Wikipedia:Luettelo tekijänoikeuksista, jotka päättyivät vuoden 2015 alussa

Luettelo taiteilijoista, joiden teokset vapautuvat tekijänoikeuksista vuonna 2015.

Tekijänoikeuksien voimassaolo päättyy sen jälkeen kun teoksen suoja-aika on kulunut kokonaisina kalenterivuosina laskettuna. Muualla maailmassa käytetään myös käsitettä, että teos tulee Public Domainin piiriin.

Suoja-aika vaihtelee hallinnollisen alueen mukaan. Wikimedia Commonsiin voi ladata ainoastaan aineistoa, joka on tekijänoikeuksista vapaata sekä sen syntymaassa että Wikimedia-säätiön kotimaassa USA:ssa.

Pääasiallinen taiteellisen teoksen suoja-aika Euroopan Unionissa on 70 vuotta tekijän kuolemasta. Tällä sivulla on listattu taiteellisen tuotannon tekijöitä, jotka ovat kuolleet vuoden 1944 aikana. Luettelo on haettu Wikidatasta ja sitä tarkennetaan koko ajan. Voit itsekin osallistua työhön!.

  • Kaikista luettelossa mainituista henkilöistä on tehty vähintään englanninkielinen artikkeli. Sininen linkki johtaa suomenkieliseen artikkeliin. Punainen linkki kertoo, että artikkelia ei ole suomeksi, mutta linkin vieressä olevaan Reasonator-haku-linkkiä klikkaamalla pääsen selaamaan kaikkia muilla kielillä tehtyjä artikkeleita samasta henkilöstä oman uuden artikkelin pohjaksi.
  • Voit lisätä listalle puuttuvia henkilöitä. Katso lähdekoodista mallia.
  • Voit poistaa listalle kuulumattomia taiteilijoita. Tuotanto on voinut vapautua tekijänoikeuksista tekijän tuotannon luonteesta ja sen kotimaasta riippuen jo kauan sitten.
  • Voit lisätä sivulle lyhyen kuvailun tekijästä.
  • Voit kuvittaa artikkelia vapautuneilla kuvilla. Käytä tilaa säästeliäästi!
  • Muokkaa rohkeasti Wikidataa! Klikkaa itsesi taiteilijan Reasonator-sivulle, jossa voit helposti muuttaa olemassaolevia ominaisuuksia. Jos haluat lisätä uusia ominaisuuksia, tee se Wikidata-sivulla, jonka linkki löytyy jokaisesta Wikipedia-artikkelista sekä Reasonator-sivulta. Muista lähteet!

Tammikuun 1. päivänä 2015 seuraavien taiteilijoiden teokset vapautuvat tekijänoikeuksista Suomessa:

Suomalaisia taiteilijoita muokkaa

Taiteilijoita koko maailmasta muokkaa

Kirjallisuus ja journalismi muokkaa

Kuvataiteilijoita muokkaa

Arkkitehteja muokkaa

Rakennustaiteen tuotteita ovat  sekä valmiit rakennukset että rakennuksen piirustukset tai hankesuunnitelmat. Vain teoskynnyksen ylittäviä rakennustaiteen teoksia suojataan tekijänoikeudella. Se on voimassa 70 vuotta tekijän kuolemasta, yhteisteoksessa aika lasketaan viimeisenä elossa olevan tekijän kuolemasta.[1]

Ei tietoa alasta / ei vielä oman alan otsikon alla muokkaa

Musiikki muokkaa

Teatteri ja elokuva muokkaa

Tieteilijöitä muokkaa

Valo- ja elokuvaajia muokkaa

Valokuvan tekijänoikeussuoja jakautuu kahdenlaiseen suojaan. Teokseksi luokiteltavan valokuvan suoja-aika on 70 vuotta tekijän kuolemasta. Muiden valokuvien suoja on lyhyempi kuin valokuvateosten. Se on voimassa 50 vuotta valokuvan ottamisvuoden päättymisestä. [2]

Tekniikka muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Kalle Kärkkäinen / ATL ry: Tekijänoikeudesta arkkitehtuurin alalla Tekjänoikeudesta arkkitehtuurin alalla. 2013. SAFA. Viitattu 3.1.2015.
  2. Nordberg, Kai & Tuomo-Juhani Vuorenmaa: Valokuvaajan uusi tekijänoikeusopas 2006. Kustannusosakeyhtiö Musta Taide, Suomen Valokuvajärjestöjen Keskusliitto Finnfoto ry, 2006. ISBN 951-97527-8-1. Teoksen verkkoversio (viitattu 4.1.2015).