Maamiehen Ystävä
Maamiehen Ystävä oli Kuopiossa vuosina 1844–1855 ilmestynyt sanomalehti. Johan Anton Karstenin julkaiseman lehden ensimmäinen toimittaja oli J. V. Snellman. Sen tavoitteena oli kansan valistaminen suomalaiskansallisessa hengessä.[1]
| Maamiehen Ystävä | |
|---|---|
 Lehden ensimmäisen numeron etusivu. |
|
| Lehtityyppi | sanomalehti |
| Julkaisija | J. A. Karsten |
| ISSN | ISSN 1457-4500 |
| Levikki | enimmillään 1048 (1845) |
| Perustettu | 1844 |
| Lakkautettu | 1855 |
| Päätoimittaja | J. V. Snellman ym. |
| Kotikunta | Kuopio |
| Kotimaa | Suomi |
| Ilmestymistiheys | kerran viikossa |
| Kieli | suomi |
Lehden perustaminen ja sen ohjelma muokkaa
Maamiehen Ystävä mainitaan kirjallisuudessa usein J. V. Snellmanin aikaansaannokseksi. Todellisuudessa se oli Kuopion ensimmäisen kirjapainon perustaneen J. A. Karstenin hanke. Karsten oli jo vuonna 1842 anonut senaatilta lupaa Viikko-Sanomia Kuopiosta -nimisen lehden julkaisemiseen, mutta tuolloin hakemus hylättiin, koska Kuopiossa ei ollut sensoria eikä sensuuriylihallituksen mukaan sellaista kannattanut yhtä lehteä varten palkata. Snellmanin saatua julkaisuluvan Saima-lehdelle Kuopioon määrättiin sensori, ja marraskuussa 1843 Karsten toimitti senaattiin anomuksen Maamiehen Ystävän julkaisemisesta perustellen sitä kirjapainonsa kannattavuuden lisäämisellä. Senaatin talousosaston myöntämän luvan mukaan lehti sai sisältää etupäässä maataloutta käsitteleviä tutkielmia, pienehköjä historiallisia, maantieteellisiä ja teknisiä kirjoituksia, Finlands Almänna Tidningistä otettuja poliittisia uutisia, tietoja kotimaan tapahtumista sekä viranomaisten kuulutuksia ja yksityisten ilmoituksia.[2]
Ohjelmansa mukaan Maamiehen Ystävä oli suomalaiskansallisessa hengessä toimitettu kansaa valistava yleislehti. Sen kohderyhmä oli talonpoikaisväestö, joka tarvitsi ohjausta ja opastusta tietojensa kartuttamiseksi ja ajattelutapojensa muovaamiseksi. Tehtävän toteuttamista vaikeutti vuoden 1850 kieliasetus, jonka mukaan suomeksi sai julkaista vain uskonnollisia ja taloudellisia kirjoituksia.[3] Kieliasetus näkyi lehdessä ensi sijassa ulkomaita koskevan uutisoinnin lakkaamisena, mutta Krimin sodan johdosta se sai keväällä 1854 jälleen jatkaa ulkomaanuutisten julkaisemista[4]. Toisaalta Maamiehen Ystävä oli jo alun pitäenkin luonteeltaan varsin konservatiivinen, eikä siinä esiintynyt viipurilaisen Kanavan kaltaista yhteiskunnallista radikalismia[5]. Sensuuri puuttui lehden kirjoitteluun vain harvoin[6].
Toimittajat ja avustajat muokkaa
Karstenin julkaiseman lehden ensimmäinen toimittaja oli J. V. Snellman, joka sivistyneistön herättäjäksi tarkoitetun Saiman ohella sai toteuttaa siinä suomalaiskansallisen ohjelmansa toista puolta, kansan valistamista. Suomen kieltä puutteellisesti osannut Snellman sai avukseen Kuopion lukion opettajan Joachim Zittingin, mutta luopui lehden toimittamisesta muiden tehtäviensä takia huhtikuussa 1844 neljäntoista numeron jälkeen. Sen jälkeen toimittajana työskenteli Zitting vuoden 1850 lopulle ja uudestaan vuosina 1852–1853. Zittingin avuksi pestattiin vuonna 1848 lehtori Clas Fredrik Corander, joka sai lehden vastuulleen vuosiksi 1850–1851. Kesällä 1853 lehden toimittajaksi tuli Karstenin kirjapainon faktori Fredrik Ahlqvist, ja vuoden 1855 lopussa siitä huolehti Karsten yksin. Sivutoimisten ja huonosti palkattujen toimittajien resurssit olivat ehkä Snellmania lukuun ottamatta hyvin vähäiset, eikä Karsten ollut halukas sijoittamaan rahojaan Maamiehen Ystävän kehittämiseen.[7]
Lehti sai useita avustajia, joista monet olivat pappeja. Heistä tuotteliain oli Lapin pastori Johan Bäckwall. Muita avustajia olivat Liperin kirkkoherra Anders Josef Europaeus, Valkeasaaren kirkkoherra Konstantin Schröder ja Lappeenrannan kirkkoherra Gregorius Mononen, Suomen historiasta artikkelisarjan kirjoittanut Elias Lönnrot ja lääketieteen tohtori Samuel Roos. Talonpoikaisia kirjoittajia olivat ainakin tuuloslainen koulumestari Henrik Selin, kontiolahtelainen rahvaanrunoilija Antti Puhakka sekä itseoppinut talonpoika ja maatalouskirjallisuuden uranuurtaja Antti Manninen.[8]
Lehden sisältö muokkaa
Kerran viikossa ilmestynyt Maamiehen Ystävä oli nelisivuinen ja kvartokokoinen, kuten useimmat muut 1840-luvun suomalaiset sanomalehdet. Palstamillimetrimäärältään se oli kuitenkin vain puolet Saiman koosta.[9] Vuonna 1845 lehti alkoi ensimmäisenä sanomalehtenä Suomessa julkaista toistuvasti kuvia[1]. Sen liitteenä jaettiin ensimmäisenä vuonna Suomen, toisena maailman ja kolmantena raamatunhistorian kannalta tärkeän Palestiinan kartta[10].
Maamiehen Ystävän sisällöstä suurin osa oli tietopuolisia artikkeleita, jotka oli enimmäkseen lainattu muista lehdistä. Tärkeimmät aiheet olivat maanviljely ja karjanhoito. Uskonnolliset kirjoitukset lisääntyivät vuoden 1850 jälkeen. Kulttuuriartikkelien keskeinen aihe oli kansanvalistus, jossa lehti ei juurikaan osallistunut ajankohtaiseen keskusteluun. Yhteiskunnallisista aiheista eniten esillä oli raittiuskysymys.[11] Lehden esitystapa pyrki olemaan kansanomainen ja noudatti katekismuksesta tuttua kysymys ja vastaus -mallia, jossa valistunut henkilö jakoi neuvoja tiedonhaluisille[12].
Uutislehtenä Maamiehen Ystävä oli suppea, joskin uutisten osuus lehden sisällöstä kasvoi sen iän myötä. Tärkeällä sijalla olivat maatalouteen ja kirkolliseen elämään liittyvät uutisaiheet. Uutisaineistosta suurin osa lainattiin muista lehdistä, mutta paikalliset uutiset toimittajan oli hankittava itse. Maaseudun uutiskirjeiden määrä oli lehdessä verrattain vähäinen. Kotimaankin uutisten saapuminen Kuopioon kesti usein viikkoja ja ulkomaanuutisissa saattoi vierähtää jopa kuukausi.[13]
Kaunokirjallisuuden ja muun ajanvieteaineiston osuus Maamiehen Ystävän sisällöstä oli 10–15 prosenttia[14]. Lehti julkaisi muun muassa J. L. Runebergin lyyristen runojen suomennoksia, valistushenkisten talonpoikaisrunoilijoiden tilapäisrunoja sekä Johan Bäckwallin tendenssimäisiä jatkokertomuksia. Kielisäännöksen kiellettyä kaunokirjallisuuden julkaisemisen ajanvieteosasto täytettiin muun muassa vanhoilla kansanrunoilla, lauluilla ja saduilla.[15] Ilmoituksia lehdessä oli vähän[16].
Levikki ja merkitys muokkaa
Alkaessaan Maamiehen Ystävä oli ainoa suomenkielinen sanomalehti, ja se sai siksi innostuneen vastaanoton. Lehden tilaajamäärä nousi ensimmäisenä vuonna yhdeksäänsataan, jolloin se oli yhtä suuri kuin maan suosituimmalla sanomalehdellä Helsingfors Tidningarilla. Toisena vuotenaan lehdellä oli 1 048 tilaajaa, jotka jakaantuivat tasaisesti koko maahan. Suurimmat levikkipaikkakunnat olivat Kuopio, Viipuri ja Turku. Kolmantena vuonna tilaajamäärä kääntyi kuitenkin tasaiseen laskuun[17] ja alitti vuonna 1851 kannattavuusrajan, jollaisena on pidetty neljääsataa kappaletta[18]. Levikin vähenemiseen vaikutti uusien lehtien perustaminen. Itä-Suomessa Maamiehen Ystävän suosiota kavensi ensin Pietari Hannikaisen Kanava (1845–1846) ja sen jälkeen vuonna 1847 perustettu Suometar, lännessä vuonna 1851 aloittanut Sanomia Turusta ja pohjoisessa vuodesta 1852 ilmestynyt Oulun Wiikko-Sanomia.[19] Viimeisenä ilmestymisvuonna 1855 lehdellä oli enää 120 tilaajaa ja Karstenin oli pakko lopettaa se kannattamattomana[20]. Maamiehen Ystävän suosion romahdus johtui myös lehden tason laskusta ja siitä, että sen kustantaja ei ollut halukas seuraamaan muiden lehtien kehitystä. Niinpä Suometar sai aiheen pilkata sen lörpöttelevän ”käärmeistä ja valaskaloista, Kiinalaisista ja Paapuista, Guanosta ja Juutalaisista, Planetoista, Tähdistä ja Kuista”.[21]
Lehden sosiaalisesta levikistä ei ole tarkkoja tietoja. Pappien innokkaasti levittämänä se ilmeisesti tavoitti lukutaitoisista talollisista koostuneen kohderyhmänsä ja oli merkittävä tekijä rahvaan lukuhalun kehittäjänä. Maamiehen Ystävää lukivat myös Snellmanin suomalaisuuskampanjan innostamat opiskelijat.[19] Se oli pitkään aikaan ensimmäinen sanomalehti, joka tarjosi suomenkielisille kirjoittajille mahdollisuuden omien tuotteidensa julkaisuun[22].
Lähteet muokkaa
- Kinnunen, Matti: Sanan valtaa Kallaveden kaupungissa I: Kuopion sanomalehdistön historia 1844–1917. Kuopio: Savon Sanomain Kirjapaino Oy, 1982. ISBN 951-657-103-4.
- Suomen lehdistön historia 1: Sanomalehdistön vaiheet vuoteen 1905. Kuopio: Kustannuskiila Oy, 1988. ISBN 951-657-220-0.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Suomen lehdistön historia 6: Hakuteos Kotokulma – Savon Lehti, s. 126–127. Kuopio: Kustannuskiila Oy, 1988. ISBN 951-657-240-5.
- ↑ Kinnunen, s. 28, 35–36.
- ↑ Kinnunen, s. 36.
- ↑ Kinnunen, s. 104.
- ↑ Suomen lehdistön historia 1, s. 159–160.
- ↑ Kinnunen, s. 82.
- ↑ Kinnunen, s. 59–61.
- ↑ Kinnunen, s. 70–71.
- ↑ Kinnunen, s. 69.
- ↑ Suomen lehdistön historia 1, s. 158.
- ↑ Kinnunen, s. 86, 90–92.
- ↑ Suomen lehdistön historia 1, s. 159.
- ↑ Kinnunen, s. 101–104.
- ↑ Kinnunen, s. 117.
- ↑ Kinnunen, s. 120.
- ↑ Kinnunen, s. 122.
- ↑ Kinnunen, s. 138–139.
- ↑ Kinnunen, s. 53.
- ↑ a b Kinnunen, s. 139.
- ↑ Kinnunen, s. 53, 138.
- ↑ Kinnunen, s. 75.
- ↑ Kinnunen, s. 70.