Maatalousministeriön asutusasiainosasto
Maatalousministeriön asutusasiainosasto (lyhenne ASO) oli vuosina 1938–1959 asutustoimintaa Suomessa johtanut virasto. Sen edeltäjänä ja seuraajana oli Asutushallitus. ASO muistetaan erityisesti siitä, että se hoiti maanhankintaa ja rahoitusta talvi-, jatko- ja Lapin sodassa kodittomaksi jääneen väestön asuttamiseen.
Taustaa muokkaa
Eduskunta hyväksyi vuonna 1918 lain vuokra-alueiden lunastamisesta, jonka perusteella torpparit ja mäkitupalaiset saattoivat lunastaa vuokra-alueensa omikseen. Tämä laki ei kuitenkaan ratkaissut maaseudun runsaslukuisen tilattoman väestön ongelmaa. Varsinainen asutustoiminta alkoi vuonna 1922, jolloin annettiin laki valtion metsämaiden asuttamisesta ja asutuslaki (ns. lex Kallio). Edellinen mahdollisti uudistilojen muodostamisen valtion ja jälkimmäinen yksityisten maista tietyin ehdoin. Maatalousministeriön asutusasiainosasto perustettiin vuonna 1936 hyväksytyn ja vuoden 1938 alussa voimaan tulleen uuden asutuslain nojalla. Kuitenkaan vuoden 1938 asutuslakia ei ehditty soveltaa käytäntöön juuri lainkaan sodan syttymisen vuoksi.[1]
Talvisodan jälkeinen pika-asutustoiminta muokkaa
Talvisodassa 1939–1940 menetettiin alueluovutusten ja tuhoutumisen kautta noin 100 000 rakennusta. Kodittomaksi jäi 400 000 henkeä. Aluksi Maatalousministeriön asutusasiainosaston tehtävänä oli sijoittaa ja asuttaa menetettyjen alueiden väestö, siirtoväki. Eduskunnan kesäkuussa 1940 hyväksymän pika-asutuslain perusteella osastolla oli valta määrittää yksityisiä maita pakkolunastettavaksi ja jaettavaksi siirtoväelle. Noin puoli miljoonaa henkilöä käsittäneen siirtoväen arvioitiin tarvitsevan noin 330 000 hehtaaria valmista peltoa pääasiassa Etelä-Suomesta. Työ keskeytyi jatkosodan alkaessa kesäkuussa 1941, johon mennessä kyseisestä määrästä oli ehditty jakaa vajaa neljännes.[2]
Jälleenrakentaminen muokkaa
Jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana menetetyt alueet vallattiin takaisin ja noin puolet evakkotaipaleelle lähteneestä väestöstä palasi takaisin kotitiloilleen. Jälleenrakennustoiminta keskitettiin näiden paluumuuttajien asuttamiseen ja muu Suomi julistettiin rakennuskieltoon: rakentaminen oli sallittua ainoastaan poikkeusluvalla.[3]
Vuonna 1944 varatuomari Veikko Vennamo nimitettiin Ason jälleenrakennustoimiston päälliköksi. Vennamo ei tuolloin enää uskonut sodan voittoon ja valmisteli kaikessa hiljaisuudessa myös suunnitelman uuden siirtoväen asuttamisesta.[4]
Jatkosodan ja myöhemmin Lapin sodan päätyttyä Maatalousministeriön asutusasiainosasto järjesti vuoden 1945 maanhankintalain perusteella kaikkiaan yli 400 000 evakolle, rintamamiehelle ja kaatuneiden omaisille uudet maatilat tai rakennustontit. Osaston johtaja Vennamo näki välttämättömäksi myös pakkolunastaa yksityisiä maita uusille tiloille, mitä MTK ja eduskunnan oikeisto vastustivat.[4]
Siirtoväen ja rintamamiesten asuttamisen lisäksi kyseessä oli suuri maatalouden rakennemuutos: ennen sotia maaseudulla oli ollut noin 200 000–250 000 mäkitupalaista, maatalouden kausityöläistä. Tämä väestönosa sai nyt maata muuttuen pienviljelijöiksi. Samalla tavalla integroitiin sodasta veteraanina tai pakolaisena palaava työväestö muuhun yhteiskuntaan. Käytännössä Aso organisoi maaomistuksen uusjaon, joka oli ja on yhä Suomen historian suurin maareformi.[5]
Aso lakkautettiin vuonna 1959.[5]
Lähteet muokkaa
- Kummala, Petri: Jälleenrakennuskauden pientalosuunnittelu. Suomen rakennustaiteen museo, 2004. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 6.1.2009). (Arkistoitu – Internet Archive)
- Antti Tuuri: Linnuille pesänsä, ketuille kolonsa. Suomen Rakennuslehti Oy, 1998. ISBN 951-664-020-6.
- Juhani Mylly: Vennamo, Veikko (1913 - 1997) (maksullinen) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 30.7.2007. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 2.4.2008.