lähteiden mukaan vuonna 1939.
  4. Diagouraga, Modibo: Modibo Keïta, un destin, s. 18. Paris: L’Harmattan, 2005. ISBN 2-7475-8614-6.
  5. Premières dames du Mali: Le pilier caché du pouvoir Dépêches du Mali. Viitattu 17.11.2019.
  6. Dictionary of African Biography, s. 323. New York: Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-538207-5.
  7. Obsèques nationales de Mme KEITA Mariam Travélé, première Première dame du Mali aBamako. Viitattu 17.11.2019.