Magnatune on levy-yhtiö, jonka päämaja on Kalifornian Berkeleyssä Yhdysvalloissa. Se perustettiin vuonna 2003. Aluksi yhtiö julkaisi musiikkia vain Internetissä, mutta vuonna 2004 se alkoi myös tuottaa CD-levyjä.

Magnatune
Perustettu huhtikuu 2003
Perustajat John Buckman
Tilanne Toimitusjohtaja
Jakelijat Internetin välityksellä
Tyylilajit Kaikki
Kotimaa Maailmanlaajuinen
Kotisivu

Yritysidea muokkaa

Magnatunen perusajatus on, että se kohtelee sekä taiteilijoita että kuluttajia oikeudenmukaisesti. Yhtiön tunnuslauseena on ”me emme ole pahoja” (engl. We’re not evil).[1] Taiteilijoiden kanssa tehdyt sopimukset eivät sido heitä julkaisemaan musiikkiaan vain Magnatunen kautta, ja he saavat 50 prosenttia tuloista.[2] Lisäksi Magnatunella on korkeat julkaisukriteerit: tavoitteena on julkaista albumeita, jotka ovat täynnä hyviä kappaleita.

Magnatune saa noin puolet tuloistaan myymällä kaupallisiin käyttötarkoituksiin lisenssejä. Lisenssien ostaminen onkin tehty yrityksille lähes yhtä helpoksi kuin musiikin ostaminen tavalliselle asiakkaalle.

Kuluttajien huomioon ottaminen muokkaa

Magnatune on tehnyt musiikkiin tutustumisen kuluttajalle helpoksi. Kuluttajat voivat kuunnella musiikkia Magnatunen verkkosivujen kautta täydessä mitassaan, ja imuroida musiikkia Creative Commonsin Attribution-NonCommercial-ShareAlike -lisenssin alla. Kaikki musiikki on DRM-suojaamattomassa muodossa. Esikuuntelu ja ostaminen eivät vaadi rekisteröitymistä.

Ostaessaan kappaleen kuluttaja voi ladata musiikin viidessä eri formaatissa.

  • MP3 – korkealatuisena VBR-muotona, sekä tiiviimpänä 128k MP3 -muotona
  • WAV – pakkaamattomana alkuperäistasoisena
  • FLAC – pakattuna häviöttömään formaattiin
  • AAC – korkealaatuinen formaatti vain iTunesiin
  • OGG Vorbis – korkeatasoinen pakkaus avoimeen formaattiin

Magnatunen jäsenenä saa ladata musiikkia rajattomasti, Ainoastaan latausbotteja ei saa käyttää, vaan lataukset on suoritettava itse, koska botit tukkisivat palvelimet.

Jakaminen muokkaa

Magnatune huomioi normaalin musiikin käytön eikä kriminalisoi, vaikka asiakas jakaisikin kappaleita lähipiirilleen.

  • Jos on ostanut yksittäisen levyn, voi levyn ja tunnukset sen lataamiseen jakaa kolmelle kaverilleen.
  • Mikäli käyttää jatkuvaa latauspalvelua, olisi hyvä jos ei jakaisi kuin yhden albumin kaverilleen kuukaudessa. Näin pyritään rohkaisemaan oman tilin hankintaan.
  • Musiikkia ei myöskään saisi jakaa p2p-verkkoihin.

Integrointi soittimiin muokkaa

Magnatunella on myös oma XMLään pohjautuva rajapinta. Amarok ja Rhythmbox toteuttavat niiden kautta suoraan soitto-ohjelmaan integroidun musiikkikaupanlähde?. Lisäksi Songbird on olemassa lisäosa. Integrointi mahdollistaa kappaleiden esikuuntelun sekä yksittäisten albumeiden oston.

Amarok 2 -ohjelmiston avulla on mahdollista käyttää myös kuukausimaksulla toimivaa latauspalvelua.

Lähteet muokkaa

  1. Hear no evil. The Economist 15.9.2005. Viitattu 15.7.2017.
  2. Magnatune, an Open Music Experiment. Linux Journal 1.2004. Viitattu 15.7.2017.
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.