Lentopallon maailmanliiga

(Ohjattu sivulta Maailmanliiga)

Lentopallon maailmanliiga on kansainvälisen lentopalloliiton FIVB:n järjestämä korkeatasoinen miesten lentopallon maajoukkueiden kilpailu. Kilpailu on järjestetty joka vuosi vuodesta 1990 lähtien.

Historia muokkaa

Maailmanliiga perustettiin vuonna 1990 tarkoituksena markkinoida lentopalloa suurelle yleisölle. Aikaisemmin maailmanluokan maajoukkueturnauksia pelattiin vain usean vuoden välein MM-kisoissa ja kesäolympialaisissa. Maailmanliigassa tarkoituksena on, että joukkueet kohtaavat alkukierroksilla toisensa kotona ja vieraissa ja laji saa näin näkyvyyttä paikallisen yleisön keskuudessa sekä tiedotusvälineissä. Runsaan kymmenen vuoden aikana maailmanliiga osoittautui menestyväksi konseptiksi ja kisassa jaettavat palkintorahat kasvoivat vuoden 1990 miljoonasta dollarista vuoteen 2004 mennessä 13 miljoonaan. Maailmanliigan menestyksen seurauksena FIVB käynnisti vuonna 1993 naisille vastaavantapaisen kilpailun, Grand Prix’n, joka saavutti melko suurta suosiota erityisesti Itä-Aasiassa, mutta ei kuitenkaan maailmanlaajuisesti vastannut odotuksia.

Kilpailusysteemi muokkaa

Maailmanliigaan pääsystä ei aiemmin järjestetty minkäänlaista kilpailumuotoista karsintaa, vaan FIVB kutsui osallistuvat 16 joukkuetta. Vuoden 2010 Maailmanliigaan karsittiin ja Saksa ja Egypti saivat paikat karsintojen kautta. Ehtona on, että kukin osallistuva maa järjestää paikallisen näkyvyyden tiedotusvälineissä ja otteluiden televisioinnin suorina lähetyksinä. Joukkueet jaetaan alkulohkoihin, joiden kaikki joukkueet kohtaavat toisensa neljästi (kaksi kertaa kotona ja kaksi kertaa vieraissa), siten, että kaksi ottelua pelataan saman viikonlopun aikana. Alkusarjan jälkeen lohkojen parhaat joukkueet etenevät jossakin tietyssä paikassa järjestettävään lopputurnaukseen. Esimerkiksi vuonna 2010 joukkueet jaettiin neljään neljän joukkueen lohkoon. Argentiinassa järjestettyyn lopputurnaukseen pääsivät isäntämaan joukkueen lisäksi lohkojen voittajajoukkueet sekä paras lohkokakkonen.

Vuodeksi 2012 pelisysteemiä muutettiin hieman. Jokainen lohkon neljästä maasta järjesti vuorollaan turnauksen, jossa kaikki lohkon joukkueet kohtasivat kertaalleen toisensa. Viikonloppua kohti tuli näin ollen kolme ottelua per joukkue ja peliviikonloppujen määrä putosi kuudesta neljään.

Vuonna 2013 pelatiin kolmessa kuuden joukkueen lohkossa, joista kahteen ensimmäiseen sijoitettiin parhaat maat. Joukkueet kohtasivat viikonlopun aikana toisensa kahdesti eli alkulohkoihin tuli kymmenen ottelua. Lopputurnauksen selvisi isäntämaa Argentiina, lohkojen A ja B kaksi parasta sekä C-lohkon voittaja eli kaikkiaan kuusi maata.

Kaudeksi 2014 joukkuemäärä nostettiin 28:an ja joukkueet jaettiin kolmeen kategoriaan. Finaaliturnaukseen selvisi viisi ykkösryhmän joukkuetta ja kakkosryhmän final four -turnauksen voittaja. Kolmosryhmässä ratkaistiin vain ryhmän voitto. Ykkös- ja kakkosryhmässä joukkueet kohtasivat toisensa kaikkiaan neljä kertaa, kahdesti kotona ja kahdesti vieraissa. Ottelut pelattiin kahden ottelun sarjoissa saman viikonlopun aikana. Kolmosryhmässä pelattiin kummassakin lohkossa kaksi turnausta, joissa joukkueet kohtasivat jokainen toisensa. Ottelumäärät joukkuetta kohti alkulohkoissa olivat ykkös- ja kakkosryhmässä 12 ja kolmosryhmässä 6. Vuonna 2015 pelattiin samankaltaisella systeemillä.

Vuoden 2016 maailmanliiga pelattiin edelleen kolmessa ryhmässä. Kukin ryhmä muodosti kuitenkin vain yhden lohkon, mutta kaikki joukkueet eivät kohdanneet toisiaan ja toisaalta jotkut kohtasivat kahteen otteeseen. Otteluita alkusarjassa tuli kullekin joukkueelle ykkös- ja kakkosryhmässä yhdeksän, kolmosryhmässä kuusi. Ykkösryhmän viisi parasta ja isäntäjoukkue Puola ratkoivat maailmanliiganvoiton lopputurnauksessa. Kakkosryhmän kolme parasta ja isäntämaa Portugali pelasivat kakkosryhmän lopputurnauksesta, mutta tällä kertaa turnauksen voittaja ei päässyt maailmanliigan lopputurnaukseen. Kakkosryhmän mestaruuden vei Kanada. Kolmosryhmä pelattiin vastaavalla tavalla ja Saksassa pelatun lopputurnauksen voitti Slovenia. Ryhmien voittajilla on mahdollisuus nousta ylempään ryhmään kaudelle 2017.

Voittajat muokkaa

Italia dominoi 1990-luvulla Maailmanliigaa voittamalla heti kolme ensimmäistä turnausta vuosina 1990, 1991 ja 1992. Vuonna 1993 São Paulossa järjestetyissä kisoissa isäntäjoukkue ja olympiavoittaja Brasilia oli finaalissa niukasti parempi. Se ei kuitenkaan haitannut Italian ylivoimaa, sillä joukkue otti jälleen voitot vuosina 1994 ja 1995.

 
Puolan Katowicen Spodek-hallissa on pelattu lopputurnaus vuosina 2001 ja 2007.

Vuonna 1996 olympiavoittajaksi jyrännyt Hollanti voitti Italian finaalissa tiukasti 3-2, mutta Italia otti jälleen maailmanliigan pystin haltuunsa vuonna 1997. Vuonna 1998 voittaja oli Kuuba, mutta Italia voitti vielä kaksi peräkkäistä mestaruutta 1999 ja 2000.

Ennen vuotta 2000 maailmanliigaa oli pelattu 11 kertaa ja Italia oli voittanut niistä peräti kahdeksan. Vuonna 2001 Brasilia otti voiton finaalissa ja sen jälkeen se on napannut Italialta hallitsevan maajoukkueen aseman haltuunsa. Brasilia on voittanut liigan vuosina 2001, 2003, 2004, 2005, 2006, 2007 ja 2009, olympiakultaa Ateenassa 2004 ja MM-kultaa vuosina 2002 sekä 2006. Vuoden 2002 Maailmanliigan voitto meni Venäjälle, kun taas Yhdysvallat otti historiansa ensimmäisen voiton vuonna 2008.

Vuonna 2015 maailmanliigan voitti Ranskan joukkue, joka pelasi kakkosryhmässä ja selviytyi maailmanliigan lopputurnaukseen voitettuaan ensiksi oman ryhmänsä lopputurnauksen. Kaikkiaan Ranska voitti kauden aikana 17 ottelua ja hävisi ainoastaan lopputurnauksen alkulohko-ottelussa Yhdysvalloille.

Vuonna 2016 aiemmin viisi kertaa hopealle sijoittunut Serbian joukkue onnistui voittamaan ensimmäisen maailmanliigan mestaruutensa. Kesällä 2017 Ranska voitti toisen maailmanliigan mestaruutensa ja ensimmäisen mitalisijansa saavutti kolmanneksi sijoittunut Kanada.


Mitalistit muokkaa

Vuosi Lopputurnauksen järjestäjäkaupunki Kultaa Hopeaa Pronssia
1990  Osaka, Japani  Italia  Alankomaat  Brasilia
1991  Milano, Italia  Italia  Kuuba  Neuvostoliitto
1992  Genova, Italia  Italia  Kuuba  Yhdysvallat
1993  São Paulo, Brasilia  Brasilia  Venäjä  Italia
1994  Milano, Italia  Italia  Kuuba  Brasilia
1995  Rio de Janeiro, Brasilia  Italia  Brasilia  Kuuba
1996  Rotterdam, Alankomaat  Alankomaat  Italia  Venäjä
1997  Moskova, Venäjä  Italia  Kuuba  Venäjä
1998  Milano, Italia  Kuuba  Venäjä  Alankomaat
1999  Mar del Plata, Argentiina  Italia  Kuuba  Brasilia
2000  Rotterdam, Alankomaat  Italia  Venäjä  Brasilia
2001  Katowice, Puola  Brasilia  Italia  Venäjä
2002  Belo Horizonte, Brasilia  Venäjä  Brasilia  Jugoslavia
2003  Madrid, Espanja  Brasilia  Serbia ja Montenegro  Italia
2004  Rooma, Italia  Brasilia  Italia  Serbia ja Montenegro
2005  Belgrad, Serbia ja Montenegro  Brasilia  Serbia ja Montenegro  Kuuba
2006  Moskova, Venäjä  Brasilia  Ranska  Venäjä
2007  Katowice, Puola  Brasilia  Venäjä  Yhdysvallat
2008  Rio de Janeiro, Brasilia  Yhdysvallat  Serbia  Venäjä
2009  Belgrad, Serbia  Brasilia  Serbia  Venäjä
2010  Córdoba, Argentiina  Brasilia  Venäjä  Serbia
2011  Gdańsk, Puola  Venäjä  Brasilia  Puola
2012  Sofia, Bulgaria  Puola  Yhdysvallat  Kuuba
2013  Mar del Plata, Argentiina  Venäjä  Brasilia  Italia
2014  Firenze, Italia  Yhdysvallat  Brasilia  Italia
2015  Rio de Janeiro, Brasilia  Ranska  Serbia  Yhdysvallat
2016  Krakova, Puola  Serbia  Brasilia  Ranska
2017  Curitiba, Brasilia  Ranska  Brasilia  Kanada

Mitalitaulukko muokkaa

Maa Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
  Brasilia 9 7 4 20
  Italia 8 3 4 15
  Venäjä 3 5 6 14
  Yhdysvallat 2 1 3 6
  Ranska 2 1 1 4
  Kuuba 1 5 3 9
 /  Serbia (entinen Jugoslavia) 1 5 3 9
  Alankomaat 1 1 1 3
  Puola 1 0 1 2
  Kanada 0 0 1 1
  Neuvostoliitto 0 0 1 1

Osallistuneet maat kautta aikojen muokkaa

 
Puola on osallistunut Maailmanliigaan 20 kertaa
Maa Osallistunut Viimeisin
  Brasilia 28 2017
  Italia 28 2017
  Kuuba 26 2016
  Venäjä (aik. Neuvostoliitto ja Itsenäisten valtioiden yhteisö) 26 2017
  Japani 24 2017
  Ranska 22 2017
  Alankomaat 21 2017
  Yhdysvallat 20 2017
  Bulgaria 20 2017
  Puola 20 2017
  Serbia (aik. Serbia-Montenegro ja Jugoslavia) 20 2017
  Argentiina 19 2017
  Etelä-Korea 19 2017
  Kiina 18 2017
  Espanja 15 2017
  Portugali 14 2017
  Saksa 13 2017
  Suomi 13 2017
  Kreikka 13 2017
  Kanada 11 2017
  Venezuela 9 2017
  Egypti 7 2017
  Australia 5 2017
  Tšekki 5 2017
  Iran 5 2017
  Puerto Rico 4 2016
  Belgia 4 2017
  Meksiko 4 2017
  Slovakia 4 2017
  Tunisia 4 2017
  Turkki 4 2017
  Kazakstan 3 2017
  Montenegro 3 2017
  Kiinan Taipei 2 2017
  Slovenia 2 2017
  Qatar 2 2017
  Viro 1 2017
  Itävalta 1 2017

Katso myös muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa