Mahmud II
Mahmud II (20. heinäkuuta 1785 – 1. heinäkuuta 1839) oli Osmanien valtakunnan 30. sulttaani.
| Mahmud II | |
|---|---|
 | |
| Osmanien valtakunnan sulttaani | |
| Valtakausi | 28. heinäkuuta 1808 – 1. heinäkuuta 1839 |
| Edeltäjä | Mustafa IV |
| Seuraaja | Abdül-Mecid I |
| Syntynyt |
20. heinäkuuta 1785 Topkapın palatsi, Konstantinopoli |
| Kuollut |
1. heinäkuuta 1839 (53 vuotta) Konstantinopoli, Osmanien valtakunta |
| Suku | Osmani |
| Isä | Abd-ul-Hamid I |
| Äiti | Nakşidil Sultan |
| Uskonto | sunnalaisuus |
| Nimikirjoitus |
 |
Hän syntyi Topkapın palatsissa Konstantinopolissa (nyk. Istanbul). Hänen isänsä oli sulttaani Abd-ul-Hamid I. Hänen äitinsä on väitetty olleen Napoleon I:n vaimon Josephinen serkku Aimée du Buc de Rivéry, joka olisi ottanut nimen Naksh-i-Dil Haseki Sultan.
Mahmud II:n hallinnon aika oli vaikea ja hänen aikanaan Osmanien valtakunta menetti Bessarabian Venäjän–Turkin sodassa 1806–1812, Serbian ja Kreikan Kreikan vapaussodassa 1821–1829 sekä Syyrian ja Palestiinan hallinnon Egyptille 1830-luvulla.[1] Tappioista huolimatta Mahmud II oli yksi osmanien merkittävistä hallitsijoista, koska hän käynnisti valta-aikanaan useita merkittäviä hallinnollisia ja sotilaallisia uudistuksia.[2] Yksi tärkeistä oli valtavaksi ja korruptoituneeksi valtionsisäiseksi voimaksi kasvaneen henkivartiokaartin janitsaarien lakkauttaminen. Huomattuaan Mahmudin rakentavan uutta armeijaa, johon hän palkkasi mm. eurooppalaisia kiväärimiehiä janitsaarit nousivat kapinaan. Mahmud kukisti kapinan verisesti ja tuhansia janitsaareja teloitettiin. Koska entinen kaarti oli erittäin epäsuosittu kapinan kukistamista kutsutaan nimellä onnellinen sattuma.
Kreikan vapaussotaMuokkaa
Kreikka oli kuulunut Osmanien valtakuntaan 1400-luvun Bysantin valtakunnan romahtamisesta lähtien. Joittenkin kreikkalaisten oli onnistunut ajan myötä nousta huomattaviin asemiin valtakunnassa, mutta oli myös niitä, jotka halusivat irti eri kansaan ja eri uskontoon kuuluvien herrojen alaisuudesta. Vuonna 1814 perustettiin itsenäisyyttä ajamaan Odessassa Venäjällä seura nimeltä Etairia Filike, joka levisi nopeasti ulkokreikkalaisten keskuudessa. Kreikassakin liike sai erityisesti Peloponnesoksen niemimaalla useita vaikutusvaltaisiakin tukijoita, kuten kleftipäällikkö Theodore Kolokotroniksen, Manin kuvernöörin Petrobey Mavromikaliksen ja Patraksen piispan Germanoksen. Liikkeen johtoon kaavailtiin aluksi Venäjän ulkoministerinä toimivaa Ioannis Kapodistriasta, mutta hänen kieltäydyttyään tehtävään valittiin Venäjän armeijan upseerina toimiva Aleksandros Ypsilantis. Helmikuussa vuonna 1821 Ypsilantiksen johtamat joukot hyökkäsivät Prut -joen yli osmanien alueelle. Pian tämän jälkeen piispa Germanos nosti kirkon salkoon vallankumouslipun Kreikan vapaussodan alkamisen merkiksi.[1]
Mahmud II vastasi sodanjulistukseen hirttämällä patriarkan. Kreikkalaisten sotamenestys oli aluksi hyvä ja Mahmud joutui kutsumaan sotaan Egyptin käskynhaltija Muhammad Alin pojan Ibrahim paššan. Ibrahimin aikaasaamat julmuudet Peloponnesoksella aiheuttivat Ranskan ja Venäjän tuen antamisen kreikkalaisten itsenäisyyspyrkimyksille. Navarinon taistelussa 20. lokakuuta 1827, Mahmudin armeija kärsi ratkaisevan tappion länsiliittolaisille ja loi perustan aina nykyaikaan kestäneeseen Kreikan ja Turkin väliseen vihamielisyyteen.[1]
Egyptin irtautuminenMuokkaa
Kreikan vapaussodan päättymisen jälkeen Muhammad Ali oli pyrkinyt eroon Mahmudin hovista. Vuonna 1838 Muhammad kieltäytyi maksamasta pakkoveroa ja osmanit kärsivät tappion yrittäessä vallata provinssin takaisin. Egyptin menetys korosti osmanien vallan jatkuvaa heikkenemistä alueella. [1]
TanzimatMuokkaa
- Pääartikkeli: Tanzimat
Mahmud II käsitti valtakuntansa uudistusprosessin tärkeyden Egyptin menetyksen jälkeen. Alkusoittoa tälle oli kesäkuussa vuonna 1826 tapahtunut janitsaarien kapina, joka tukahdutettiin verisesti ja jonka tuloksena joukot lakkautettiin. Mahmudin varsinainen tanzimat, uudistamisprosessi käynnistyi vuonna 1839. Hänen seuraajansa eivät kuitenkaan noudattaneet sitä ja Mahmudinkin aikaiset uudistustoimet käynnistyivät hitaasti. [2]
LähteetMuokkaa
- Stoneman, Richard: Matkaopas historiaan: Turkki. Gloucestershire: Puijo, 1993. ISBN 951-579-033-6.
- Carl Cavanagh Hodge: Encyclopedia of the age of imperialism, 1800–1914, s. 449–450. Greenwood Press, 2008. ISBN 978-0-313-33404-7. (englanniksi)
ViitteetMuokkaa
Aiheesta muuallaMuokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mahmud II Wikimedia Commonsissa
| Edeltäjä: Mustafa IV |
Osmanien sulttaani | Seuraaja: Abdül-Mecid I |