Luettelo televisiosarjan Kotiin takaisin jaksoista

Wikimedia-luetteloartikkeli

Kotiin takaisin (A Place to Call Home) on australialainen draamasarja. Sarjan tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Australiaan, ja sen päähenkilö on sairaanhoitaja Sarah Adams (Marta Dusseldorp), joka palaa entiseen kotimaahansa parinkymmenen Euroopassa vietetyn vuoden jälkeen. Sarah tutustuu varakkaaseen Blighin perheeseen ja joutuu törmäyskurssille perheen isoäidin Elizabethin (Noni Hazlehurst) kanssa. Sarjan keskeinen tapahtumapaikka on Invernessin pikkukaupunki, jossa Bligheillä on Ash Park -niminen kartano.

Sarjaa tehtiin kuusi tuotantokautta, jotka esitettiin Australiassa vuosina 2013–2018. Sarjaa esittänyt Seven Network teki siitä lopettamispäätöksen toisen kauden jälkeen, jolloin Foxtel osti sen esittämisoikeudet ja alkoi esittää sarjaa maksukanavallaan.[1] Suomessa Yle on esittänyt sarjan kaikki kaudet, joista viimeisimmät vain muutamia viikkoja australialaisen ensiesityksen jälkeen.[2]

Yleiskatsaus muokkaa

Kausi Jaksot Australia Suomi
Esitys alkoi Esitys päättyi Esitys alkoi Esitys päättyi
1 13 28. huhtikuuta 2013 21. heinäkuuta 2013 30. joulukuuta 2015 15. tammikuuta 2016
2 10 11. toukokuuta 2014 13. heinäkuuta 2014 18. tammikuuta 2016 29. tammikuuta 2016
3 10 27. syyskuuta 2015 29. marraskuuta 2015 18. marraskuuta 2016 1. joulukuuta 2016
4 12 11. syyskuuta 2016 27. marraskuuta 2016 2. joulukuuta 2016 20. joulukuuta 2016
5 12 8. lokakuuta 2017 24. joulukuuta 2017 5. tammikuuta 2018 22. tammikuuta 2018
6 10 19. syyskuuta 2018 21. lokakuuta 2018 12. lokakuuta 2018 25. lokakuuta 2018

Suomen televisioesitykset luettelona muokkaa

Esitysajankohta Tuotantokausi
30. joulukuuta 2015 – 15. tammikuuta 2016 1. kausi
18. tammikuuta 2016 – 29. tammikuuta 2016 2. kausi
18. lokakuuta 2016 – 3. marraskuuta 2016 1. kausi (uusinta)
4. marraskuuta 2016 – 17. marraskuuta 2016 2. kausi (uusinta)
18. marraskuuta 2016 – 1. joulukuuta 2016 3. kausi
2. joulukuuta 2016 – 20. joulukuuta 2016 4. kausi
20. marraskuuta 2017 – 1. joulukuuta 2017 3. kausi (uusinta)
4. joulukuuta 2017 – 21. joulukuuta 2017 4. kausi (uusinta)
5. tammikuuta 2018 – 22. tammikuuta 2018 5. kausi
12. lokakuuta 2018 – 25. lokakuuta 2018 6. kausi
25. kesäkuuta 2020 – 13. heinäkuuta 2020 1. kausi (uusinta)
14. heinäkuuta 2020 – 27. heinäkuuta 2020 2. kausi (uusinta)
28. heinäkuuta 2020 – 10. elokuuta 2020 3. kausi (uusinta)
11. elokuuta 2020 – 26. elokuuta 2020 4. kausi (uusinta)
27. elokuuta 2020 – 11. syyskuuta 2020 5. kausi (uusinta)
14. syyskuuta 2020 – 25. syyskuuta 2020 6. kausi (uusinta)

Jaksot muokkaa

Ensimmäinen tuotantokausi (2013) muokkaa

Ensimmäisen tuotantokauden tapahtumat alkavat vuonna 1953, kun sairaanhoitaja Sarah Adams palaa kahdenkymmenen vuoden jälkeen takaisin entiseen kotimaahansa Australiaan. Hän on viettänyt edelliset vuodet toisen maailmansodan aikaisessa ja jälkeisessä Euroopassa, eikä juurikaan suostu puhumaan muille kokemuksistaan. Kotimatkalla Sarah tutustuu yläluokkaiseen Blighin perheeseen ja lähentyy erityisesti perheen isän Georgen kanssa, joka tarjoaa hänelle töitä paikallisesta sairaalasta. Isoäiti Elizabeth yrittää hankkiutua Sarahista eroon, koska pelkää tämän lopulta hajottavan koko perheen raunioiksi. Blighien tytär Anna tapailee salaa pienviljelijän poikaa Ginoa, sillä he eivät voi kertoa suhteestaan luokkaerojen vuoksi. Perheen poika James on mennyt juuri naimisiin, mutta avioliitto alkaa rakoilla Olivia-vaimon saadessa selville Jamesin salaisuuden.

Jakso Nimi (suomenkielinen/alkuperäinen) Ensiesitys Australiassa Ensiesitys Suomessa Katsojia (Australia; milj.) Katsojia (Suomi)
1x01 (1) Paluu / The Prodigal Daughter   28. huhtikuuta 2013   30. joulukuuta 2015 1,93 458 000[3]
Vuonna 1953 sairaanhoitaja Sarah Adams palaa Australiaan 20:n Euroopassa vietetyn vuoden jälkeen. Laivamatkalla hän tutustuu rikkaaseen Blighin perheeseen ja erityisesti perheen isään Georgeen. Perillä Australiassa Sarahin äiti ei halua tavata vuosia poissa ollutta ja juutalaiseksi kääntynyttä tytärtään eikä Sarah aio palata takaisin Eurooppaan, jossa hänellä ei ole enää mitään jäljellä. George järjestää Sarahille työhaastattelun Invernessin sairaalan, mutta perheen isoäiti Elizabeth yrittää estää Sarahin palkkaamisen. Hän ei halua Sarahin jäävän kaupunkiin, koska tämä todisti perheen pojan Jamesin itsemurhayritystä ja Elizabeth pelkää Sarahin kertovan asiasta muulle perheelle, vaikka tämä lupasi vaieta asiasta. Miksi James yritti tappaa itsensä laivalla?
1x02 (2) Uusi asuinpaikka / The Welcome Mat   5. toukokuuta 2013   31. joulukuuta 2015 1,54 475 000[3]
Sarah muuttaa Invernessin juorukellon Doris Collinsin luokse, jossa asuu myös muita sairaanhoitajia. Perhe alkaa ihmetellä Elizabethin vihamielisyyttä Sarahia kohtaan, joten hän kutsuu Sarahin vieraakseen sairaalaan hyväntekeväisyysjuhlaan. Elizabeth päättää ryhtyä toimiin selvittääkseen kuka Sarah Adams on ja saa Doris Collinsin tonkimaan tämän tavaroita, jolloin selviää Sarahin muuttaneen nimeään. Perheen tytär Anna tapailee pienviljelijän poikaa Gino Polettia, mutta he eivät voi kertoa luokkarajat ylittävästä suhteestaan. Olivia kertoo perheelle olevansa raskaana.
1x03 (3) Totuus tulee julki / Truth Will Out   12. toukokuuta 2013   1. tammikuuta 2016 1,45 463 000[3]
Sarah ei suostu selittelemään muuttunutta nimeään ja päättää lähteä Invernessistä. Ennen lähtöä hän kertoo Georgelle tämän pojan Jamesin itsemurhayrityksestä, ja James selittää tapahtunutta sydänsuruilla. Olivia tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja James kertoo hänelle rakastuneensa johonkuhun ennen heidän naimisiinmenoaan ja on siksi käyttäytynyt oudosti. Sarah päättää jäädä Invernessiin vanhan leskimiehen Roy Briggsin luokse, jolle hän kertoo edesmenneestä miehestään.
1x04 (4) Vieno hymy / The Mona Lisa Smile   19. toukokuuta 2013   4. tammikuuta 2016 1,38 alle 421 000[4]
Sarahin ensimmäinen työpäivä saa surullisen käänteen, kun kotikäynnillä eräs asiakas löytyy kuolleena. Varsinkin tohtori Jack Duncan ottaa asian raskaasti ja alkaa ryypiskellä, mutta Elizabeth vetää hänet kuiville. Olivia etsii todisteita Jamesin salarakkaasta Lontoossa. Sarah illastaa juutalaisperheen kanssa ja kertoo olleensa keskitysleirillä.
1x05 (5) Sovitus / Day of Atonement   26. toukokuuta 2013   5. tammikuuta 2016 1,43 426 000[4]
Doris Collins näkee Sarahin suorittamassa rituaalikylpyä joella. Swansonit saapuvat vierailulle Blighien kartanoon, ja Elizabeth yrittää naittaa Annaa perheen pojalle Andrew'lle. Sarah osuu paikalle, kun Bert Ford on pahoinpitelemässä Ginoa, ja Sarah selättää hänet. Olivia saa tietää, että Jamesin salarakas Lontoossa oli hänen veljensä William. Anna ja Gino harrastavat ensimmäistä kertaa seksiä.
1x06 (6) Rakkautta vain / That's Amore   2. kesäkuuta 2013   6. tammikuuta 2016 1,46 603 000[4]
Sarahille selviää, että Bert lyö naisystäväänsä Eveä ja hän menee pubiin, jossa nöyryyttää tätä. Myöhemmin Even synnytys käynnistyy ja George ja Sarah auttavat synnytyksessä. Olivian ja Jamesin avioliitto rakoilee, kun Olivia kertoo saaneensa selville, että James rakastaa hänen veljeään. Elizabeth syyttää tilanteesta Sarahia ja yrittää järjestää tälle potkuja sairaalasta. Gino kosii Annaa.
1x07 (7) Pommi / Boom!   9. kesäkuuta 2013   7. tammikuuta 2016 1,32 592 000[4]
Sarahin äiti on kuolemaisillaan, ja Sarah matkustaa Sydneyyn Georgen ja Annan kyydissä. Anna menee tapaamaan Carolyn-tätiä, jota pidetään suvun mustana lampaana, ja pyytää tältä ehkäisyvälineitä. Elizabeth päättää kertoa Jamesille ja Olivialle totuuden edesmenneen miehensä seksuaalisesta suuntautumisesta estääkseen heitä eroamasta. Sydneyssä Georgea pyydetään toimimaan isäntänä japanilaiselle delegaatiolle, joka on tulossa Invernessiin sodan muistopäivänä. Jamesin yllätykseksi Amyn veli Harry Polson on palannut kaupunkiin. Elizabethin kunto romahtaa.
1x08 (8) Eri maailmoista / Worlds Apart   16. kesäkuuta 2013   8. tammikuuta 2016 1,47 622 000[4]
Sydänkohtauksen saanut Elizabeth kiidätetään sairaalaan, jonne hän joutuu jäämään pariksi päiväksi. Anna ja Gino päättävät olla julkistamatta suhdettaan Elizabethin huonontuneen kunnon takia. Perheen palvelija Carla, joka on myös Ginon äiti, löytää ehkäisyvälineen Annan huoneesta ja saa tietää heidän suhteestaan. James ja Harry korjaavat yhdessä vajaa yhteisestä menneisyydestä huolimatta. George ja Sarah menevät piknikille.
1x09 (9) Myrkynkylväjä / Cane Toad   23. kesäkuuta 2013   11. tammikuuta 2016 1,41 574 000[5]
Sarah ja George aloittavat salasuhteen. Anna yrittää lähentää Georgea ja Sarahia, koska uskoo sen auttavan isäänsä hyväksymään hänet ja Ginon. Olivia iloitsee, kun vauva liikkuu mahassa ensimmäistä kertaa. James ja Harry pitävät tunteensa toisiaan kohtaan piilossa. Anna pelkää olevansa raskaana ja matkustaa Sydneyyn tapaamaan Carolyn-tätiänsä. Georgen edesmenneen vaimon sisko Regina saapuu Invernessiin Elizabethin kutsumana. Elizabeth haluaa Reginan perheen kartanoon tarkkailemaan tapahtumia sillä aikaa, kun hän itse on sairaalassa. Regina haluaa Georgen itselleen ja tervehtii Sarahia rasistiseksi tulkittavalla huomautuksella.
1x10 (10) Jotta emme unohda / Lest We Forget   30. kesäkuuta 2013   12. tammikuuta 2016 1,45 592 000[5]
Sodan muistopäivä lähestyy, ja George isännöi Invernessiin saapuvaa japanilaista kauppavaltuuskuntaa. George pyytää Jackia osallistumaan tilaisuuteen, koska tämän mukanaolo auttaisi hiljentämään vastalauseet, joita japanilaisten tulo aiheuttaa. Japanilaiset saavat Jackin vanhat sotamuistot pintaan ja hän retkahtaa juomaan, jolloin hän uskoutuu Sarahille. Syy Reginan antisemitismiin selviää. Anna saa varmuuden raskaudestaan.
1x11 (11) Kuuntele sydämesi ääntä / True to Your Heart   7. heinäkuuta 2013   13. tammikuuta 2016 1,39 620 000[5]
Elizabeth pääsee sairaalasta, ja Regina kertoo hänelle Sarahin ja Georgen salasuhteesta. Elizabetin kiristyksestä huolimatta George kosii Sarahia. Olivia ehdottaa Jamesille muuttoa Sydneyyn, ja James vastaa vaimonsa ehdotukseen myöntävästi, koska pelkää tunteitaan Harrya kohtaan. Carolyn paljastaa Annalle olevansa tämän biologinen äiti. Sarah läimäyttää Reginaa ilkeän kommentin jälkeen.
1x12 (12) Uusi alku / New Beginning   14. heinäkuuta 2013   14. tammikuuta 2016 1,45 645 000[5]
Sarah suostuu Georgen kosintaan. Harry suutelee Jamesia ennen tämän lähtöä. Bert näkee suudelman, ja myöhemmin kiristää Blighejä tiedollaan. Anna saa keskenmenon. Elizabeth ja Olivia sopivat välinsä ennen Jamesin ja Olivian lähtöä Ash Parkista. Regina alkaa tutkimaan Sarahin taustoja yhteistyössä Elizabethin kanssa.
1x13 (13) Salaista rakkautta / Secret Love   21. heinäkuuta 2013   15. tammikuuta 2016 1,49 600 000[5]
George menee Sydneyyn raivoamaan pojalleen saadessaan tietää tämän homoseksuaalisuudesta, jolloin Jamesin tila romahtaa ja hänet viedään mielisairaalaan. Myöhemmin James aloittaa sähköšokkihoidot. Regina kaivaa tietoja Sarahista ja saa Elizabethilta luvan tavoitella Georgea, jos hankkiutuu Sarahista eroon. Annan ja Ginon suhde on paljastunut molempien vanhemmille, jolloin Poletit ja Blighit sopivat – ilman Elizabethin suostumusta – että Anna elää kolme kuukautta koeavioliitossa Polettien luona ja jos kokeilu onnistuu, molempien vanhemmat siunaavat liiton. Elizabeth saa Sarahin suostumaan samaan Ash Parkissa. Carolyn kertoo Jackille, että heillä on yhteinen tytär, mutta ei kerro kenestä on kyse. Jakson lopussa Bert löytyy kuolleena järvestä.

Toinen tuotantokausi (2014) muokkaa

Anna ja Sarah aloittavat kolmen kuukauden koeaikansa – Anna muuttaa Polettien luokse todistaakseen olevansa sopiva vaimo Ginolle, ja Sarah tekee saman Blighien luona Georgen vuoksi. Olivia ja James ovat muuttaneet Sydneyyn, ja Jamesille annetaan mielisairaalassa hoitoja ”seksuaalisen poikkeaman”, homoseksuaalisuuden, korjaamiseksi. Olivia odottaa parin lasta ja joutuu tekemään radikaalin ratkaisun. Jack haluaa löytää ja tutustua tyttäreensä Carolynin kerrottua, että heillä on yhteinen lapsi. Elizabeth on lähettänyt Reginan Eurooppaan etsimään tietoja Sarahin menneisyydestä estääkseen Georgea naimasta tätä. Regina palaa Invernessiin mukanaan tietoja, jotka vaikuttavat koko perheeseen.

Jakso Nimi (suomenkielinen/alkuperäinen) Ensiesitys Australiassa Ensiesitys Suomessa Katsojia (Australia; milj.) Katsojia (Suomi)
2x01 (14) Salailu saa loppua! / No Secrets, Ever   11. toukokuuta 2014   18. tammikuuta 2016 1,09 660 000[6]
2010-luvun Sarah Adams muistelee 99-vuotiaana vuosikymmenten takaisia tapahtumia ja kertoo muun muassa Bertin kuolemaan johtaneista ja sen jälkeisistä tapahtumista. Anna ja Sarah aloittavat kolmen kuukauden koeaikansa – Anna Polettien luona ja Sarah Blighien kartanossa. Olivia on huolissaan hoidoista, joita Jamesille annetaan tämän ”seksuaalisen poikkeaman” korjaamiseksi ja saa lopulta porttikiellon sairaalaan. Carolyn on saapunut Invernessiin ja asuu Blighien vierasmajassa. Jack haluaa tietää kuka hänen tyttärensä on ja aikoo löytää tämän vastoin Carolynin toiveita.
2x02 (15) Uskonasioita / I Believe   18. toukokuuta 2014   19. tammikuuta 2016 1,04 649 000[6]
Bert Fordin kuolema herättää tunteita kaikissa osallisissa. Blighit ovat anglikaaneja, joten hyväksi vaimoksi Ginolle pyrkivä Anna joutuu opettelemaan katolisia tapoja. Elizabeth matkustaa pariksi päiväksi Sydneyyn ja tapaa Reginan, joka on lähtemässä Eurooppaan selvittämään Sarahin taustoja. James yrittää karata mielisairaalasta, mutta saa rauhoittavia, kun Elizabeth tulee käymään. Carolyn muuttaa Ash Parkiin ja kertoo lopulta Jackille, että heidän yhteinen tyttärensä on Anna.
2x03 (16) Unelmien suudelma / A Kiss to Build a Dream On   24. toukokuuta 2014   20. tammikuuta 2016 1,16 704 000[6]
Ash Parkissa vietetään Jamesin ja Sarahin kihlajaisia. Sarah paljastaa tädilleen, että ollessaan Ravensbrückissa, hän joutui käyttämään kehoaan kyseenalaisiin tarkoituksiin, mutta ei uskalla kertoa asiasta Georgelle. Olivia palaa Ash Parkiin kihlajaisia varten, joskin Andrew Swanson mukanaan, joka suunnittelee Annan kosimista. Vaikka Anna kieltäytyy kosinnasta, ei Andrew aio jättää Annan tavoittelua. Toisaalla Elizabeth juonittelee Andrew'n äidin kanssa Sarahin nujertamista. Jamesin terapia on siirtynyt sähköšokkihoidosta inhohoitoon, ja jakson lopussa hänelle ehdotetaan lobotomiaa.
2x04 (17) Tee kuten sydämesi käskee / What Your Heart Says   1. kesäkuuta 2014   21. tammikuuta 2016 1,21 716 000[6]
James pelastetaan sairaalasta, ja koko perhe saa tietää hänen seksuaalisuudestaan. Anna kertoo Ash Parkiin palanneelle Elizabethille, että George on siunannut hänen ja Ginon suhteen, ja he aikovat pian naimisiin. Sarah saa tietää, että hänen henkilötietokansionsa on kadonnut sairaalasta ja päättää kertoa Georgelle keskitysleirillä tapahtuneesta raiskauksesta.
2x05 (18) Menneen joulun haamut / The Ghosts of Christmas Past   8. kesäkuuta 2014   22. tammikuuta 2016 1,14 715 000[6]
Georgella on vaikeuksia sulattaa Sarahin paljastusta, ja Sarah päättää muuttaa pois Ash Parkista joulupyhien ajaksi. Elizabeth muistelee menneitä, jolloin hänellä oli romanttisia hetkiä Jackin isän kanssa. Annaa tavoitteleva Andrew saapuu jouluksi Ash Parkiin, mutta Anna päättää nöyryyttää häntä saapumalla perheaterialle Ginon kanssa. Jack osallistuu Carolynin kutsumana sateenkaarijuhliin ja tilanteen käytyä intiimiksi heidän välillään Jack pakenee paikalta.
2x06 (19) Uudenvuodenaatto / Auld Lang Syne   15. kesäkuuta 2014   25. tammikuuta 2016 1,19 632 000[7]
Perhe juhlii uutta vuotta 1954. Kaksi viikkoa myöhemmin Elizabeth järjestää Prudence Swansonin kanssa puutarhakutsut aikomuksenaan osoittaa, että Sarah, työläisjuutalainen, ei sovellu Sydneyn seurapiireihin. Olivian epäilykset osoittautuvat oikeaksi kun selviää, että hänen ja Jamesin syntymätön lapsi on kuollut kohtuun. Hän kertoo asiasta Andrew'lle, mutta ei Jamesille. Andrew hautoo kostoa Annalle, joka ei suostunut kosintaan. Jack kertoo Carolynille miksi hänen on vaikea olla toisen ihmisen kanssa intiimisti, ja paljastuksen jälkeen he harrastavat seksiä. Regina palaa Ranskasta ja kertoo Elizabethille mitä sai selville Sarahista.
2x07 (20) Ainoa rakkaus / No Other Love   22. kesäkuuta 2014   26. tammikuuta 2016 1,18 663 000[7]
Regina on saanut selville, että James on homoseksuaali ja kiristää tiedolla Elizabethia, joka haluaisi häätää hänet Ash Parkista. Hän kertoo myös, että Sarahin aviomies René onkin elossa. Sarah lähtee Eurooppaan tapaamaan miestään, ja Sarah ja George purkavat kihlauksen. Anna ja Gino ovat päättäneet hääpäivän, mutta Elizabethia ei ole kutsuttu. Elizabeth tajuaa tehneensä virheen. Andrew ehdottaa Olivialle, että tämä synnyttää kuolleen lapsen, mutta synnytyksen jälkeen vauva vaihdetaan toiseen eikä kukaan saa ikinä tietää.
2x08 (21) Puhu minulle, rakas / Answer Me, My Love   22. kesäkuuta 2014   27. tammikuuta 2016 1,15 711 000[7]
Sarah saapuu Pariisiin ja muuttaa Renén ja tämän siskon luokse. Anna ja George eivät ole antaneet Elizabethille anteeksi Sarahin lähtöä, ja George sanoo hänelle suorat sanat. Annalle selviää, että Jack on hänen biologinen isänsä. Olivia synnyttää kuolleen lapsen, joka vaihdetaan elävään. Regina kertoo löytäneensä uuden miehen Adamin, mikä on osa hänen suunnitelmaansa saada George itselleen.
2x09 (22) Tahdon / I Do, I Do   6. heinäkuuta 2014   28. tammikuuta 2016 1,21 694 000[7]
Kuuden viikon poissaolon jälkeen Sarah palaa Invernessiin aivovaimmainen aviomies René mukanaan, ja he muuttavat Royn luokse. Olivia ei saa vauvaa rauhoittumaan ja uskoo sen johtuvan petoksesta eli siitä, että ei ole kertonut vauvojen vaihtamisesta. Andrew, joka tietää totuuden, vierailee useasti Ash Parkissa, jolloin mustasukkainen James pyytää Oliviaa lopettamaan yhteydenpidon. Annan ja Ginon hääpäivä koittaa, ja Anna kutsuu Elizabethin häihin viime hetkellä. Regina käskee Adamin pahoinpitelemään itseään.
2x10a (23a) Unohtumaton / Unforgettable   13. heinäkuuta 2014 1,30
Olivia kertoo Andrew'lle, etteivät he voi enää tavata, sillä tapaamiset herättävät liikaa epäluuloja. Elizabeth antaa Georgelle Ash Parkin luovutuskirjan ja kertoo muuttaneensa testamenttinsa takaisin. Elizabeth ilmoittaa samalla lähtevänsä maailmalle, sillä hän on ollut koko ikänsä Ash Parkin Elizabeth Bligh ja haluaa viimein selvittää, kuka Elizabeth Bligh todellisuudessa on. Ennen lähtöä Elizabeth sopii erimielisyytensä Sarahin kanssa. Andrew tulee kesken Annan ja Ginon häämatkan tuomaan Annalle kirjeen, joka hänen mukaansa paljastaa tämän perhettä ”vaivaavan pahan syövän”. Anna polttaa kirjeen. Carolyn suostuu Jackin kosintaan. George tajuaa Reginan pyrkimykset, ja Regina jää kyynelehtimään kun George ratsastaa pois. Olivia ja James hoivaavat lastaan Georgieta ja ovat iloinen perhe.

Huomio: Tämä on viimeinen jakso, joka esitettiin australialaisella Seven Network -kanavalla. Koska kanava oli päättänyt lopettaa sarjan esittämisen, jakson loppua jouduttiin muuttamaan niin, että tarina sai lopullisen päätöksen. Tätä jaksoa ei esitetty Suomessa.

2x10b (23b) Unohtumaton / Unforgettable   13. syyskuuta 2015   29. tammikuuta 2016 0,051 690 000[7]
Pahoinpidelty, Ash Parkin emännäksi haluava Regina hakee Georgen myötätuntoa ja muuttaa Ash Parkiin. Olivia kertoo Andrew'lle, etteivät he voi enää tavata, sillä tapaamiset herättävät liikaa epäluuloja. Kun George ilmoittaa lähtevänsä Ash Parkista, Elizabeth muuttaa testamenttinsa takaisin ja kertoo lähtevänsä itse. Jack kosii Carolynia, joka ei suostu kosintaan. Andrew tuo Annalle kirjeen, jolloin Anna saa tietää Olivian vauvavaihdosta. George lähtee ratsastamaan, ja Regina seuraa perässä. René menee ulos aseen kanssa ja pian kuuluu laukaus, jolloin Sarah seuraa perässä ja näkee Renén, asetta pitelevän Reginan ja pahoin haavoittuneen Georgen.

Huomio: Kun Foxtel osti sarjan esitysoikeudet ja sarjaan alettiin tehdä kolmatta tuotantokautta, yhtiö esitti vaihtoehtoisen päätösjakson SoHo-maksukanavallaan. Jakso päättyi cliffhangeriin eli tilanteeseen, jossa henkilöt jäivät epävarmaan tilanteeseen, ja tarina jatkui seuraavalla tuotantokaudella. Tämä jakso esitettiin Suomessa.

Kolmas tuotantokausi (2015) muokkaa

Ash Parkista muuttanut Elizabeth etsii uutta sisältöä elämäänsä Sydneyssa. Anna huomaa, että elämä maanviljelijän vaimona ei suju niin kuin rakkausromaaneissa varsinkin, kun Gino haluaa pitää etäisyyttä muihin Bligheihin. Olivian ja Jamesin avioliitto on paineen alla. Ampumavälikohtaus saa Georgen miettimään mikä on tärkeintä elämässä ja päättää lähteä politiikkaan. Blighien vaikutusvaltainen tuttava Sir Richard väläyttää, että sopiva vaimo parantaisi hänen mahdollisuuksiaan tulla valituksi, ja Regina näkee tilaisuutensa tulleen. Carolyn saa töitä Sir Richardin lehdestä, mikä vaikuttaa myös hänen ja Jackin suhteeseen. Sarah kipuilee tunteidensa ja avioliiton tuomien velvollisuuksien välillä saadessaan tietää olevansa raskaana.

Jakso Nimi Ensiesitys Australiassa Ensiesitys Suomessa Katsojia (Australia; milj.) Katsojia (Suomi)
3x01 (24) Rakkauden tähden / The Things We Do for Love   27. syyskuuta 2015   18. marraskuuta 2016 0,15 769 000[8]
Haavoittunut George kiidätetään sairaalaan Sydneyyn. Regina kertoo Sarahille varmistavansa, että René saa kuolemanrangaistuksen murhasta, jos George ei jää henkiin. Uutta elämää aloitteleva Elizabeth joutuu palaamaan saatuaan tiedon tapahtumista. Anna kertoo Ginolle Jamesin homoseksuaalisuudesta ja järkyttyy tämän reaktiosta. James ja tohtori Henry Fox (Tim Draxl) viettävät yhteisiä hetkiä sairaalassa. Olivia palkkaa sisäkön, Rosen. Sarah voi huonosti ja Jack epäilee hänen olevan raskaana.
3x02 (25) Malja elämälle! / L'Chaim, to Life   4. lokakuuta 2015   21. marraskuuta 2016 0,15 778 000[9]
George aikoo lähteä politiikkaan ja järjestää asian kunniaksi päivällisen, johon hän kutsuu vanhan ystävänsä Sir Richard Bennettin, joka osoittautuu myös Reginan vanhaksi tutuksi. Richardin mielestä leskeksi jäänyt George parantaisi mahdollisuuksiaan tulla valituksi vaaleissa, jos tämä ottaisi uuden vaimon. James ja Olivia pyytävät Annaa ja Ginoa lapsensa kummeiksi, mutta Gino ei voi vieläkään hyväksyä Jamesin suuntautumista. Raskaus tuo Sarahille vanhat keskitysleirimuistot pintaan ja hän suunnittelee aborttia kertomatta muille raskaudesta. Renén terveys heikkenee.
3x03 (26) Kaukana jossain / Somewhere Beyond the Sea   11. lokakuuta 2015   22. marraskuuta 2016 0,15 705 000[9]
Elizabeth aloittelee uutta elämäänsä Sydneyssä ja tutustuu seurapiireissä Douglas Goddardiin, jonka sotaveteraanien tukikeskuksessa hän käy vapaaehtoistyössä. George aavistaa, että Jack on Annan biologinen isä. Gino haluaa ryhtyä viininviljelijäksi Toscanan-setänsä tavoin. Carolynin taiteilijaystävä Lloyd Ellis Parker saapuu maalaamaan perhepotrettia Bligheistä ja yllättäen suutelee Oliviaa.
3x04 (27) Suuret unelmat / Too Old to Dream   18. lokakuuta 2015   23. marraskuuta 2016 0,17 748 000[9]
Sir Richard tarjoaa Carolynille taidekriitikon pestiä lehdestään, joskin Elizabeth epäilee, että Carolynin liberaaleista näkemyksistä ei pidetä. Olivia hätääntyy, kun Georgie ei ole omassa sängyssään, ja lopulta vauva löytyy Rosen vierestä. Sarah ei pysty aborttiin ja nuori tyttö, joka on kuolemaisillaan laittoman abortin jälkikomplikaatioihin, ottaa häneen yhteyttä. Sarah kertoo Renélle odottavansa toisen miehen lasta.
3x05 (28) Varjoissa / Living in the Shadow   25. lokakuuta 2015   24. marraskuuta 2016 0,17 757 000[9]
Elizabeth ja Douglas lähentyvät yhteisellä päivälliselle. Anna kertoo Olivialle lukeneensa Andrew'n kirjeen ja tietävänsä vauvan vaihtamisesta. Parisuhteen ongelmat ajavat Olivian Lloydin syliin. Ginolla on rahavaikeuksia. Jack ja Sarah matkustavat Sydneyyn tekemään lopun laittomasta aborttiklinikasta, joka johti nuoren tytön kuolemaan. Carolyn tekee lehteen kirjoituksen naisesta, jolla ei ole ystäviä ja joka haluu tietyn miehen rahoineen, ja saa Reginan raivonpartaalle.
3x06 (29) Yön kuumuudessa / In the Heat of the Night   1. marraskuuta 2015   25. marraskuuta 2016 0,17 764 000[9]
Sarahin kunto huononee raskauden myötä ja George epäilee, että Sarah jättää jotain kertomatta. Olivian hairahdus paljastuu Jamesille, jolloin James hakee lohtua Henryn luota. Rose uskoo, että Blighien vauva on hänen synnyttämänsä ja kaappaa vauvan. Elizabeth jatkaa työskentelyä veteraanien tukikeskuksessa.
3x07 (30) Isien synnit / The Sins of the Father   8. marraskuuta 2015   28. marraskuuta 2016 0,20 775 000[10]
George on saanut tietää tulevansa isäksi lapselle, jonka Sarah aikoo kasvattaa Renén kanssa, mikä herättää Georgessa muistoja hänen omasta lapsuudesta ja isästään. Aivovammainen René haluaa leikkaukseen ollakseen hyvä isä ja aviomies, mutta leikkaus voi viedä hänen henkensä. Regina epäilee Henryn ja Jamesin välillä olevan jotain ja aikoo käyttää tilannetta hyödykseen. Carolyn kutsuu Sir Richardin luokseen keskustelemaan työasioista, joka käy juovuspäissään hänen päällensä.
3x08 (31) Kunnes kuolema erottaa / Til Death Do Us Part   15. marraskuuta 2015   29. marraskuuta 2016 0,18 767 000[10]
Ash Parkissa juhlitaan vauvan ristiäisiä. Annan ja Ginon viinitarha on vaikeuksissa, ja Anna saa tietää että he ovat veloissa. René menee leikkaukseen. George ehdottaa Reginalle järkiavioliittoa vaalikampanjan vuoksi, ja Regina haluaa naimisiin ennen kuin tieto Renén leikkauksen lopputuloksesta leviää.
3x09 (32) Surun murtama / The Mourners' Kadish   22. marraskuuta 2015   30. marraskuuta 2016 0,17 756 000[10]
George aikoo mennä Renén hautajaisiin mutta Regina ei pidä ajatuksesta. Regina saa tietää syntymättömästä lapsesta ja päättää viimein saada Georgen pauloihinsa. Annan ja Ginon liitto alkaa rakoilla rahavaikeuksien ja Annan julkaisemattoman romaanin myötä. Douglas liehittelee Elizabethia.
3x10 (33) Kuolematon rakkaus / The Love Undeniable   29. marraskuuta 2015   1. joulukuuta 2016 0,16 783 000[10]
George herää Reginan viereltä tämän huumattua hänet. Regina tajuaa Georgen yhä rakastavan Sarahia ja yrittää saada Sarahin päiviltä. Elizabeth suunnittelee matkaa Douglasin kanssa, mutta terveys reistailee. Anna saa kirjeen kustantamolta, joka haluaa julkaista hänen kirjansa. Carolyn avautuu Jackille kokemuksistaan Sir Richardin kanssa. Jamesin ja Olivian avioliitto rakoilee jälleen, kun James saa tietää että Georgie ei ole ehkä hänen lapsensa ja viettää yön Henryn kanssa.

Neljäs tuotantokausi (2016) muokkaa

Sarjan neljännen tuotantokauden kuvaukset alkoivat helmikuussa 2016.[11] Neljäs kausi alkoi Australian televisiossa syyskuussa 2016.

Jakso Nimi Ensiesitys Australiassa Ensiesitys Suomessa Katsojia (Australia; milj.) Katsojia (Suomi)
4x01 (34) Kalvava epäilys / A Nagging Doubt   11. syyskuuta 2016   2. joulukuuta 2016 0,10 734 000[10]
Lloydin luokse karannut Olivia harkitsee kertovansa totuuden lapsensa alkuperästä muille Bligheille, koska uskoo näin pystyvänsä pitämään lapsen itsellään avioeron jälkeen. Sarah sijaistaa Reginan rotanmyrkkyyn kuollutta opettajaa Milly Davisia ja epäilee, että opettajan kuolema ei ehkä ollutkaan itsemurha. Kuolemantapausta saapuu tutkimaan ylikonstaapeli Brian Taylor (Rohan Nichol), jolla on ennakkokäsityksiä Sarahista. Anna menee Sydneyhyn tapaamaan kustannustoimittajaa, ja sillä välin Regina yrittää saada Ginoa ja Rosea lähentymään. Sairaalaan joutunut Elizabeth puhuu Jamesin kanssa Henrysta.
4x02 (35) Paha hyvällä tavalla / Bad in a Good Way   18. syyskuuta 2016   5. joulukuuta 2016 0,16 785 000[12]
Anna tapaa, vaston Carolynin tahtoa, Sir Richardin, jolta hän toivoo apua kirjan julkaisemisessa. James viettää aikaa Henryn ja tämän kavereiden kanssa ja tulee mustasukkaiseksi. Regina saa puolelleen ylikonstaapeli Taylorin, joka pitää Sarahia, ”kommunistijuutalaista”, mahdollisena murhaajana. Jack ja Carolyn puhuvat avioliitosta. Olivia avautuu Jamesille vauvasta.
4x03 (36) Hymy kasvoillasi / When You're Smiling   25. syyskuuta 2016   7. joulukuuta 2016 0,14 761 000[12]
Ash Parkissa valmistaudutaan pääministerin illalliseen, joka saattaa varmistaa Georgen valinnan parlamenttiin. Myös Olivia palaa Ash Parkiin vauvan kanssa, jotta perheen tilanne ei aiheuttaisi hämminkiä vaalien alla. Juutalainen Sarah joutuu jättämään koulun, ja hänen puolestaan kerätään vetoomusta. Bert Fordin katoamistapauksen tutkinta aloitetaan uudestaan ja Sarah menee Sydneyhyn tapaamaan Bertin ex-vaimoa Eveä. Carolyn avautuu Elizabethille kokemastaan vääryydestä Sir Richardin taholta.
4x04 (37) Suoria sanoja / Home to Roost   2. lokakuuta 2016   8. joulukuuta 2016 0,13 779 000[12]
Pääministerin vierailu on käsillä, ja Elizabethilla on suunnitelma Reginaa varten. Elizabeth haluaa tasata tilit myös illalliselle osallistuvan Sir Richardin kanssa. Seuraavana päivänä George järjestää perhepalaverin, jossa hän sanoo suorat sanat itse kullekin. Regina on jäämässä koukkuun morfiiniin, joka on tarkoitettu Georgelle särkyyn ampumahaavan varalta. Sydneyn-matkallaan Sarah löysi sairaalasta lähes kuoliaaksi hakatun Even veljen ja Jamesin ex-rakastajan Harry Polsonin, jonka Sarah haluaa siirtää Invernessiin, jotta tämä voi toipua ilman homouden aiheuttamaa häpeää.
4x05 (38) Iloisempia aikoja / Happy Days Are Here Again   9. lokakuuta 2016   9. joulukuuta 2016 0,14 810 000[12]
Ash Parkista vierasmajaan karkotettu Regina hakee lohtua samassa juonessa olevalta Sir Richardilta, mutta lohtusanojen sijasta tarjolla on moitteita epäonnistumisesta. Sir Richardin luo saapuu myös Carolyn, joka on saanut uhkaavan kirjeen. Elizabeth, Sarah ja Anna laativat uutta suunnitelmaa pannakseen pisteen Reginan touhuille, ja suunnitelman keskeinen osa on Annan tuleva kirja. Henry tulee Ash Parkiin hoitamaan Georgea, ja Olivia haluaa tavata hänet.
4x06 (39) Ongelmia / The Trouble with Harry   16. lokakuuta 2016   12. joulukuuta 2016 0,14 815 000[13]
James ei näytä tunnistavan Harrya aiemman sähköshokkihoidon takia. Elizabeth haluaa hätistää Harryn pois, koska uskoo hänen voivan vaarantaa Jamesin tulevaisuuden ja Georgen poliittisen uran. Regina ja ylikonstaapeli Taylor tapaavat edesmenneen Milly Davisin lesken, lentoupseeri Gordon Walshin, jolle Regina mustamaalaa Sarahia, ”kiihkokommunistia”. Anna ja Gino suunnittelevat jälkikasvua. Tutkinta sairaalassa aborttiin kuolleen tytön tapauksesta aloitetaan ja Jack pelkää menettävänsä lääkärinlupansa, mutta saa apua yllättävältä taholta.
4x07 (40) Vain rakastunut / You're Just in Love   23. lokakuuta 2016   13. joulukuuta 2016 0,15 831 000[13]
Douglas on palannut Invernessiin Elizabethin yllätykseksi. Jack ja Carolyn viettävät hääjuhlaansa. Anna ei tiedä pystyykö tarjoamaan Ginolle tämän haluamia asioita ja purkaa Carolynille sydäntään. Lentoupseeri Walsh on vakuuttunut Sarahin syyllisyydestä ja alkaa tarkkailla häntä kostaakseen vaimonsa Millyn kuoleman. Regina viettelee ylikonstaapeli Taylorin. Elizabeth epäilee, että Rose nuuskii talossa Reginan puolesta.
4x08 (41) Muutoksia / There'll Be Some Changes Made   30. lokakuuta 2016   14. joulukuuta 2016 0,15 783 000[13]
Sarahin laskettu aika lähestyy. Gino ja Anna ovat lähdössä Italiaan. Muistinsa palauttanut James haluaa selvittää välit Harryn kanssa. Henry joutuu morfiiniin koukuttuneen Reginan kiristyksen kohteeksi. Äänivyöryllä parlamenttiin valittu George matkustaa Reginan kanssa Canberraan virkaanastujaisiinsa. Tukikeskus joutuu vaaraan, kun Elizabethille kostoa vannova Sir Richard kehottaa lahjoittajia vetäytymään, jolloin Douglas ja Jack päättävät ottaa oikeuden omiin käsiin. Doris ymmärtää väärin Royn puheet ihastumisesta.
4x09 (42) Hauras onni / Where Will the Baby's Dimple Be   6. marraskuuta 2016   15. joulukuuta 2016 0,14 777 000[13]
Sarahin synnytys käynnistyy kolme viikkoa etuajassa ja synnytyksessä ilmenee ongelmia. George ei kunnioita Sarahille antamaansa lupausta ja Sarahin närkästys saa Georgen pohtimaan onko heillä tulevaisuutta. Olivia on onneton edeltä Lontooseen lähteneen Lloydin vuoksi. Elizabeth viihtyy Douglasin seurassa, ja Douglas järjestää hänelle mieluisan yllätyksen.
4x10 (43) Totuus valkenee / And the Blind Shall See   13. marraskuuta 2016   16. joulukuuta 2016 0,13 766 000[13]
On kulunut kaksi viikkoa Sarahin synnytyksestä, ja hän harkitsee yhä lapsen sukunimeä. Vastakihlautuneet Douglas ja Elizabeth suunnittelevat tulevaisuuttaan. Anna ja Gino ovat joutuneet palaamaan ennenaikaisesti Italiasta Elizabethin suunnitelman vuoksi Reginan kukistamiseksi. Anna on saanut valmiiksi romaaninsa käsikirjoituksen, jolla he aikovat paljastaa Reginan juonittelut. Gino vierastaa Rosen käyttöä suunnitelmassa ja hänen arvonsa joutuvat koetukselle kun selviää, että Anna ei voi tulla raskaaksi. Olivia yrittää päästä eteenpäin erostaan Lloydista.
4x11 (44) Satimessa / Catch the Tiger   20. marraskuuta 2016   19. joulukuuta 2016 0,13 791 000[14]
Reginan todellinen luonne on paljastanut Georgelle, joka aikoo saattaa hänet vastuuseen teoistaan. Asian suhteen on kuitenkin toimittava hienovaraisesti, koska Regina on uhannut perhettä paljastuksilla, jos hänen tielleen astutaan. Regina on kutsunut Gordon Walshin takaisin Invernessiin tekemään selvää Sarahista, mutta tämä alkaa epäillä, onko Sarah sittenkään myrkyttäjä. Regina jatkaa muhinointia ylikonstaapeli Taylorin kanssa ja menettää itsehillintänsä. Jamesin ja Henryn suhde rakoilee, kun James kutsuu Harryn cocktail-juhliin. Anna ja Gino puivat parisuhdettaan.
4x12 (45) Jotain hyvää / All Good Things   27. marraskuuta 2016   20. joulukuuta 2016 0,17 821 000[14]
Lääkäreitä paennut Regina turvautuu viimeiseen keinoonsa ja menee asetta heilutellen Sarahin luo. George pääsee Reginan jäljille ja huolestuu Sarahin hyvinvoinnista. Henry on paljastanut, että Regina on koukussa morfiiniin. Annan ja Ginon suhde vetelee viimeisiään kun Ginolle on selvinnyt, että Anna on tiennyt mahdollisesta hedelmättömyydestään jo ennen naimisiinmenoa. Gino aikoo myydä tilansa ja etsiä paremman paikan viinitilalle Rosen kanssa, joka pystyy saamaan lapsia. Kaksi kuukautta myöhemmin Elizabeth ja Douglas viettävät hääjuhlaansa. George ja Sarah ovat pariskunta. Regina on toimitettu mielisairaalaan, jossa hän saa hallusinaatioita. Sir Richard aikoo juonia hänet vapaaksi.

Viides tuotantokausi (2017) muokkaa

Viidennen kauden tapahtumat alkavat vuodesta 1958 eli neljän vuoden päästä edellisestä kaudesta.[15] Georgella ja Sarahilla on erimielisyyksiä poikansa Davidin kasvatuksen suhteen. Blighit ymmärtävät, että Sir Richard on saanut otteen Ash Parkista. Mielisairaalaan passitettu Regina yllättää Blighit tarjoamalla Georgelle avioeroa ja apua taistelussa Sir Richardin juonitteluja vastaan, mikä saa heidät pohtimaan, voiko Reginaan luottaa vai onko kyseessä jälleen uusi juoni. Sairaalaan potilaaksi tullut aboriginaali Frank nostaa rotuennakkoluulot esiin. Anna suunnittelee menestyneelle esikoisromaanilleen jatkoa. Henryn harmistukseksi James on muuttanut Olivian ja poikansa kanssa väliaikaisesti Lontooseen.

Jakso Nimi Ensiesitys Australiassa Ensiesitys Suomessa Katsojia (Australia; milj.) Katsojia (Suomi)
5x01 (46) Itsensä pahin vihollinen / Own Worst Enemy   8. lokakuuta 2017   5. tammikuuta 2018 0,16 747 000[16]
Invernessissä vietetään sotavetaraanien muistopäivää 1958. Tilaisuuteen saapuu öykkäröimään paikallinen nuori Larry Grey, jonka kanssa Sarahin juutalaisen tuttavaperheen Goldien tytär Leiah aikoo karata. Sarah ja sairaalan ylilääkäriksi ylennetty Henry ottavat yhteen rotuennakkoluulojen takia, kun Henry epää hoidon sairaalaan saapuneelta aboriginaali Frank Gibbsiltä. Henry ikävöi Jamesia, joka on matkustanut Olivian kanssa Lontooseen, jossa he aikovat myöhemmin erota. Mielisairaalaan joutunut Regina on estänyt Sarahia ja Georgia virallistamasta suhdettaan, mutta nyt Regina tarjoaakin avioeroa. Anna pähkäilee betsellerilleen seuraajaa.
5x02 (47) Seurauksia / Fallout   15. lokakuuta 2017   8. tammikuuta 2018 0,11 726 000[17]
George ja Sarah kiistelevät poikansa Davidin uskonnosta, sillä Blighit ovat anglikaaneja, mutta Sarah haluaisi kasvattaa lapsen juutalaisena. Kapinoivan juutalaistytön Leiahin huoltaja, setä Isaac muuttaa Israeliin ja antaa Leiahin jäädä Invernessiin Sarahin huollettavaksi. Carolin tylsistyy Invernessissä ja hän yrittää auttaa aboriginaali Frankia, joka on osoittautunut taitavaksi taidemaalariksi. Elizabeth on huolissaan Douglasin terveydestä
5x03 (48) Hohdokas elämä / All That Glitters   22. lokakuuta 2017   9. tammikuuta 2018 0,09 670 000[17]
Georgen suostuttua avioeroon Regina on vapautettu mielisairaalasta. Sir Richard avustaa Reginaa innokkaasti. Carolyn on harmissaan, kun Frank ei anna hänen laittaa maalaustöitä näytteille ja ostettavaksi. Blighien perhetuttu Prudence palaa Ash Parkiin saatuaan ajokortin. Anna esittelee muille Bligheille kustantajansa Edin, jonka kanssa hänellä on suhde, ja että aikoo julkaista pian toisen romaaninsa Kaikki mikä kimaltaa.
5x04 (49) Kuilun partaalla / The Edge of Reason   29. lokakuuta 2017   10. tammikuuta 2018 0,09 656 000[17]
Sairaudesta toipunut Regina on palannut Invernessiin sovittamaan tekojaan, mutta George ja Sarah vaativat häntä lähtemään seudulta. Regina paljastaa Sir Richardin teot Georgelle, joka jää pohtimaan, voiko häneen sittenkin luottaa. Ed kosii Annaa, mutta Anna ei ole vieläkään päässyt yli erostaan Ginosta. Douglas ja Jack menevät tapaamaan Frankia, jolta saisi ehkä ideoita, millä tavalla sotavetraanikeskus voisi auttaa aboriginaalisotilaita.
5x05 (50) Vaikeita aikoja / Do Not Go Gently   5. marraskuuta 2017   11. tammikuuta 2018 0,09 672 000[17]
Douglas on joutunut sairaalaan syövän levittyä ja murtunut Elizabeth pohtii, voiko Douglasille kertoa, että hän on parantumattomasti sairas. Sairaalassa myös Jack ja Henry kiistelevät asiasta. Frank menettää kotinsa ja maalauksensa, kun hänen asuntonsa poltetaan. Elizabeth antaa kielteistä palautetta Annan romaanista, jolloin Anna päättää tehdä käsikirjoitukseen muutoksia, mutta kustantajana Ed on eri mieltä. George ja Sarah matkustavat Canberraan ja päättävät esiintyä yhdessä julkisesti.
5x06 (51) Paholainen / Demons of the Dark   12. marraskuuta 2017   12. tammikuuta 2018 0,11 645 000[17]
Sarah on tavannut Canberrassa naisen, jonka hän uskoo olleen vartijana Ravensbruckissa, ja aikoo tehdä tilit selväksi. Parantumattomasti sairas Douglas pohtii eutanasiaa, johon Henry suhtautuu Jackia sallivammin. Anna pyytää Sir Richardilta apua liittyen uuteen kirjaansa ja saa Reginalta hyödyllisen neuvon ennen tapaamista. Blighit ymmärtävät, että Regina ansaitsee ehkä sittenkin heidän luottamuksensa. Frankia autetaan talon uudelleenrakentamisessa.
5x07 (52) Luopumisen tuska / The Anatomy of His Passing   19. marraskuuta 2017   15. tammikuuta 2018 0,10 728 000[18]
Kuukautta myöhemmin Douglas menehtyy Ash Parkissa, Elizabethin avustamana. Henry aikoo tutkia kuolemantapausta. Olivia palaa poikansa kanssa Invernessiin ilman Jamesia, joka on, perheen ja Henryn harmistukseksi, jäänyt rakastajansa Williamin kanssa Rivieralle. George tajuaa, että Sir Richard on saanut otteen Ash Parkista. Roy saa tietää, että Dawn on raskaana.
5x08 (53) Uhkakuvia / Cloud Break   26. marraskuuta 2017   16. tammikuuta 2018 0,10 763 000[18]
Muistoja pakoon Sydneyhyn muuttanut Elizabeth jatkaa työskentelyä Douglasin sotaveteraanien tukikeskuksessa ja yllättyy saadessaan tietää, että Douglas oli tehnyt testamentin kuolleeksi luullun poikansa Matthewin hyväksi. Carolynin tekemä kakku on hitti naisyhdistyksessä. Olivia ja Anna viettävät tyttöjen iltaa Sydneyssa. Sir Richard uskoo Reginan olevan puolellaan ja hautoo kostoa Bligheille. Sarah ja George ymmärtävät, että he tarvitsevat Reginan apua päihittääkseen Sir Richardin.
5x09 (54) Tulevat päivämme / All That Lies Ahead   3. joulukuuta 2017   17. tammikuuta 2018 0,11 701 000[18]
Jack on joutunut Sir Richardin vainon kohteeksi ja häntä pyydetään asettumaan ehdokkaaksi vaaleissa osana Blighien suunnitelmaa Sir Richardin harhauttamiseksi. Sarah pyytää Reginaa allekirjoittamaan lopulliset avioeropaperit. Uutinen Dawnin raskaudesta leviää. Elizabeth kutsuu Matthew’n illalliselle Ash Parkiin, ja Matthew lähentyy Olivian kanssa. Jack kertoo Carolynille lääkeriippuvuudestaan.
5x10 (55) Loppu häämöttää / Death Comes as an End   10. joulukuuta 2017   18. tammikuuta 2018 0,12 734 000[18]
Jack, joka on päättänyt ryhtyä vaaleissa ehdolle Georgea vastaan Sir Richardin kukistamiseksi, aloittaa vaalikampanjansa. Sir Richard ei kuitenkaan luovuta, vaan uhkailee Henrya, joka lumekihlautuu Annan kanssa. Sir Richardin epäilykset salaliitosta heräävät. Elizabeth avaa edesmenneen miehensä Douglasin toiveesta hyväntekeväisyyssäätiön aboriginaaliveteraanien hyväksi.
5x11 (56) Syvyyksissä / Lie Deep   17. joulukuuta 2017   19. tammikuuta 2018 0,10 733 000[18]
Jack kärsii Sir Richardin julkisesta nöyryytyksestä. Henry ja Sarah tekevät joesta kuolleena löytyneelle Reginalle ruumiinavauksen, jossa käy ilmi, että hän oli kuollut jo ennen veteen joutumista. Kun hoitaja Valda, jonka Sir Richard oli palkannut urkkimaan, paljastaa tietonsa, ainekset Sir Richardin pidättämiseen ovat kasassa. Anna ja Henry lähentyvät. Matthew kosii Oliviaa.
5x12 (57) Loppunäytös / In Memoriam   24. joulukuuta 2017   22. tammikuuta 2018 0,07 816 000[19]
Blighien täytyy päättää, pitävätkö Sir Richardin lopullisesti poissa elämästään vai paljastavatko totuuden Reginan kuolemasta. Matthew ja Olivia aikovat muuttaa ulkomaille. Henry ja Anna suunnittelevat tulevaisuutta, mutta Olivian mielestä asetelma muistuttaa liikaa hänen ja Jamesin taannoista kompromissisuhdetta, jossa lopulta kaikkia sattui. Henry tekee päätöksen saadessaan tietää, että Anna ei voi saada lapsia. Elizabeth tasaa tilit Sir Richardin kanssa. Frank päättää muuttaa Sydneyyn aboriginaalien järjestön perässä. Georgella on ollut tapaamisia rabbin kanssa ja harkitsee juutalaisuutta. George, Sarah ja David matkustavat Eurooppaan, jossa George tekee sovinnon poikansa Jamesin kanssa. He jatkavat matkaa Israeliin.

Kuudes tuotantokausi (2018) muokkaa

George ja Sarah ovat menneet naimisiin. Elizabethia mietityttää maailman muutokset. Anna on menestyskirjailija ja raskaana Henrylle, mutta ei tiedä, kertoako asiasta. Olivia joutuu pohtimaan hänen ja Matthew’n suhteen tulevaisuutta, kun Matthew haluaa paljastaa vauvojen vaihdon Georgien biologiselle äidille. James palaa Invernessiin Harryn kanssa ja saa Henryn mustasukkaiseksi. James perustaa yrityksen, johon pyytää Carolynia työntekijäksi. Rettelöitsijä Stan O'Rourke aiheuttaa ongelmia niin Bligheille kuin naistenklinikalle.

Jakso Nimi Ensiesitys Australiassa Ensiesitys Suomessa Katsojia (Australia; milj.) Katsojia (Suomi)
6x01 (58) Myötä- ja vastoinkäymisissä / For Better or Worse   19. elokuuta 2018   12. lokakuuta 2018 0,14 572 000[20]
Kauden tapahtumat alkavat huhtikuussa 1959. Anna on kihloihin menneiden Olivian ja Matthewin kanssa Havaijilla, jossa Olivia harkitsee kertovansa Matthewille totuuden Georgien isyydestä. Anna on tullut raskaaksi, mutta ei aio kertoa asiasta Henrylle. Sarah ja George ovat palanneet kibbutsilta Israelista ja menneet naimisiin jakaen nyt vihkivalat läheisten ympäröimänä Ash Parkissa. George oli harkinnut yhteistä uskoa Sarahin kanssa, mutta ei kuitenkaan ollut kääntynyt juutalaisuuteen. Myös James palaa Ash Parkiin mutta Harryn kanssa, ja suututtaa Henryn, jolle hän oli luvannut yhteistä tulevaisuutta. Dawnin synnytys käynnistyy, mutta hän ei ole kertonut Roylle että synnytys on hengenvaarallinen johtuen edellisen raskauden komplikaatioista. Öykkäri Stan O’Rourke saa töitä Ash Parkista.
6x02 (59) Maan suola / Salt of the Earth   26. elokuuta 2018   15. lokakuuta 2018 0,11 577 000[21]
Sarah tukee Royta, joka on murtunut Dawnin ja vastasyntyneen kuolemasta. Elizabeth epäilee asemaansa perheessä, kun hän ei ole enää Ash Parkin emäntä. Matthew asettaa hänen ja Olivian suhteen jatkumisen ehdoksi, että Georgien biologiselle äidille kerrotaan vauvojen vaihdosta. Carolyn päättää ottaa hoidettavakseen PR-tehtäviä Jamesin uudesta yrityksestä Sydneyssä. Carolyn ei kuitenkaan tiedä, että Jamesin palkkaama sisustaja ja hänen työkaverinsa Delia on Carolynin vanha heila. Naisten klinikalla riehuneen Stan O’Rourken vaimo ja lapset ottavat hatkat ja hän pitää Henryä osallisena.
6x03 (60) Valoa kohti / Darkness and Light   2. syyskuuta 2018   16. lokakuuta 2018 0,10 581 000[21]
Henry on joutunut auto-onnettomuuteen ja hänen tulevaisuutensa kirurgina näyttää epävarmalta. Invernessissä vietetään Dawnin ja vauvan hautajaisia. Dawnin tytär Emma pitää Royta syyllisenä äitinsä kuolemaan. Matthew keskustelee Jamesin kanssa Georgiesta ja he pääsevät yhteisymmärrykseen, mutta Olivia on eri mieltä asiasta ja uhkaa erolla. Tuotantoyhtiöä haluaa option Annan romaaneihin. Elizabeth tuntee Ash Parkin vieraaksi juutalaisine tapoineen.
6x04 (61) Jääräpäisyyttä / Against the Tide   9. syyskuuta 2018   17. lokakuuta 2018 0,12 563 000[21]
Sarah, George ja Jack epäilevät Stanin aiheuttaneen Henryn tieltä suistumisen ja ryhtyvät tutkimaan asiaa. Matthew'n pyynnöstä Elizabeth keskustelee Olivian kanssa Georgien taustan selvittämisestä ja saa tämän ajattelemaan asioita. Anna kertoo Henrylle raskaudestaan. Carolyn ja Delia suunnittelevat Prudencen taloa ja muistelevat menneitä. Doris päättää yrittää naittaa Harrya tietämättä tämän seksuaalisesta suuntautumisesta.
6x05 (62) Näkemyseroja / Look Not in My Eyes   16. syyskuuta 2018   18. lokakuuta 2018 0,13 625 000[21]
Matthew ja Olivia saavat sairaalasta tietoja Georgien biologisesta äidistä, ja Olivia pelkää menettävänsä poikansa. Anna pohtii suostuako Henryn kosintaan vai kasvattaako lapsen yksin. Henryn sormen keskihermo on mennyt poikki auto-onnettomuudessa eikä hän pysty enää toimimaan kirurgina, jolloin Jack haastattelee Henryn tilalle tämän suosittelemaa sijaista, Neil Burtonia. Roy ja Emma tekevät sovinnon.
6x06 (63) Selkä seinää vasten / Staring Down the Barrel   23. syyskuuta 2018   19. lokakuuta 2018 0,12 602 000[21]
Olivian jättämä Matthew palauttaa Elizabethille Douglasin talon avaimet ja sanoo suorat sanat, mikä saa Elizabethin miettimään asioita. Jack uhkaa menettää työpaikkansa, kun sairaalan kirurgin pestiä tavoitellut Neil Burton haluaakin sairaalan johtoon. Harry auttaa Henryä, ja he lähentyvät. Stan O'Rourke on hermoromahduksen partaalla ja välikohtaus Sarahin kanssa saa tämän raiteiltaan.
6x07 (64) Uusia seikkailuja / New Adventures   30. syyskuuta 2018   22. lokakuuta 2018 0,09 633 000[22]
Sarah ja Roy keskustelevat Dorisin kanssa, joka on nähnyt Henryn ja Harryn suutelevan. Jack onnistuu neuvottelemaan Neil Burtonin kanssa uudenlaisesta sairaalasta, Dawn Briggsin terveysasemasta, jolla hän saa pitää työpaikkansa, mikä on pettymys Carolynille, joka haluaisi muuttaa Sydneyhyn. Carolyn pelkää suhteensa puolesta. Sarah tunnustaa Georgelle pahimmat pelkonsa. Roy aikoo myydä tilansa Harrylle. Olivia ja Georgie lähtevät matkalle.
6x08 (65) Rakkautta ilmassa / Autumn Affairs   7. lokakuuta 2018   23. lokakuuta 2018 0,11 640 000[22]
Annan periaatteet joutuvat koetukselle, kun selviää, että naimaton äiti ei kelpaa Hollywoodiin. Prudence on ottanut Henryn asumaan taloonsa. Carolyn purkaa tuntojaan Delialle. Olivia ja Georgie ovat matkustaneet Jamesin ja Williamin luokse Cap-Ferratiin. Elizabeth osallistuu sapattiin. Jack sanoo suorat sanat Neil Burtonille. George saa työtarjouksen Israelin diplomaattikunnasta. Prudence järjestää juhlat.
6x09 (66) Elämän lahja / Life Longs for Itself   14. lokakuuta 2018   24. lokakuuta 2018 0,10 646 000[22]
Neljä kuukautta myöhemmin, Jack ja Carolyn eivät ole edelleenkään väleissä Jackin nähtyä Carolynin ja Delian suutelevan juhlissa. Sarah ja Anna yrittävät saada heidät keskustelemaan. Annan kirjasta on tehty kuunnelma radioon. Olivia palaa Invernessiin avioerokäsittelyä varten ja kertoo kihlautuneensa Andrew Swansonin kanssa. Annan synnytys käynnistyy. Jack vetää sairaalassa miesten terapiaryhmää. Stan O'Rourken vaimo Sheila on palannut halvaantuneen miehensä luokse.
5x10 (67) Kotia kohti / Reaching Home   21. lokakuuta 2018   25. lokakuuta 2018 0,13 696 000[22]
Kaksi kuukautta myöhemmin joulupäivänä 1959 Sarah ja George pitävät illanistujaiset lähipiirilleen. Jack kertoo päätöksestään lähteä takaisin Burmaan kohdatakseen sodan arvet. Joulun välipäivinä Carlyn tekee tunteensa selväksi Jackille ja haluavansa mennä mukaan. Sarah ja George valmistautuvat lähtöön Israeliin Georgen työn perässä. Uutenavuotena Blighit juhlivat lähipiirissä. Elizabeth paljastaa Sarahille olevansa parantumattomasti sairas. Henry ja Harry tunnustavat toisilleen rakkautta, kuten myös Carolyn ja Jack.

Uudenvuoden jälkeen näytetään kohtauksia henkilöiden elämästä ja samalla kerrotaan heidän tulevaisuudestaan:

  • Elizabeth kuoli nukkuessaan vuonna 1963. Hän valitsi hautakiveensä tekstin: ”Elämä on suuri siunaus, tyytyväisenä kuoleminen vielä suurempi.”
  • Roy oli korvaamaton apu Ash Parkille ja Dawn Briggsin terveysasemalle kuolemaansa saakka vuonna 1975.
  • Lucky-koira haukkui viimeisen kerran 17-vuotiaana pää Royn syliin painettuna.
  • Emma opiskeli synnytyslääkäriksi. ”Hänen äitiään ei saatu pelastettua, mutta hän pelasti monia muita äitejä.”
  • Doris meni naimisiin Ash Parkin uuden työntekijän kanssa. ”Hän sai elää 20 vuotta aviossa ja nauttia ansaitsemastaan rakkaudesta.”
  • Leah meni naimisiin Larryn kanssa. Heidän tyttärensä meni naimisiin Frank Gibbsin pojan kanssa.
  • Jack ja Carolyn vierailivat Burmassa. Carolynista tuli ensimmäinen Invernessistä valittu naispuolinen parlamentin jäsen. Jack sai Order of Australia -ansiomitalin ponnisteluistaan maalaislääketieteen hyväksi. ”He kuolivat muutaman päivän sisällä toisistaan. Heidän rakkautensa oli ikuista.”
  • Anna eli onnellisen elämän, mutta ei mennyt uudestaan naimisiin. ”Anna sai yhden tyttären. Hänen muita lapsiaan olivat hänen lukuiset teoksensa.”
  • James ja Olivia pysyivät läheisinä aina vuoteen 1986 asti, jolloin James kuoli aidsiin.
  • Georgiesta tuli lainelautailumestari. Urheilu-uransa jälkeen hän meni mukaan Jamesin yritystoimintaan Euroopassa.
  • Andrew osoitti olevansa Olivian rakkauden arvoinen.
  • Henry ja Harry astuivat avioliittoon 9.1.2018 noin 90 vuoden iässä Australian laillistettua samaa sukupuolta olevien avioliitot.
  • George kuoli 80-vuotiaana. ”Hänen elämänsä osoitti, että kunnollisuus ei ole heikkoutta.” Davidista tuli Ash Parkin isäntä.

Sarjan viimeisessä kohtauksessa näytetään Sarah kuolinvuoteellaan 104 vuoden iässä Davidin, Olivian ja Leahin ympäröimänä. Hänen yöpöydällään on menestysteos A Place to Call Home, jonka on kirjoittanut Samantha Swanson.

Lähteet muokkaa

  1. The miraculous story of how people power saved television drama A Place To Call Home News.com.au. 24.4.2015. Viitattu 27.1.2016.
  2. Kotiin takaisin Yle.fi. 15.12.2015 (Päivitetty 28.1.2016). Viitattu 30.1.2016.
  3. a b c 100 katsotuinta lähetystä (kaikki kanavat, kaikki esityskerrat) – Viikko 53/2015 Finnpanel. Arkistoitu 18.1.2016. Viitattu 18.1.2016. Arkistoitu alkuperäisestä.
  4. a b c d e 100 katsotuinta lähetystä (kaikki kanavat, kaikki esityskerrat) – Viikko 1/2016 Finnpanel. Arkistoitu 21.1.2016. Viitattu 18.1.2016. Arkistoitu alkuperäisestä.
  5. a b c d e 100 katsotuinta lähetystä (kaikki kanavat, kaikki esityskerrat) – Viikko 2/2016 Finnpanel. Arkistoitu 25.1.2016. Viitattu 25.1.2016. Arkistoitu alkuperäisestä.
  6. a b c d e 100 katsotuinta lähetystä (kaikki kanavat, kaikki esityskerrat) – Viikko 3/2016 Finnpanel. Arkistoitu 1.2.2016. Viitattu 1.2.2016. Arkistoitu alkuperäisestä.
  7. a b c d e 100 katsotuinta lähetystä (kaikki kanavat, kaikki esityskerrat) – Viikko 4/2016 Finnpanel. Arkistoitu 8.2.2016. Viitattu 9.2.2016. Arkistoitu alkuperäisestä.
  8. 100 katsotuinta lähetystä (kaikki kanavat, kaikki esityskerrat) – Viikko 46/2016 Finnpanel. Arkistoitu 28.11.2016. Viitattu 28.11.2016. Arkistoitu alkuperäisestä.
  9. a b c d e 100 katsotuinta lähetystä (kaikki kanavat, kaikki esityskerrat) – Viikko 47/2016 Finnpanel. Arkistoitu 5.12.2016. Viitattu 5.12.2016. Arkistoitu alkuperäisestä.
  10. a b c d e 100 katsotuinta lähetystä (kaikki kanavat, kaikki esityskerrat) – Viikko 48/2016 Finnpanel. Arkistoitu 12.12.2016. Viitattu 12.12.2016. Arkistoitu alkuperäisestä.
  11. Marta Dusseldorp Twitterissä Twitter. 13.1.2016. Viitattu 2.2.2016. (englanniksi)
  12. a b c d 100 katsotuinta lähetystä (kaikki kanavat, kaikki esityskerrat) – Viikko 49/2016 Finnpanel. Arkistoitu 19.12.2016. Viitattu 19.12.2016. Arkistoitu alkuperäisestä.
  13. a b c d e 100 katsotuinta lähetystä (kaikki kanavat, kaikki esityskerrat) – Viikko 50/2016 Finnpanel. Arkistoitu 28.12.2016. Viitattu 28.12.2016. Arkistoitu alkuperäisestä.
  14. a b 100 katsotuinta lähetystä (kaikki kanavat, kaikki esityskerrat) – Viikko 51/2016 Finnpanel. Arkistoitu 4.1.2017. Viitattu 4.1.2017. Arkistoitu alkuperäisestä.
  15. A Place To Call Home: Season 5 production begins February 2017 Foxtel.com.au. 16.11.2016. Viitattu 16.11.2016. (englanniksi)
  16. Viikon 100 katsotuinta lähetystä (kaikki kanavat, kaikki esityskerrat) – Viikko 1/2018 Finnpanel. Arkistoitu alkuperäisestä. Arkistoitu 15.1.2018. Viitattu 2.3.2018.
  17. a b c d e Viikon 100 katsotuinta lähetystä (kaikki kanavat, kaikki esityskerrat) – Viikko 2/2018 Finnpanel. Arkistoitu alkuperäisestä. Arkistoitu 16.2.2018. Viitattu 2.3.2018.
  18. a b c d e Viikon 100 katsotuinta lähetystä (kaikki kanavat, kaikki esityskerrat) – Viikko 3/2018 Finnpanel. Arkistoitu alkuperäisestä. Arkistoitu 16.2.2018. Viitattu 2.3.2018.
  19. Viikon 100 katsotuinta lähetystä (kaikki kanavat, kaikki esityskerrat) – Viikko 4/2018 Finnpanel. Arkistoitu alkuperäisestä. Arkistoitu 16.2.2018. Viitattu 2.3.2018.
  20. Viikon 100 katsotuinta lähetystä (kaikki kanavat, kaikki esityskerrat) – Viikko 41/2018 Finnpanel. Arkistoitu alkuperäisestä. Arkistoitu 23.10.2018. Viitattu 23.10.2018.
  21. a b c d e Viikon 100 katsotuinta lähetystä (kaikki kanavat, kaikki esityskerrat) – Viikko 42/2018 Finnpanel. Arkistoitu alkuperäisestä. Arkistoitu 30.10.2018. Viitattu 30.10.2018.
  22. a b c d Viikon 100 katsotuinta lähetystä (kaikki kanavat, kaikki esityskerrat) – Viikko 43/2018 Finnpanel. Arkistoitu alkuperäisestä. Arkistoitu 5.11.2018. Viitattu 5.11.2018.