Maija Ahtee

fyysikko, professori

Maija Ahtee (s. 1939)[1] on eläkkeellä oleva suomalainen fyysikko ja professori.

Ahtee on aloittanut uransa matemaattisten aineiden opettajana, mutta siirtynyt tutkimuksen pariin. Tutkimusuransa Ahtee on aloittanut Helsingin yliopistossa, jossa hän suoritti tohtorin tutkintonsa. Myöhemmin Ahtee on siirtynyt fysiikan didaktiikan tutkimukseen, ja työskennellyt ensin Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen fysiikan ja kemian didaktiikan lehtorina ja sitten vuodesta 1997 Jyväskylän yliopiston matematiikan ja luonnontieteiden didaktiikan professorina. Ylioppilastutkintolautakunnan apujäsenenä eli sensorina hän on työskennellyt yli 30 vuotta.

Matemaattisten aineiden opettajien liiton toimintaan Ahtee on osallistunut kansainvälisten fysiikkaolympialaisten Suomen joukkueen ja lukion fysiikkakilpailun vetäjänä vuoteen 2000 saakka. Tämän jälkeen Ahtee siirtyi syrjään varsinaisesta joukkueenjohdosta kansainvälisten fysiikkakilpailujen toimeenpanevan komitean sihteeriksi. Vuonna 2007 puolalaisen professori Waldemar Gorzkowskin kuoltua kesken fysiikkaolympialaisten Ahtee nimitettiin kansainvälisten fysiikkakilpailujen toimeenpanevan komitean puheenjohtajaksi vuosiksi 2007–2008. Vuonna 2008 Ahtee siirtyi takaisin sihteerin tehtäviin.

Ahtee on saanut ansioistaan useita palkintoja, joista merkittävimpiä lienevät Suomen Leijonan ritarikunnan 1. luokan ritarimerkki sekä Matemaattisten aineiden opettajien liiton kultainen ansiomitali.

Lähteet muokkaa

  • Maija Ahtee. Dimensio 5/2007, 15. ISSN 0782–6648.
  • Lemmetty, M. (2007) Fysiikkaolympialaiset 2007. Dimensio 5/2007, 20–21. ISSN 0782–6648.
  1. Ahtee, Maija, 1939- Finto. Viitattu 12.4.2023.