Avaa päävalikko
Tämä artikkeli käsittelee televisioelokuvaa. Muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.

Luokkajuhla on Ilari Nummen ohjaama suomalainen televisioelokuva vuodelta 2002. Eräs lukioluokka on sopinut tapaavansa tasan kymmenen vuotta lakkiaisista, ja niin myös käy. Luokkakokous alkaa.

Luokkajuhla
Taneli ja Liina (Silvennoinen ja Pesonen)
Taneli ja Liina (Silvennoinen ja Pesonen)
Ohjaaja Ilari Nummi
Käsikirjoittaja Ilari Nummi
Heidi Köngäs
Tuottaja Hilkka Salo
Säveltäjä More Karvonen
Kuvaaja Ari Hellman
Leikkaaja Lena Hemming
Pääosat Mika Silvennoinen
Emmi Pesonen
Karri Lämpsä
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Yleisradio
Ensi-ilta 23. joulukuuta 2002
Kesto 69 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb

JuoniMuokkaa

On lämmin kevätilta. Muuan lukioluokka kokoontuu hotelliin kymmenen vuotta valmistumisensa jälkeen. He kirjoittivat ylioppilaiksi 1990-luvun lamavuosina ja nyt he ovat kolmenkympin hujakoilla. Paikalle pääsee kymmenkunta luokkalaista. Entiset luokkatoverit kertovat toisilleen selviytymisestään työelämässä, opinnoissa ja parisuhteissa. Juhla alkaa asiallisissa merkeissä ja etenee hilpeän nousuhumalaisen bailaamisen kautta laskuhumalaiseen toistensa sättimiseen, itsesääliin ja paljastuksiin, joita ei alkuillasta kerrottu.

Kuusi laudaturia kirjoittaneen Tanelin ratkaisu jättää yliopisto-opinnot väliin kummastuttaa luokkalaisia. Liina puolestaan on matkaillut Intiassa, missä hän on kohdannut absoluuttista köyhyyttä. Hän tiedostaa. Pelkonen tuo mukanaan uuden naisensa Marikan. Jenni tyrmistyy, sillä hän ja Pelkonen ovat hiljattain eronneet. Rikastunut Kai selvittelee bisneksiään puhelimitse kaiken aikaa, kunnes tajuaa sulkea kännykän, joka on vuosituhannen vaihteen huipputeknologiaa edustava Nokian kommunikaattori. Naiset puhuvat keskenään miehistä ja lapsihaaveistaan.

TaustaaMuokkaa

Luokkajuhla kirjoitettiin alun perin Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksella keväällä 2001 järjestetylle elokuvanäyttelemisen kurssille, jonka ohjaajana toimi Ilari Nummi. Samainen NÄTY:n kurssi on lähes sellaisenaan myös Nummen ohjaaman televisioelokuvan roolituksessa.[1]

MusiikkiMuokkaa

Luokkajuhlassa on diegeettisenä musiikkina useita 1960–1990-lukujen suosikkikappaleita, kuten Duran Duranin "Hungry Like the Wolf", Tom Jonesin "Green, Green Grass of Home" ja Kirkan "Hetki lyö". Elokuvassa on stereoääni.

JulkaisutMuokkaa

Luokkajuhla sai ensi-iltansa jouluaatonaattona 2002. Yleisradio julkaisi sen maksuttomassa Areena-palvelussaan helmikuussa 2018, jossa se on katsottavissa vuoden ajan. Elokuun 2018 loppuun mennessä katselukertoja oli noin 43 000.[2]

NäyttelijätMuokkaa

 Mika Silvennoinen  … Taneli  
 Emmi Pesonen  … Liina  
 Mika Eirtovaara  … Pelkonen  
 Jenni Banerjee  … Jenni  
 Saana Hyvärinen  … Marika  
 Karri Lämpsä  … Jontte  
 Johanna Kokko  … Krista  
 Juha-Pekka Mikkola  … Kai  
 Mikko Rantaniva  … Sintti  
 Vappu Nalbantoglu  … Anni  
 Mikko Pörhölä  … Hannu  
 Katri Viljamaa  … Sini  
 Eija Ahvo  … Maila  
 Juha Veijonen  … portieri  

ViitteetMuokkaa

  1. Kokkola, Susanna: Luokkajuhla Yle Elävä arkisto. 16.6.2009. Yleisradio. Viitattu 24.8.2018.
  2. Luokkajuhla 8.2.2018. Yleisradio. Viitattu 24.8.2018.

Aiheesta muuallaMuokkaa