Maanosaliittojen cup

(Ohjattu sivulta Maanosaliittojen Cup)

Maanosaliittojen cup (Confederations Cup) oli kansainvälisen jalkapalloliiton FIFAn järjestämä jalkapalloturnaus.

Turnaus pelattiin neljän vuoden välein aina vuotta ennen MM-kisoja samassa maassa, missä MM-kisatkin järjestettiin. Näin maanosaliittojen cupia pidettiin eräänlaisena MM-kisojen "esiturnauksena".

Turnaukseen osallistui kahdeksan joukkuetta. Turnaukseen pääsivät järjestävän maan lisäksi hallitseva maailmanmestari ja jokaisen kuuden maanosaliiton (AFC, CAF, CONCACAF, CONMEBOL, OFC, UEFA) mestari, esimerkiksi Euroopasta UEFAn alaisten EM-kisojen hallitseva mestari. Mikäli joku maanosien mestareista oli isäntämaana tai hallitsevana maailmanmestarina mukana, tällöin mukana siitä maanosaliitosta oli myös maanosan mestaruuskisojen toinen.

Ensimmäisen kerran turnaus järjestettiin vuonna 1992 Saudi-Arabiassa. Tuolloin turnaus oli nimetty maan kuninkaan Fahdin mukaan. Vuonna 1997 FIFA nosti sen virallisten turnaustensa joukkoon, antoi sille sen nykyisen nimen ja nosti joukkueiden määrän nykyiselleen. Nykyiseen neljän vuoden rytmitykseen siirryttiin vasta vuonna 2005. Aiemmin turnaus järjestettiin kahden vuoden välein, minkä takia vain joka toinen turnaus pelattiin tulevassa MM-isäntamaassa.

Vuoden 2019 maaliskuussa FIFA vahvisti, ettei turnausta enää järjestetä. Sen sijaan turnaus yhdistetään Jalkapallon seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailuihin.[1]

TurnaushistoriaaMuokkaa

Eniten turnausvoittoja oli Brasilialla, neljä kappaletta.

Vuosi Isäntämaa Loppuottelu
Voittaja Tulos 2. sija
1992
Kuningas Fahdin cup 1992
  Saudi-Arabia  
Argentiina
3–1  
Saudi-Arabia
1995
Kuningas Fahdin cup 1995
  Saudi-Arabia  
Tanska
2–0  
Argentiina
1997
Maanosaliittojen cup 1997
  Saudi-Arabia  
Brasilia
6–0  
Australia
1999
Maanosaliittojen cup 1999
  Meksiko  
Meksiko
4–3  
Brasilia
2001
Maanosaliittojen cup 2001
  Etelä-Korea
  Japani
 
Ranska
1–0  
Japani
2003
Maanosaliittojen cup 2003
  Ranska  
Ranska
1–0
ja.
 
Kamerun
2005
Maanosaliittojen cup 2005
  Saksa  
Brasilia
4–1  
Argentiina
2009
Maanosaliittojen cup 2009
  Etelä-Afrikka  
Brasilia
3–2  
Yhdysvallat
2013
Maanosaliittojen cup 2013
  Brasilia  
Brasilia
3–0  
Espanja
2017
Maanosaliittojen cup 2017
  Venäjä  
Saksa
1–0  
Chile

LähteetMuokkaa

  1. Who We Are - News - FIFA Council votes for the introduction of a revamped FIFA Club World Cup - FIFA.com 15. maaliskuuta 2019. fifa.com. Viitattu 12. kesäkuuta 2019. (englanniksi)

Katso myösMuokkaa

Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.