Avaa päävalikko

Maritime Mobile Service Identity

(Ohjattu sivulta MMSI)
Ruotsalaisen M/S Finnmillin MMSI-numero on 266294000.

Maritime Mobile Service Identity (MMSI) on laivakohtainen radiotunnistenumero,[1] joka aina DSC-kutsun eli digitaalisen selektiivikutsun[2] yhteydessä tulee lähetetyksi.[3] Numeron ansiosta voi tehdä VHF DSC -radion kautta automaattisia kutsuja.[3] MMSI muodostuu yhdeksästä numerosta, joista kolme ensimmäistä kertoo aluksen kansallisuuden.[4] Näitä numeroita kutsutaan nimellä MID eli Maritime Identification Digit.[3] Esimerkiksi Alankomaissa MMSI-numeron alku on joko 244, 245 tai 246.[5] Kuuden viimeisen numeron avulla alus puolestaan tunnistetaan.[3]

MMSI-numeron myöntää alukselle sen rekisteröintivaltion viranomaiset. Numerot liitetään tietokantaan, josta selviävät esimerkiksi aluksen omistajat ja tietoa itse aluksesta. Myös rannikkoradioasemilla on omat yksilölliset MMSI-numeronsa ja kaikilla aluksilla on mahdollisuus kutsua niitä.[3]

LähteetMuokkaa

  1. Arola, Tommi; Jalonen, Risto; Kujala, Pentti: Meriliikenteen paikkatiedon tilastointi ja hyödyntäminen Suomenlahden meriturvallisuudessa. (PDF) 2007. Espoo: Teknillinen korkeakoulu: Laivalaboratorio. Viitattu 19.11.2010.
  2. Meripelastusohje 2010. Tavallisimmat kansainväliset lyhenteet ja niiden merkitys meripelastustoimen yhteydessä. (PDF) (Liite 9) Sisäasiainministeriö. Viitattu 19.11.2010.
  3. a b c d e MMSI (Maritime Mobile Service Identity) egmdss.com. Viitattu 19.11.2010.
  4. Vaaratilanteen meriradioliikenne (PDF) 2002. Onnettomuustutkintakeskus. Viitattu 19.11.2010.
  5. MMSI Telecom ABC. Viitattu 19.11.2010. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä laivoihin tai muuhun vesiliikenteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.