Maantie (lyhenne mt) tarkoittaa yleensä valtion eli maan ylläpitämää yleistä tietä[1], erotukseksi esimerkiksi kunnantiestä, kadusta tai yksityisestä tiestä. Teiden luokittelu ja samalla termin maantie merkitys tielainsäädännössä on vaihdellut eri aikoina.

Kantatie 78 Puolangalla

Tieluokittelun historiaa muokkaa

1700-luvulta lähtien yleisiin teihin kuuluivat maantiet, kihlakunnantiet ja pitäjäntiet. Lisäksi oli kaupunkien teitä sekä yksityisiä ja yleisiä kyläteitä. 1800-luvulla yleisiä teitä olivat maantiet ja yleiset kylätiet, ja vuonna 1865 rinnalle luotiin uusi luokka kunnantiet.[2]

Historiallisesti maanteiden rakentaminen ja kunnossapito oli valtion määräämää, mutta pitkälti maanomistajien vastuulla. Tientekovelvollisuus oli heille veronluontoinen rasite, osa monimutkaista verotusjärjestelmää. Vuoden 1918 tielaki muutti tierasituksen periaatteellisen pohjan täysin: maanteiden pito siirtyi kokonaan valtion velvollisuudeksi.[2]

Vuoden 1927 tielaissa puolestaan yleiset tiet jaettiin maanteihin, kunnan teihin ja kyläteihin.[2][3] Maanteiden ylläpito kuului valtiolle, kunnanteiden ylläpito kunnille ja kyläteiden ylläpito osakkaille (maanomistajille).[3]

Vuoden 1954 laki yleisistä teistä jakoi yleiset tiet maanteihin ja paikallisteihin.[4] Tienpitäjä eli tien rakentamisesta ja kunnossapidosta ensi kädessä vastaava taho oli molemmissa yleensä valtio, joskin paikallistiet voitiin määrätä myös kunnan pidettäviksi.[4] Kustannuksista vastasi maantiellä valtio. Paikallisteiden kustannuksiin piti lain mukaan kunnan osallistua, joskin tämä velvollisuus myöhemmin poistettiin.[2]

Vuoden 2005 maantielaki poisti hallinnollisen jaon maanteihin ja paikallisteihin. Uudeksi yleiskäsitteeksi tuli maantie, joka on "sellainen tie, joka on luovutettu yleiseen liikenteeseen ja jonka ylläpitämisestä valtio huolehtii". Maantiet jaetaan liikenteellisen merkityksensä mukaan valtateihin, kantateihin, seututeihin ja yhdysteihin.[5]

Tienumerointi muokkaa

Maantiellä voidaan tarkoittaa myös tienumeroinnin luokkaa. 1960-luvulla Suomessa numeroitiin maanteiksi tiet, jotka eivät olleet valtateitä tai kantateitä. Maantiet numeroitiin numeroalueelta 100–19999 tiepiireittäin. Kolminumeroiset maantiet olivat tärkeämpiä teitä, joilta erkanivat nelinumeroiset tiet. 1980-luvun lopulle perusperiaatteena oli muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, että nelinumeroiset maantiet numeroitiin sen kolminumeroisen maantien mukaan, jolta ne erkanivat tai jonka lähellä ne kulkivat, esim. maantie 113 oli isompi tie, jolta maantie 1131 erkani. Viisinumeroiset maantiet olivat muita maanteitä ja näiden numeroa ei merkitty maastoon. Aluksi maanteiden numerokylteissä oli valkoinen numero sinisellä taustalla.

Vuonna 1994 (uudistus toteutui maastossa pääasiassa vuonna 1996 tienumerointiuudistuksena) maantiet jaettiin kolminumeroisiin seututeihin, nelinumeroisiin yhdysteihin sekä viisinumeroisiin paikallisteihin. Tässä yhteydessä seututeiden numerokyltit muuttuivat valkopohjaisiksi (ja kantateiden numerokyltit keltapohjaisiksi) ja siniset numerokyltit jäivät vain yhdysteille. Tämä helpotti eri tieluokkien erottamista toisistaan; aikaisemmin kaikkien teiden numerokyltit olivat sinisiä valtateiden punaisia kylttejä lukuun ottamatta. Tielaitos ja sen seuraajat (Tiehallinto, Liikennevirasto ja Väylävirasto) ovat jatkaneet maantie-termin ja mt-lyhenteen käyttöä vuoden 1994 jälkeenkin.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. MOT Kielitoimiston sanakirja. Hakusana maantie. Kotimaisten kielten keskus ja Kielikone Oy, 2012.
  2. a b c d Pauli Savela: Kiinteistörakenne ja yksityistieliittymät pääteillä 2006. Helsinki: Tiehallinto. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 2.6.2012.
  3. a b Pieni Tietosanakirja, osa IV. Hakusana tiet. Helsinki: Otava, 1928. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.6.2012).
  4. a b Laki yleisistä teistä 243/1954 (alkuperäinen säädös) finlex.fi. Viitattu 2.6.2012.
  5. Maantielaki 23.6.2005/503 (ajantasainen säädös) finlex.fi. Viitattu 2.6.2012.

Aiheesta muualla muokkaa