Malmin ampumarata

entinen ampumarata Helsingissä

Malmin ampumarata oli Helsingissä vuosina 1937–1993 toiminut ampumarata. Suomen puolustusvoimien rakentama ampumarata sijaitsi Malmilla nykyisen Kivikon kaupunginosan alueella. Ampumarata valmistui vuoden 1937 ammunnan maailmanmestaruuskilpailuja varten ja sitä käytettiin myös Helsingin olympialaisten ammuntalajien suorituspaikkana Huopalahden ampumaradan ohella.[1]

Malmin ampumarata Helsingin olympialaisten aikana 1952.

Malmin ampumarata oli Puolustusvoimien käytössä 1960–1970-lukujen vaihteeseen saakka, jolloin luotiaseammunnat lopetettiin Kontulan lähiö valmistuessa.[2] Tämän jälkeen rataa käytettiin vielä haulikkoammuntoihin.[1] Jatkosodan aikana Malmin ampumarata toimi teloituspaikkana, jossa ammuttiin muun muassa Martta Koskinen, Olavi Heiman ja Urho Kaipainen.[3]

Malmin ampumarata suljettiin vuonna 1993, jonka jälkeen kaikki sen rakennukset on purettu. Säilytettäväksi tarkoitettu Paukkulan maja tuhoutui tulipalossa 1990-luvulla. Nykyään ampumaradan paikalla on asuinalue ja muun muassa Nallin sivukoulu. Osa alueesta on virkistyskäytössä. Uudisrakentamisen tieltä jouduttiin poistamaan 125 000 kuutiota maata, joka sisälsi noin 130 tonnia hauleista peräisin ollutta lyijyä.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b Malmin ampumarata (arkistoitu sivu) Kontula.com. Arkistoitu 8.5.2014. Viitattu 25.5.2008.
  2. a b Kivikon luonto- ja kulttuuripolku (PDF) (s. 17) Pääkaupunkiseudun Kierratyskeskus. Viitattu 25.5.2008. [vanhentunut linkki]
  3. Rislakki, Jukka: Maan alla : Vakoilua, vastarintaa ja urkintaa Suomessa 1941–1944, s. 43, 51. Helsinki: Love Kirjat, 1986. ISBN 951-83509-9-X.

Aiheesta muualla muokkaa


Tämä urheiluareenaan tai -paikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.