Lumber Workers Industrial Union of Canada

Lumber Workers Industrial Union of Canada (LWIUC) oli vuosina 1924–1935 Kanadassa toiminut metsureiden ammattiliitto.

LWIUC:n perustivat vuonna 1924 Sault Ste. Marien kaupungissa kanadansuomalaiset kommunistit, jotka olivat tyytymättömiä syndikalistisen Industrial Workers of the World (IWW) -liiton alaisuudessa toimineeseen vanhaan metsurien ammattiliittoon. Perustajajäseniä olivat muun muassa Alfred Hautamäki ja Kalle Salo. Tärkeässä roolissa oli myös A. T. Hill, joka toimi Kandan kommunistisen puolueen suomalaisen osaston johtajana ja oli aikaisemmin ollut näkyvä IWW:n jäsen.

Liitto oli koko toimintansa ajan läheisissä kytköksissä kommunistiseen puolueeseen. Sen toimisto sijaitsi nykyään Thunder Bayhin kuuluvassa Port Arthurin kaupungissa, joissa molemmissa oli laaja suomalaisyhteisö. LWIUC julkaisi kuukausittain ilmestyvää Metsätyöläinen-lehteä, joka painettiin Vapauden kirjapainossa Sudburyssä.

1930-luvun alussa liito sai jalansijaa suomalaisten lisäksi myös ruotsalaisten ja eri Itä-Euroopan maista tulleiden siirtolaisten sekä kanadanranskalaisten työläisten keskuudessa. LWIUC lakkautettiin vuonna 1935, kun Komintern muutti linjaansa ja kommunistit alkoivat omien ammattiliitojensa sijaan toimimaan maltillisimpien liittojen sisällä.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa