Maria Edgeworth (1. tammikuuta 1767 Black Borton, Oxfordshire22. toukokuuta 1849) oli angloirlantilainen romaanikirjailija.

John Downman, Maria Edgeworth, 1807.

Maria Edgeworth syntyi Richard Lovell Edgeworthin ja Anna Maria Edgeworthin (o.s. Elers) toisena lapsena ja oli siten taloustieteilijä Francis Ysidro Edgeworthin täti. Isänsä solmittua toisen avioliiton hän muutti vuonna 1773 perheen kanssaan Irlantiin, jossa he asettuivat Richard Edgeworthin tilalle Edgeworthstowniin Longfordin kreivikuntaan. Siellä hän tutustui angloirlantilaisen alemman aateliston edustajiin, kuten Kitty Pakenhamiin (joka avioitui sittemmin kenraali Arthur Wellesleyn kanssa), Lady Moiraan ja tämän tätiin Lough Gurin Margaret Rustoniin. Edgeworth toimi isänsä tilanhoitajana ja kuvaili myöhemmin tätä kokemustaan Irlannista kertovissa romaaneissaan. Edgeworthin varhaiset kirjalliset kokeilut olivat enemmänkin melodramaattisia kuin realistisia. Erään hänen kouluaikaan kirjoittamansa romaanin pääosassa on roisto, joka käytti kuolleen miehen kasvojen ihosta tehtyä naamiota. Edgeworthin ensimmäinen julkaistu teos oli Letters for Literary Ladies (1795), jota seurasi hänen ensimmäinen lastenkirjansa The Parent’s Assistant (1796) sekä hänen ensimmäinen romaaninsa Castle Rackrent (1800).

Edgeworthin perhe muutti 1802 ulkomaille, ensin Brysseliin ja sitten Ranskaan Amiensin rauhansopimuksen aikana, joka oli lyhyt rauhanaika Napoleonin sotien lomassa. Siellä he tapasivat lukuisia merkkihenkilöitä, ja Maria sai avioliittotarjouksen ruotsalaiselta hovimieheltä kreivi Edelcrantzilta, jota hän äitipuolen mukaan suri pitkään. He palasivat Irlantiin 1803 sodan kynnyksellä, ja Maria jatkoi kirjoittamistaan.

Isä-Edgeworth oli tunnettu kirjailija ja keksijä. Hän kannusti tytärtään tämän uralla, mutta häntä on arvosteltu siitä, että hän tarkasti ja toimitti tyttärensä kirjoituksia. Kirjan The Parent’s Assistant tarinat hyväksytettiin Marian isällä ennen kuin Marian nuoremmat sisarukset saivat lukea niitä (Isä-Edgeworth ehti olla neljästi naimisissa, ja hänellä oli 22 lasta). Romaanin Castle Rackrent Maria Edgeworth kuitenkin kirjoitti ja tarjosi julkaistavaksi anonyymisti isänsä tietämättä.

Vieraillessaan Lontoossa 1813 Maria Edgeworth tapasi lordi Byronin ja Humphry Davyn. Hän aloitti pitkään kestäneen kirjeenvaihdon Sir Walter Scottin kanssa tämän julkaistua Waverleyn 1814 ja kävi tämän luona Skotlannissa Abbotsford Housessa.

Isänsä kuoltua vuonna 1817 Maria Edgeworth toimitti tämän muistelmat ja laajensi niitä elämäkerrallisilla kommenteillaan. Hän pysyi aktiivisena kirjailijana elämänsä loppuun asti ja toimitti väsymättömästi apua nälänhädän runtelemille irlantilaisille talonpojille Irlannin perunaruton aikana (1845–1849).

Edgeworth ilmaisi selvästi kantansa siitä, että kaikkiin hänen kertomuksiinsa sisältyi moraalinen sanoma, jolla hän tähdensi yleensä yläluokan jäsenten velvollisuuksia tilallisiaan kohtaan. Hänen tyylinsä ei kuitenkaan saanut ajan uskonnollisen johtajien hyväksyntää. Saarnaaja Robert Hall sanoi: ”Luokittelisin hänen kirjansa kaikkein epäuskonnollisimpiin teoksiin, mitä olen koskaan lukenut. – – hän ei hyökkää uskontoa vastaan eikä moiti sitä mutta tekee sen tarpeettomaksi esittelemällä uskonnotonta hyveellisyyttä. – – Mikään teos ei ole milloinkaan tehnyt minuun yhtä huonoa vaikutusta kuin hänen kirjansa.”

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Maria Edgeworth.
 
Wikiaineisto
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta: