Lundia
Lundia on Sinituote-konserniin kuuluva huonekaluvalmistaja ja -myyjä, jonka päätuote on Lundia Classic -nimiset hyllyjärjestelmät. Lundia Oy on perustettu vuonna 1948[2].
Lundia Oy | |
---|---|
Toimitusjohtaja | Karri Koskelo, alkaen syyskuu 2022 [1] |
Kotipaikka | Pääkonttori; Hyvinkää, valmistus ja logistiikka; Hausjärvi |
Toimiala | vähittäiskauppa |
Tuotteet | huonekalut, valaisimet |
Liikevaihto | 3,8 milj. € (2021)[1] |
Henkilöstö | 17 (2022)[1] |
Emoyhtiö | Sinituote Oy |
Kotisivu |
lundia |
Historiaa
muokkaaLundia-hyllyjärjestelmä on ruotsalaisen puuseppä Harald Lundqvistin keksintö. Hän perusti ensimmäisen huonekaluveistämönsä vuonna 1939. Lundqvist rakensi verstaassaan hyllyjärjestelmän, joka osoittautui tukevaksi ja kestäväksi. Se oli lisäksi muunneltava sekä helposti koottava ja purettava. Sittemmin Lundqvist patentoi kuuluisan puuhyllyjärjestelmänsä. Vuonna 1945 hyllystöä valmistettiin lisenssillä jo 30 maassa[3].
Vuonna 1949 Lundiaa alettiin valmistaa myös Suomessa[3]. 1950-luvun keskivaiheilla Lundiaa markkinoi Suomessa Tehokaluste, nykyinen Martela. Tuolloin se mainosti asiakkaihinsa kuuluvan muun muassa SOK, IBM, Valtionrautatiet, Paulig ja Wärtsilä[4].
1960-luvulta alkaen Lundian matalammista hyllyistä alkoi tulla suosittuja myös nuorten kotien sekä kirja- ja äänilevyharrastajien käytössä. Samalla kun metalliset ja muoviset varastohyllyt alkoivat vallata alaa puisilta, Lundia alkoi suuntautua enemmän kuluttajamarkkinalle kehittämällä samaan ideaan perustuvia, helposti koottavia ja muunneltavia koululaispöytiä, laatikostoja, kaapistoja ja kerrossänkyjä. Pitkään massiivimäntyistä hyllyä sai vain puuvalmiina tai lakattuna valkoisesta kovalevystä tehtyine ovi- ja päätypeileineen, kunnes markkinoille tuli ”jalopuun” ruskeaksi petsattu vaihtoehto.[3][5]
Vuonna 1981 Lundia-konserniin kuuluivat vastaperustettu holdingyhtiö Lundinvest Oy sekä säilytyskalusteita valmistava Oy Lundia Ab, talous- ja saniteettitavaroiden sekä urheilutilojen varusteiden maahantuoja Kauko-Import Oy, väliseiniä ja sisäkattoja markkinoiva Seinärakenne Oy, urheiluvarusteiden maahantuoja Oy Scanalp Ab, ruotsalainen vientiyhtiö Scandireoler AB sekä maahantuontiyhtiöt Lundia-Vertriebs-GmbH Länsi-Saksassa ja Lundia-Vertriebs-GmbH & Co KG Itävallassa. Konsernin toimitusjohtajana oli Carl-Wilhelm Rosenlew (s. 1929)[6][7]. 1980-luvun loppupuolella konserni työllisti noin 150 ihmistä, ja konserniin kuului myös Lundia-Trading Oy[8]. 1990-luvun alussa Lundinvestillä oli tytäryhtiö Tanskassa, ja se omisti puolet Saksan, Sveitsin ja Itävallan Lundia-yrityksistä. Lundia-hyllyjen lisäksi yhtiöryhmä markkinoi Ruuvari- ja Libra-hyllyjärjestelmiä.[9] Vuonna 1992 Paloheimo osti Lundian[3] ja siirsi vuonna 2002 suuren osan hyllytuotannosta Ruotsiin Lundqvist Inredingar -yhtiön kanssa perustamaansa yhteisyritykseen.[10]
Lundia tänään
muokkaaSinituote ja Lundian silloinen toimitusjohtaja Jori Keckman ostivat Lundian Paloheimolta vuonna 2004 osuuksin 70 prosenttia ja 30 prosenttia.[11] Keckman jatkoi toimitusjohtajana syksyyn 2011 saakka[12]. Vuonna 2022 Lundialla on oma myymälä Helsingissä sekä yli 40 jälleenmyyjää Suomessa ja lisäksi jälleenmyyjät Tallinnassa ja Vilnassa[1].
Lundia Classiciksi nimetyn perinteisen hyllyjärjestelmän lisäksi Lundia Oy:lla on nykyisin myös tuotesarjat Lundia Fuuga ja Lundia Lofty, Lundia System -säilytyslaatikkosarja sekä valaisimia. Tuotannosta 90 prosenttia menee kotimaahan ja kalusteiden kotimaisuusaste on yli 95%[1].
Lundia-valaisinten suunnittelija Jukka Korpihete palkittiin vuonna 2010 Chicago Athenaeumin hyvän muotoilun palkinnolla Soihtu-seinävalaisimestaan[13] Seuraavana vuonna saman palkinnon sai Stefan Lindforsin Lundialle suunnittelema Matilda-jakkara[14].
Käytetyt Lundia-hyllyt
muokkaaVaikka kirjahyllyjen suosio on vähentynyt vuosituhannen vaihteen jälkeen, käytetyt Lundia-puuhyllystöt ovat yhä suosittuja kirja- ja äänilevyharrastajien parissa ja kodin varastotiloissa. Jokioisissa toimiva, vuonna 2008 perustettu SigaMagee Oy on erikoistunut muun muassa kierrätettyjen Lundia-hyllystöjen ostoon ja myyntiin. Yrittäjä Pekka Ekholmin mukaan tyypillinen asiakas on eläkkeelle jäänyt yliopiston professori.[5]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e Aamuposti-lehti, ESM Digi / Talous 8.11.2022, sivu 4
- ↑ Lundia Oy Lundia. Arkistoitu 7.3.2014. Viitattu 7.3.2014.
- ↑ a b c d Tamminen, Johanna: Selkeä ja käytännöllinen Lundia MTV Uutiset. 19.11.2007. Viitattu 1.2.2019.
- ↑ Lundia alentaa jopa 20 % hyllyjensä hintoja (ilmoitus). Helsingin Sanomat, 20.9.1954, s. 6. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ a b Leinonen, Jaakko: Yritysneuvoja Pekka Ekholmilla oma koeyritys Forssan Lehti. 7.9.2017. Viitattu 1.2.2019.
- ↑ Nimitykset. Helsingin Sanomat, 5.5.1981, s. 27. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ Rosenlew, Carl-Wilhelm Kuka kukin on 1978. Otava. Viitattu 1.2.2019.
- ↑ Kirjanpitäjä (Lundian työpaikkailmoitus). Helsingin Sanomat, 17.8.1988, s. 56. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ Toimitusjohtaja (Lundinvestin työpaikkailmoitus). Helsingin Sanomat, 19.6.1992, s. 40. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ Lundia luopuu omasta tuotannosta Taloussanomat. 15.9.2003. Viitattu 1.2.2019.
- ↑ Lundia siirtyy Sinille Markkinointi & Mainonta. 11.11.2004. Viitattu 1.2.2019.
- ↑ Jori Keckman, Chairman at Fourton Oy LinkedIn. Viitattu 1.2.2019. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Lundia-valaisimille merkittävä muotoilupalkinto 11.1.2010. Lundia Oy. Arkistoitu 2.2.2019. Viitattu 1.2.2019.
- ↑ Lundia-jakkaralle merkittävä muotoilupalkinto 10.12.2010. Lundia Oy. Arkistoitu 2.2.2019. Viitattu 1.2.2019.