Luettelo Suomen siviili-ilmailun lento-onnettomuuksista

Wikimedia-luetteloartikkeli

Luettelo Suomen siviili-ilmailun lento-onnettomuuksista sisältää kaikki Suomen ilmatilassa tapahtuneet kuolemaan johtaneet lento-onnettomuudet suomalaisilla siviili-ilma-aluksilla (laskuvarjo-onnettomuudet eivät siis sisälly luetteloon).[1][2] Lisäksi on listattu joitain onnettomuuksia, joista ei ole aiheutunut kuolonuhreja. Muita, ihmisten vakaviinkin vammoihin ja ilma-aluksen vaurioitumiseen tai tuhoutumiseen johtaneita lento-onnettomuuksia on tapahtunut paljon enemmän.

Aikajana

muokkaa

1920-luku

muokkaa
Päivämäärä Tapahtumapaikka Ilma-aluksen rekisteritunnus Ilma-alus Ilma-aluksen tyyppi Ilmailulaji Uhrit Tapahtumakuvaus
6. heinäkuuta 1925 Helsinki D-335[3] Junkers F13-matkustajalentokone (vesikone) Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Ei kuolonuhreja Aero Oy:n koneen moottori sammui, ja kone joutui tekemään pakkolaskun Mannerheimintielle nykyisen eduskuntatalon kohdalle. Kone vaurioitui pahoin, mutta henkilövahinkoja ei tullut.
28. toukokuuta 1927[4] Suomenlahti K-SALA Junkers F13-matkustajalentokone (vesikone) Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Ohjaaja, mekaanikko ja kolme matkustajaa loukkaantuivat Kone törmäsi puhelinpylvääseen laskeutuessaan Tallinnaan. Kone tuhoutui pahasti.
16. marraskuuta 1927[5] Suomenlahti K-SALD Junkers F13-matkustajalentokone (vesikone) Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Ohjaaja, (saksalainen) mekaanikko, kaksi matkustajaa menehtyivät. Kone katosi, todennäköisesti se teki epäonnistuneen pakkolaskun sumussa mereen.
10. heinäkuuta 1928[6] Suomenlahti K-SALB Junkers F13-matkustajalentokone (vesikone) Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Ohjaaja, mekaanikko ja neljä matkustajaa pelastettiin Pakkolasku mereen, kone jouduttiin hylkäämään.

1930-luku

muokkaa
Päivämäärä Tapahtumapaikka Ilma-aluksen rekisteritunnus Ilma-alus Ilma-aluksen tyyppi Ilmailulaji Uhrit Tapahtumakuvaus
09. lokakuuta 1935[7] Suomenlahti OH-ALI Junkers F13-matkustajalentokone (vesikone) Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Ohjaaja, mekaanikko ja neljä matkustajaa menehtyivät. Kone syöksyi mereen. Koneen ohjauslaitteiden epäkuntoa arveltiin onnettomuuden syyksi. 3. elokuuta 1937 Jämijärvi OH-LAHTI2 Schneider Grunau Baby II Purjelentokone Ohjaaja Pilvilento johti koneen syöksyyn, jossa koneen siivet hajosivat.
10. marraskuuta 1937[8] Saaristomeri OH-ALL Junkers Ju 52/m -matkustajalentokone Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Ohjaaja, mekaanikko ja 13 matkustajaa selvisivät vammoitta. Kumlingen ja Iniön välillä koneen keskimoottori putosi. Kone palasi Turkuun.
28. heinäkuuta 1938 Helsinki, Malmi OH-ASD VL Sääski-koulukone Moottorilentokone Koulutus Opettaja Kone sakkasi laskuharjoituksessa lähellä maan pintaa.
8. elokuuta 1938 Iitti OH-SIK Bücker Bü-131B Jungmann-koulukone Moottorilentokone Koulutus Ohjaaja Ylilennossa tapahtui koneen törmäys lentäjän kodin pihapuuhun.
10. huhtikuuta 1939 Kirkkojärvi Ei tunnusta ? Purjelentokone Ohjaaja Ohjaaja ei irrottanut vintturiköyttä, joka veti purjelentokoneen maahan.
5. kesäkuuta 1939 Pielinen OH-YNB Cessna C-145-yleisilmailulentokone (vesilentokone) Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Ohjaaja ja viisi matkustajaa Laskukierroksessa, pienellä lentonopeudella, kone kaarsi liian jyrkästi ja sakkasi veteen.

1940-luku

muokkaa
Päivämäärä Tapahtumapaikka Ilma-aluksen rekisteritunnus Ilma-alus Ilma-aluksen tyyppi Ilmailulaji Uhrit Tapahtumakuvaus
7. marraskuuta 1941[9] Taivassalo OH-ALK (Sampo) Aeron Junkers Ju 52/3m-matkustajalentokone Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Henkilöitä 16, joista kaksi matkustajaa (toinen saksalainen) hukkuivat uidessaan kohti maata. Väärän polttoaineen vuoksi lentokoneen kaikki kolme moottoria sammuivat, mutta koneen pakkolasku mereen onnistui.
7. marraskuuta 1945[10] Kalajoki OH-DLA (Voima) Aeron DC-2-115 matkustajalentokone Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Miehisto (kapteeni, mekanikko ja sähköttäjä) sekä 15 matkustajaa säilyivät vammoitta. Pakkolasku Kalajoen hiekkasärkille, oikean moottorin synlinterin kannen irrottua. Kone säilyi vahingoittumattana.
1. kesäkuuta 1947 Tikkakoski OH-BAK Schneider Grunau Baby II Purjelentokone Ohjaaja Vintturihinauksessa purjelentokoneen hinausvaijeri ei irronnut, vaan veti koneen maahan.
15. helmikuuta 1948 Hamina OH-SEA Bücker Bü-133C Jungmeister-koulukone Moottorilentokone Koulutus Ohjaaja Lentonäytöksessä ohjaaja teki jyrkän kaarron matalalla ja alinopeudella.
1. maaliskuuta 1948 Hamina H-13 Harakka I-liitolentokone Purjelentokone Ohjaaja Koneen siipituki murtui vintturilähdössä.
26. toukokuuta 1949 Vesivehmaa H-14 Harakka I-liitolentokone Purjelentokone Ohjaaja Vintturivaijeri veti koneen maahan.

1950-luku

muokkaa
Päivämäärä Tapahtumapaikka Ilma-aluksen rekisteritunnus Ilma-alus Ilma-aluksen tyyppi Ilmailulaji Uhrit Tapahtumakuvaus
14. toukokuuta 1950 Siuntio OH-AUB Auster Taylorcraft Plus D-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Ohjaaja eksyi kompassittomalla koneella matkalennolla, jonka jälkeen yritti tehdä pakkolaskuja peltoon. Lopulta hän oli käyttänyt koneen polttoaineen loppuun, minkä jälkeen kone törmäsi sähkölinjan pylvääseen.
23. maaliskuuta 1951 Pyhäjärvi SG-7 Schulgleiter SG-38-liitolentokone Purjelentokone Koulutus Oppilas Ohjaaja teki vintturinousun jälkeen kaarron, josta kone syöksyi maahan.
14. tammikuuta 1952 Helsinki, Malmi OH-CPC Piper L-4H Cub-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Kone kaarsi aliteholla matalalla lentokentän luona; lennonjohdon ampuma konetta komentava punainen raketti sai aikaan sen, että ohjaaja teki liian rajun väistöliikkeen.
5. syyskuuta 1952 Loimaa OH-PRF Praga E.114 M Air Baby-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Lentokoneen moottori pätki, ja kone syöksyi kaarrossa maahan.
9. marraskuuta 1952 Reisjärvi OH-AUG Auster Taylorcraft Plus D-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja ja matkustaja Ohjaaja kaartoi pinnassa alinopeudella, jolloin kone syöksyi jäähän.
30. tammikuuta 1953 Termuslahti OH-FCA Fairchild 24R-46A Argus 3-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Ohjaaja ja matkustaja Ohjaaja teki matkustajan kodin ylilennon, jolloin kone sakkasi kaarrossa. Lento tehtiin pimeässä.
7. maaliskuuta 1953 Tampere OH-PRE Praga E.114 M Air Baby-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja ja matkustaja Kone syöksyi pystykäännöksestä maahan.
22. heinäkuuta 1953 Pyhäranta OH-KZS S.A.I. KZ-II Kupé-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Ohjaaja eksyi huonossa säässä, ja lopulta moottori sammui polttoaineen loputtua yhdestä polttoainetankista.
26. syyskuuta 1953 Hollola[11] OH-FCI Fairchild 24W-41A Argus 1-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Ohjaaja ja kolme matkustajaa paloivat Ohjaaja teki kentän ympärillä temppuilua, jolloin kone syöksyi vaakakierteestä maahan. Matkustajat olivat humalassa. Molemmat ohjaimet olivat taipuneet, syynä joko liian voimakas korjausliikeyritys tai voimien mittely ohjaajan ja matkustajan välillä.
1. lokakuuta 1954 Jämijärvi OH-PRD Praga E.114 M Air Baby-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Koulutus Ohjaaja Koneen siirto kentältä hallille tehtiin lentäen, ja kone syöksyi alas sumuisessa säässä. (Kyseessä koneen tekniikan koulutus, ei koululento.)
9. kesäkuuta 1955 Helsinki, Malmi OH-SIL Bücker Bü-131B Jungmann-koulukone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja ja matkustaja Koneella tehtiin taitolentoa, ja se meni syöksykierteessä maahan. Ohjaajan veressä oli 1,8 promillea alkoholia.
25. kesäkuuta 1955 Halli OH-CHC Mraz M1D Sokol-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Koneen noustua ilmaan kuomu aukesi, ja sen sulkeminen vei ohjaajan huomion. Kone syöksyi maahan.
27. heinäkuuta 1955 Nitsijärvi OH-KZF S.A.I. KZ-VII U-4 Leivo-moottorilentokone (vesikone) Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Matkustaja hukkui Välilaskussa lentokone meni nurin kosketuksessa veden pintaan.
2. marraskuuta 1956 OH-CPF Piper J4A Cub Coupé-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja ja matkustaja Moottori pätki. Ohjaaja teki pakkolaskua väistellen puhelinjohtoja jne. kunnes koneen polttoaine loppui ja kone sakkasi kaarrossa matalalta pienessä nopeudessa.
25. elokuuta 1957 Oulu OH-KZA S.A.I. KZ-VII U-5 Leivo-moottorilentokone Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Matkustaja Ohjaaja lensi purjelentokoneen päin vintturikaapelia koneen nousussa.
25. maaliskuuta 1958 Nauvo OH-AUI Auster 5J.1B Aiglet-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Kaksi matkustajaa Ohjaaja ensi koneen sumun alapuolelle. Ohjaajan kääntäessä lentosuuntaa takaisin lentokoneen siipi törmäsi jäähän.
30. syyskuuta 1958 Imatra OH-EGA Republic RC-3 Seabee lentovene Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Matkustaja kuoli sydänkohtaukseen Lentokone meni nurin veteen laskeuduttaessa, koska pyörälaskuteline oli ulkona.
16. heinäkuuta 1959 OH-ERA Erco 415-CD Ercouple-lentokone Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Matkustaja paloi Ohjaaja luki karttaa ja veti vahingossa sauvaa, jolloin lentokone sakkasi ja putosi metsään.
7. elokuuta 1959 Nummela OH-KYA PIK-12 Purjelentokone Koulutus Oppilas ja opettaja Miehistön istuinvyöt olivat sakkausharjoituksessa löysällä tai auki, jolloin laskuvarjo tai istuinpenkki jumitti ohjaussauvan. Kone syöksyi maahan.

1960-luku

muokkaa
Päivämäärä Tapahtumapaikka Ilma-aluksen rekisteritunnus Ilma-alus Ilma-aluksen tyyppi Ilmailulaji Uhrit Tapahtumakuvaus
3. kesäkuuta 1960 Vesivehmaa OH-JAB SZD-8ter Jaskolka Z-O Purjelentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Selkälentoharjoitus päätyi pystysyöksynä maahan.
9. elokuuta 1960 Nummela OH-KBC SZD-10 bis Czapla Purjelentokone Koulutus Oppilas Korkeusvakain irtosi lentokonehinauksessa, ja opettaja yritti kaartaa kohti kenttää.
10. elokuuta 1960 Ruissalo OH-CSK Cessna 180A-yleisilmailulentokone (vesikone) Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Ohjaaja ja kaksi matkustajaa Liikehtimisen jälkeen jyrkkä nousukaarto sakkautti koneen. Säätöpotkuria syytettiin.
3. tammikuuta 1961 Koivulahti OH-LCC Aeron Douglas C-47-30-DK matkustajalentokone Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Kaikki koneessa olleet 25 ihmistä paloivat hengiltä Lentäjät olivat valvoneet suurimman osan edellisestä yöstä ja olivat lennolla humalassa, kone kaartoi matalalla jyrkästi, moottoritehoa oli lisätty liian myöhään.
13. toukokuuta 1962 Joensuu OH-PZA PZL-102 B Kos -yleisilmailulentokone Moottorilentokone Koulutus Opettaja ja oppilas Syöksykierre maahan asti, poljin murtunut oikaisuyrityksessä.[12]
28. heinäkuuta 1962 Utti OH-KRA Schleiher Rhönlerche II Purjelentokone Koulutus Opettaja ja oppilas Pystykäännös ylinopeudella hajotti koneen. Molemmat ohjaajat hyppäsivät, mutta varjot eivät ehtineet aueta.
29. heinäkuuta 1962 Nummela OH-MUA SDZ-12 Mucha-100 Purjelentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Siipi irtosi lentokonehinauksessa. Maastolaskun jälkeinen siiven kiinnitys oli tehty väärin.
7. elokuuta 1962 Snappertuna OH-ABC Saab 91C Safir-koulukone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Bremer paloi. Wiki-artikkelin mukaan myös kaksi matkustajaa kuoli. Vaaputus ja kaarto ohjaajan kesähuvilan päällä, kone maahan.
1. toukokuuta 1963 OH- TZE Zlin Z.326 Trener Master-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Purjelentokoneiden hinaus Ohjaaja Moottorihäiriö purjekoneen hinauksessa, ohjaaja yritti palata kentälle.
5. heinäkuuta 1963 Rovaniemi OH-RAD Schleicher Rhön-Bussard Purjelentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Taitolentoliikkeen aloitus ylinopeudella katkaisi siiven, jonka tyvi iski ohjaajan tajuttomaksi tai kuoliaaksi.
5. heinäkuuta 1963 Vesivehmaa OH-PAA PIK-5c Cumulus Purjelentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Lentokonehinauksessa nousseen purjekoneen hinauskytkin hajosi, jolloin purjekone syöksyi maahan.
8. marraskuuta 1963 Maarianhamina OH-LCA Aeron Douglas C-47-35-DL-matkustajalentokone Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu 2 ohjaajaa ja 20 matkustajaa paloivat Ohjaaja lensi koneen metsään loppuosalla huonossa säässä, pimeällä.
31. elokuuta 1964 Hirvensalo OH-MRC Morane-Saulnier MS.885 Super Rallye-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja ja matkustaja hukkuivat Matkustajan kesämökin ohilennot matalalla, ajo mereen.
23. joulukuuta 1964 Kerava OY-DPH Beechcraft Baron Moottorilentokone Ohjaaja Wäinö Bremer ja matkustaja kuolivat[13] Toinen moottori sammui lähestymisessä Seutulaan tai Malmille.
6. kesäkuuta 1965 Helsinki OH-HIC Agusta-Bell 47J-2 Ranger-helikopteri Helikopteri Kaupallinen ilmailu Ohjaaja ja kaksi matkustajaa Pyrstöroottorin väsymismurtuma.
28. heinäkuuta 1965 Oripää OH-PNB PIK-5C Cumulus Purjelentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Vintturihinauksen lopetus liian aikaisin, ja sauvan työnnöllä kone syöksyyn, joka päättyi maastotörmäykseen.
15. lokakuuta 1965 Takakeljo OH-CSH Reims F172E-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Huonossa näkyvyydessä kone lensi päin TV-maston tukivaijeria.
19. heinäkuuta 1966 Tampere OH-YKK PIK-3c Kajava Purjelentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Työntötanko hajosi vaaputuksessa, kone syöksyyn. Ohjaaja yritti hypätä, mutta varjo ei ehtinyt aueta.
6. elokuuta 1967 Puumala OH-SBB Republic RC-3 Seabee-lentovene Moottorilentokone Harrasteilmailu Koneen ohjaaja ja matkustaja menehtyivät. Kone kaartoi heti vedestä vedetyn nousun jälkeen – lentokoneen siipi osui veteen.
13. marraskuuta 1967 Sipoo OH-BBC Beechcraft 95-C55 Baron-yleisilmailulentokone (2-moottorinen) Moottorilentokone Koulutus Opettaja, tarkastuslentäjä ja oppilas paloivat Yksimoottorisakkausharjoituksessa kone syöksyi maahan.
15. huhtikuuta 1968 Hyvinkää OH-LKA Fibera KK-1e Utu Purjelentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Kaarrosta syöksyyn. Ohjaussauva oli irronnut. Kuomu oli auki, mutta ohjaaja ei ehtinyt hypätä.
28. kesäkuuta 1968 Helsinki, Malmi OH-GWA Grumman G-44A Widgeon-lentovene (amfibio) Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja ja matkustaja paloivat Suuri ylikuorma, jyrkkä nousu, sakkaus.
31. elokuuta 1968 Mäntsälä OH-CCV Reims F150H-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Ohjaajan kodin ohilentoja matalalla.
12. heinäkuuta 1969 Sodankylä OH-YKP PIK-3c Kajava Purjelentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Vintturihinauksessa kone sakkasi.
17. heinäkuuta 1969 Sipoo OH-CBF Cessna 150J-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Koulutus Ohjaaja Lentokone syöksyi mereen sakkausharjoituksissa.
13. elokuuta 1969 Lempäälä OH-YKW Pik 3c Kajava Maastolasku pellolle epäonnistui. Kone tuhoutui ja lentäjä joutui sairaalahoitoon.
11. lokakuuta 1969 Korvua OH-SAA Gardan GY-80-160 Horizon-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Ohjaaja ja kolme matkustajaa Kaikkiaan 42 tuntia lentänyt ohjaaja kaartoi ylikuormatun lentokoneen lumisateessa VFR-lennolla, jolloin kone sakkasi 40 metrin korkeudesta.[14]
1970-luku

1970-luku

muokkaa
Päivämäärä Tapahtumapaikka Ilma-aluksen rekisteritunnus Ilma-alus Ilma-aluksen tyyppi Ilmailulaji Uhrit Tapahtumakuvaus
31. maaliskuuta 1970 OH-CEQ Cessna 185D Skywagon-yleisilmalulentokone (suksilla) Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Ohjaaja ja (ruotsalainen) matkustaja Kaarto sumussa, siivenkärki osui jään pintaan.
28. syyskuuta 1970 Pori OH-XYW Bensen B-8M ATE-3 gyrokopteri Helikopteri Harrasteilmailu Ohjaaja Nopea lento pinnassa johti pituusheilahteluun, jonka ohjaaja korjasi väärin. Roottori tuhosi potkurin ja peräsimen.
26. maaliskuuta 1971 Viiala OH-MOB Mooney M20C Mark 21-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Kaarto huonossa säässä vieraalla konetyypillä.
29. huhtikuuta 1971 Utti OH-BMI Beechcraft a23-19 Musketeer Sport III-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja ja kolme matkustajaa paloivat Kone eksyi paikallislennolla lumipyryyn ja syöksyi maahan kenttää lähestyessään.
21. joulukuuta 1971 Helsinki-Vantaa OH-CDP Reims F337E Super Skymaster-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Ohjaaja ja kaksi matkustajaa Törmäsi IFR-lennolla loppulähestymisessä puihin. Huono sää.
31. toukokuuta 1972 Hyvinkää OH-RSV Schleiher Ka-6CR Rhönsegler Purjelentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Salama löi matalalla vedosta hallille liitäneeseen koneeseen. Ohjaaja yritti hyppyä.
14. kesäkuuta 1972 Nummela OH-YHA PIK-15 Hinu-hinauslentokone Moottorilentokone Purjelentokoneiden hinaus Ohjaaja paloi Moottorihäiriö ja maahansyöksy.
30. kesäkuuta 1972 Lapinlahti OH-RSL Schleiher Ka-6CR Rhönsegler Purjelentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Maastolaskun loppuosalla kone sakkasi.
2. heinäkuuta 1972 Hyvinkää OH-KKQ Schleiher As-K13 Purjelentokone Koulutus Ohjaaja Opettaja aikaisti ensimmäisen yksilennon, kone sakkasi loppuosalla.
7. heinäkuuta 1972 Masku OH-SMB Moravian L-40 Meta Sokol-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja ja kolme matkustajaa Kaarto matalalla sakkautti siiven ja kone tuli syöksykierteessä maahan.[15]
22. heinäkuuta 1972 Ivalo OH-CNI Cessna A185E Skywagon vesikone Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Ohjaaja ja matkustajaa Moottori kävi katkoen, koska polttoaineessa oli vettä. Jyrkkä kaarto kohti kenttää toi koneen maahan.
11. heinäkuuta 1973 Wredeby OH-CIB Champion 7GCAA Citabria-hinauslentokone Moottorilentokone Purjelentokoneiden hinaus Ohjaaja hukkui tai kuoli törmäykseen Laskukaarrosta jokeen.
29. heinäkuuta 1973 Mouhijärvi OH-CBY Reims FA 150K Aerobat-taitolentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Pystykäännös aloitettu 50 metrin korkeudesta, ja oikaisusta kone osui kenttään.
18. elokuuta 1974 Oulu OH-ACK Aero Commander 500B-yleisilmailulentokone (2-moottorinen) Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Ohjaaja Yölaskussa lensi kentän sivu- ja etupuolelle. Ohjaaja oli väsynyt, tupakoinnin vuoksi happivajetta.
14. syyskuuta 1974 Lappeenranta OH-PJH Piper PA-28-140 Cherokee B-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Matkustaja Liikehtimistä matalalla tutun maatilan päällä, kone maahan.
23. helmikuuta 1975 Kruunupyy OH-399 Fournier RF-4D Moottoripurjelentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Taitolentoa, syöksykierteen aloitus 200 metrin korkeudesta.
25. toukokuuta 1975 Padasjoki OH-ACF Rockwell Aero A9B Quail Commander-lannoituslentokone Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Ohjaaja Ylikuorma, jyrkkä kaarto matalalla, tuulenpuuska.
25. toukokuuta 1975 Vesivehmaa OH-SDY Socata Morane-Saulnier 880B Rallye Club-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Kaksi matkustajaa Lentoonlähtö raskaan helikopterin kärkipyörteeseen, joka pyöräytti koneen selälleen.
13. heinäkuuta 1976 Sodankylä OH-HIM Bell 47G-3B-1-helikopteri Helikopteri Kaupallinen ilmailu Kaksi matkustajaa paloi Epäonnistunut lentoonlähtö, kopteri kaatui ja syttyi.
10. elokuuta 1976 Helsinki, Malmi OH-PDE Piper PA-28-140 Cherokee E-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Koulutus Opettaja ja oppilas paloivat Moottorihäiriön jälkeen opettaja yritti palata kentälle.
18. joulukuuta 1976 Närpiö OH-SCS Socata Morane-Saulnier 880B Rallye Club Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Ohjaaja humalassa.
27. helmikuuta 1977 Laukaa OH-KZH S.A.I. KZ-VII U-5 Leivo Moottorilentokone Harrasteilmailu Kaksi matkustajaa Peltokentälle laskun ylösveto täysin laipoin, kone metsään.
5. maaliskuuta 1977 Sotkamo Ei tunnusta Ikarus standard 100-riippuliidin Kevytilmailukone Harrasteilmailu Ohjaaja Siipi hajosi moottorikelkkavedossa puuskaisessa säässä jyrkällä nousukulmalla.
16. kesäkuuta 1977 Tuusula OH-CFM Cessna 402B Businessliner-liikelentokone Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Ohjaaja ja kaksi matkustajaa paloi (1 yhdysvaltalainen) Toinen moottori sammui, toisessa häiriöitä, paluuyritys 100 metrin korkeudesta kentälle.
27. tammikuuta 1978 Tampere OH-CBK Reims F150J-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Ohjaaja ja matkustaja hukkuivat Pystyliikkeen yritys matalalla johti sakkaukseen.
13. elokuuta 1978 Kiikala OH-418 SDZ-36A Cobra-15 Purjelentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Liian jyrkkä nousu vintturihinauksessa johti pystysyöksyyn.
1. lokakuuta 1978 Tampere OH-XMH VK3-1-kuumailmapallo Kuumailmapallo Harrasteilmailu Ohjaaja Veikko Kaseva Pallon tyhjeneminen pohjoisnapaventtiilin virheellisen aukeamisen vuoksi.
3. lokakuuta 1978 Siilinjärvi (Juurusvesi) DO-10 DC-3 Moottorilentokone Ilmavoimien tapahtuma 12 matkustajaa ja 3 miehistön jäsentä Oikeanpuolinen moottori sammui pian nousun jälkeen. Ohjaaja kaartoiliian jyrkästi palatakseen kentälle.
7. maaliskuuta 1979 Aura/Pöytyä OH-PIV Piper PA-28-140 Cherokee-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Sydäninfarkti, kone maahan (huonossa säässä, eksynyt?)
15. syyskuuta 1979 Dragsfjärd OH-PCX Yleisilmailukone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja ja kolme matkustajaa Tuttavien mökin ylilennossa kone jyrkässä kaarrossa mereen.

1980-luku

muokkaa
Päivämäärä Tapahtumapaikka Ilma-aluksen rekisteritunnus Ilma-alus Ilma-aluksen tyyppi Ilmailulaji Uhrit Tapahtumakuvaus
18. toukokuuta 1980 Helsinki OH-448 Molino PIK-20 Purjelentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Törmäsi laskussa pellolle voimalinjan pylvääseen.
11. lokakuuta 1981 Ähtäri OH-416 Ohjaaja
8. lokakuuta 1981 Kauhajoki OH-PIU Ohjaaja
6. heinäkuuta 1982 Pudasjärvi OH-403 Blanik Purjelentokone Ohjaaja
15. elokuuta 1982 Maarianhamina OH-WAB Wassmer WA.52 Europa-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Ohjaaja ja kolme matkustajaa Odotuskaarrossa maahan.
18.elokuuta 1982 Joensuu OH-PNP Piper PA-31-310 Navajo-rahtilentokone (2-moottorinen) Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Ohjaaja Polttoaine vuoti mittaristosta ohjaamoon ja syttyi sähkölaitteista. Palanut ohjaaja hyppäsi koneesta.
2. lokakuuta 1982 Ilmajoki OH-629 HB Brditscka HB-21B Moottoripurjelentokone Harrasteilmailu Tarkastuslentäjä Lasku moottori sammutettuna, nousussa moottori sammui (polttoainehana kiinni), kone sakkasi.
21. huhtikuuta 1983 Lieksa OH-PJP Piper PA-28-140C Cherokee B-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Itsemurha, syöksy Kolin rinteeseen.
3. kesäkuuta 1983 Naarajärvi OH-354 Schleiher Ka-6E Rhönsegler Purjelentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Epäonnistunut maastolasku.
17. kesäkuuta 1983 Parkano OH-PCS Piper PA-28-140C Cherokee-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Ohjaaja eksyi ja kone törmäsi huonossa näkyvyydessä puihin.
9. huhtikuuta 1984 Vesivehmaa OH-ACI Rockwell Commander 112A-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Koulutus Ohjaaja Yölentoharjoituksessa oppilas kaarsi maahan.
6. toukokuuta 1984 Hämeenlinna OH-HAB Agusta-Bell 47J-2A-helikopteri Helikopteri Kaupallinen ilmailu Yksi matkustaja paloi, neljä sivullista silpoutui roottorin lapoihin Yleisölennätyksen laskussa kopteri pyöri rinnettä alas ja syttyi palamaan.
19. kesäkuuta 1984 Tampere-Pirkkala OH-XMV GP-3 Pereira Osprey 2-lentovene Kevytilmailukone Harrasteilmailu Ohjaaja ja puoliso Experimental-koneen ylimääräinen luukku irtosi ja rikkoi potkurin, paluuta yritettiin lentokentälle.
29. heinäkuuta 1984 Äänekoski OH-PJZ Piper PA-28-140 Cherokee-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja, kaksi matkustajaa Nousussa polttoainevuoto, polttoaine loppui toisessa pakkolaskuyrityksessä.
8. kesäkuuta 1986 Liperi 002 Eagle 215B-riippuliidin (vesikone) Kevytilmailukone Harrasteilmailu Ohjaaja hukkui Lentoonlähdössä liidin kiepsahti veteen.
15. kesäkuuta 1986 OH-CPN Piper PA-18A-150 Super Cub-hinauslentokone Moottorilentokone Purjelentokoneiden hinaus Ohjaaja paloi Hinattava kone veti hinauskoneen pystyyn, josta kone putosi maahan.
28. joulukuuta 1986 Joensuu OH-CDU Cessna 402B-rahtikone Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Ohjaaja Lasku kentän ohi pimeässä.
30. joulukuuta 1986 Jämijärvi 091 Sinisiipi II-riippuliidin Kevytilmailukone Harrasteilmailu Ohjaaja Liidin sakkasi autovedossa kaarrossa.
20. kesäkuuta 1987 Hyvinkää OH-558 ja OH-654 Grob G.102 ja Schleiher AS-K21 Kevytilmailukone Koulutus 2 ohjaajaa ja oppilas Törmäys ilmassa.
17. syyskuuta 1987 Turku OH-HVC Mil Mi-8R Helikopteri Kaupallinen ilmailu Yksi miehistöstä Yhdysvaltalainen vinssi petti nostettaessa miestä maasta kopteriin.
22. syyskuuta 1987 Kotka OH-HAL Robinson R22 Mariner Helikopteri Kaupallinen ilmailu Matkustaja hukkui Kopteri lensi voimajohtoihin.
19. marraskuuta 1987 Tuusula OH-CAR Cessna 500 Liikesuihkulentokone Kaupallinen ilmailu? ? Pakkolasku
31. tammikuuta 1988 Räyskälä OH-254X Schleiher Rhönlerche II Moottoripurjelentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Puuskassa ohjaaja menetti koneen ohjauksen.
11. toukokuuta 1988 Hyvinkää OH-XMP BD-5B Experimental lentokone Kevytilmailukone Harrasteilmailu Ohjaaja Polttoaine loppui startissa matalalla. Yritti kääntyä takaisin.
7. kesäkuuta 1988 Valkeala OH-759 PZL-Bielsko SZD 50-3 Puchacz Purjelentokone Koulutus Opettaja ja oppilas Termiikkikaarrosta syöksykierteeseen.
31. heinäkuuta 1988 Hyvinkää OH-XOS Peter Bowers Fly Baby 1A-experimental-lentokone Kevytilmailukone Harrasteilmailu Ohjaaja Kone nousi rullauskokeessa ilmaan ja sakkasi alinopeudella kaarrossa.
14. marraskuuta 1988 Ilmajoki OH-EBA Embraer EMB-110P1 Bandeirante-potkuriturbiinikone Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu 2 ohjaajaa ja 4 matkustajaa Epäonnistunut lähestyminen Seinäjoen kentälle ja osuminen puihin vaikeissa näkyvyysolosuhteissa.
5. tammikuuta 1989 Korppoo OH-HIQ Agusta-Bell 206B Jet Ranger-helikopteri Helikopteri Kaupallinen ilmailu Ohjaaja ja kaksi matkustajaa Laivalta nousun jälkeen lensi pimeässä mereen.
23. helmikuuta 1989 Tuusula N26-RT Fairchild Swearingen

Merlin III

Moottorilentokone Harrasteilmailu 2 ohjaajaa ja 5

matkustajaa

Vasen moottori hajosi
11. toukokuuta 1989 Hyvinkää OH-SRA SIAI-Marchetti FN 333 Riviera-lentovene Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Sakkasi nousukaarrossa.
8. kesäkuuta 1989 Vesivehmaa OH-YHC PIK-15 Hinu-hinauslentokone Moottorilentokone Purjelentokoneiden hinaus Ohjaaja, matkustaja Heilurikäännös kentän päällä, syöksykierre.
8. heinäkuuta 1989 Puolanka OH-CNY Cessna 150 J Super-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Vaakakierre matalalla ystävien mökin päällä ilman koulutusta.
30. syyskuuta 1989 Rautavaara U-181 Beaver RX 550 ultrakevyt lentokone Kevytilmailukone Harrasteilmailu Ohjaaja Jäätynyt kone sakkasi matalalla.

1990-luku

muokkaa
Päivämäärä Tapahtumapaikka Ilma-aluksen rekisteritunnus Ilma-alus Ilma-aluksen tyyppi Ilmailulaji Uhrit Tapahtumakuvaus
6. tammikuuta 1990 Sipoo OH-CSI Cessna F172F-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Lentoonlähtö alinopeudella omalta peltokentältä, kaartosakkaus.
10. kesäkuuta 1990 Iisalmi OH-XPD Pitts Special S-1C-taitolentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja paloi Toisella lentoonlähdöllä uusiutunut moottorihäiriö, kone meni laskussa nurin ja syttyi.
24. helmikuuta 1991 Vääksy U-325 Moyes GTR 148 VG-riippuliidin Kevytilmailukone Harrasteilmailu Ohjaaja Autohinauksessa ollut liidin syöksyi maahan.
11. kesäkuuta 1991 Salo OH-TUG Valmet PIK 23 Towmaster Suhinu-hinauslentokone Moottorilentokone Purjelentokoneiden hinaus Ohjaaja Moottori sammui polttoaineen loputtua, ohjaaja yritti paluuta kentälle alinopeudella.
7. heinäkuuta 1992 Enontekiö U-250 Rans S-6 Coyote II-ultrakevyt lentokone (vesikone) Kevytilmailukone Harrasteilmailu Matkustaja Kaartosakkaus, kone meni syöksykierteessä maahan.
12. heinäkuuta 1992 Kittilä OH-AKG Lake LA-4-200 Buccaneer-lentovene Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja hukkui Ohjaaja ohjelmoi GPS:ää ja lensi koneen päin tunturia.
28. marraskuuta 1992 Ylikiiminki U-290 Beaver BRX-550-ultrakevyt lentokone Kevytilmailukone Harrasteilmailu Ohjaaja Ylipainoinen lentokone matalalla puuskaisessa säässä syöksyi metsään koneen sakattua. Kone oli matkalla Pudasjärvelle laskemaan hirviä metsästysseuran apuna. Matkustajaa sairaalaan kuljettanut ambulanssi törmäsi hirveen matkalla Oulun yliopistolliseen sairaalaan.
15. maaliskuuta 1993 Kitee OH-PDS Piper PA-28-151 Warrior-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Matkustaja Matkustaja ohjasi GPS:n toimintaa tutkien, kone törmäsi puihin.
6. toukokuuta 1993 Räyskälä OH-MHX PIK-19 Muhinu 1-hinauslentokone Moottorilentokone Purjelentokoneiden hinaus Ohjaaja Moottorihäiriö, paluuyritys kentälle alinopeudella.
19. toukokuuta 1993 Siuntio OH-HAS Agusta-Bell 206 B Jet Ranger-helikopteri Helikopteri Kaupallinen ilmailu Ohjaaja ja kolme matkustajaa Törmäsi sähkölinjaan, jota oli tarkastamassa.
22. maaliskuuta 1995 (Seppo Hämäläinen, "Väärät säätiedot ja liikaa itseluottamusta",

Ilmailu, 2/1996)

Vihti OH-CVR Cessna 172P-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Pilvien alaraja 60 metrissä, matkalennolla kone ulos pilvestä, jyrkkä kaarto, siipi osui puiden latvoihin.
24. elokuuta 1995 Piikkiö OH-HIU Hughes 369 HS -helikopteri Helikopteri Kaupallinen ilmailu Ohjaaja Yöllä paluu huonosta säästä kentälle päin teitä seuraten, syöksyi maahan.
22. maaliskuuta 1997 Oripää Ei tunnusta Sinisiipi SV 1-riippuliidin Kevytilmailukone Harrasteilmailu Ohjaaja Hinausvaijeri katkesi nousussa.
5. lokakuuta 1998 Viitasaari OH-U167 Beaver RX-550-kevytlentokone (vesikone) Kevytilmailukone Koulutus Opettaja hukkui Koululennolla kone syöksyi veteen.
7. elokuuta 1999 Mikkeli OH-YMD PIK-11 Tumppu-yleisilmailulentokone (tai urheilulentokone) Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja paloi Liikehtimistä kentän päällä esittelynä tuttaville.

2000-luku

muokkaa
Päivämäärä Tapahtumapaikka Ilma-aluksen rekisteritunnus Ilma-alus Ilma-aluksen tyyppi Ilmailulaji Uhrit Tapahtumakuvaus
17. marraskuuta 2000 Hausjärvi OH-CTO Cessna 152 yleisilmailulentokone Moottorilentokone Koulutus Opettaja ja oppilas Yöllisellä VRF-matkalennolla kone joutui sumupilveen ja lensi suurella nopeudella maahan.[16]
16. elokuuta 2001 Helsinki, Kruunuvuorenselkä OH-AYU Grumman AA-5A yleisilmailulentokone Moottorilentokone Ohjaaja Sumussa kone kaartoi pilveen. Ilmeisesti ohjaajan asentotajun menetys: jyrkkä kaarto, kone syöksyi mereen.[16]
16. helmikuuta 2002 Loimaa Ei tunnusta Solarwings Typhoon-moottoroitu riippuliidin Kevytilmailukone Harrasteilmailu Ohjaaja Sakkaus pyörteisessä säässä, ohjaajan ote irtosi?
23. helmikuuta 2003[17] Pertunmaa OH-CAX Cessna F152N-yleisilmailulentokone Moottorilentokone Ohjaaja ja kaksi matkustajaa Syöksy pilvestä jäälle, ohjaajan asentotajun menetys mahdollinen syy.[16]
25. kesäkuuta 2003 Ounasjärvi OH-CVT Cessna A 185 F-yleisilmailulentokone, vesikone[17] Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Matkustaja hukkui Lentoonlähtö vedestä epäonnistui voimakkaan tuulileikkauksen takia, jolloin lentokone "kallistui äkkiä oikealle" ja törmäsi veteen ylösalaisin.[16]
xx. tammikuuta 2004 (Virheellinen tieto? Ilmailu-lehden artikkelissa mainittu, muttei Onnettomuustutkintakeskuksen tiedoissa!) Ähtäri OH-UXxx S-6 Coyote II ultrakevyt lentokone Kevytilmailukone Harrasteilmailu Ohjaaja Kone ei noussut esteen yli, laskukaarrossa tehoja vähennettiin.
16. helmikuuta 2004[18] Hollola OH-U415 Dynamic WT-9 ultrakevyt lentokone Kevytilmailukone Harrasteilmailu Ohjaaja Selkälennosta, johon oli jouduttu jostain syystä, istuinvyö avoinna lentänyt ohjaaja putosin kuomun läpi maahan. Ylipainoisen koneen painopiste oli liian takana. Matkustaja loukkaantui vakavasti koneen syöksyessä maahan. Ultrakeveillä lentokoneilla ei saa lentää selkälentoa.[16]
24. elokuuta 2004[19] Mäntsälä OH-U373 Colibri MB 2 ultrakevyt lentokone Kevytilmailukone Harrasteilmailu Ohjaaja Kuomun aukeaminen johti syöksyyn – on arveltu, että avoin kuomu lisäsi merkittävästi koneen vastusta tai nokka-alas-momenttia.[16]
19. syyskuuta 2004[20] Äkäslompolo-järvi OH-AKF Lake LA 4-200 Buccaneer-yleisilmailulentokone (lentovene) Moottorilentokone Ohjaaja ja matkustaja hukkuivat Vasemman korkeusvakaimen kiinnitys murtui väsymisvaurion vuoksi.[16]
8. heinäkuuta 2006 Suomussalmi OH-CEB Cessna 172-yleisilmailulentokone (B1/2006L) Moottorilentokone Kaupallinen ilmailu Ohjaaja ja matkustaja Jyrkkä kaarto matalalla palonsammutus- tai palovalvontalennolla. Ohjaaja lensi ilmeisesti liian matalalla ja puhui lennolla matkapuhelimeen. B1/2006L[16]
10. heinäkuuta 2006 Sodankylä OH-U369 Ikarus C42-kevytlentokone – vesikone (B2/2006L) Kevytilmailukone Harrasteilmailu Ohjaaja Liian jyrkkä kaarto laskua valmisteltaessa johti maahansyöksyyn. Ohjaajalla oli lentokokemusta vähän, ja tuuli oli kova.[16]
8. elokuuta 2006 Kisko OH-U396 Ikarus C42 kevytlentokone – vesikone (B3/2006L) Kevytilmailukone Harrasteilmailu Ohjaaja Törmäys voimajohtoon laskualuetta liian matalalta tarkastettaessa.[16]
27. toukokuuta 2007 Helsinki OH-FDA Diamond DA40 yleisilmailulentokone Moottorilentokone Ei kuolonuhreja Pakkolasku mereen Helsingin edustalla. Lisätietoja tutkimusselostuksessa C3/2007L.
23. kesäkuuta 2007 Helsinki 44AKL Ultralight Kevytilmailukone Harrasteilmailu Ei kuolonuhreja Lentokoneen pakkolasku Mustasaaressa. Lisätietoja tutkimusselostuksessa C4/2007L.
9. kesäkuuta 2007 Haapavesi OH-465 ? Purjelentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Koneen lentosuunta oli muuttunut äkillisesti ja siipi vaurioitunut kosketuksessa maan pintaan. Ohjaaja jatkoi silti nousua, joka päätyi maahansyöksyyn.[16]
10. heinäkuuta 2007[21] Sodankylä OH-U396 Ikarus C42 ultrakevyt lentokone (vesikone) Kevytilmailukone Harrasteilmailu Ohjaaja ja tähystäjä Puuska matalalla johti koneen kaatumiseen ja syöksyyn maahan. Lisätietoja tutkimusselostuksessa B2/2006L.
8. elokuuta 2007 Inkoo OH-U? Ikarus C42 ultrakevyt lentokone (vesikone) Kevytilmailukone Harrasteilmailu Ohjaaja hukkui Törmäsi voimajohtoon.
16. syyskuuta 2007 Pelkosenniemi OH-HMH Helikopteri Helikopteri Ei kuolonuhreja Onnettomuustutkintakeskuksen tutkimusselostus C6/2007L.
28. syyskuuta 2007 OH-CAU Yleisilmailukone Moottorilentokone Ei kuolonuhreja Pakkolasku moottorin sammuessa. Onnettomuustutkintakeskuksen tutkimusselostus C7/2007L.
8. marraskuuta 2007 Kangasniemi OH-HLA Helikopteri Helikopteri Ei kuolonuhreja Onnettomuustutkintakeskuksen tutkimusselostus C8/2007L.
15. elokuuta 2008 Saimaa, Taipalsaari OH-PDY Piper Cherokee Arrow II Moottorilentokone Koulutus Patrian lennonopettaja ja kaksi oppilasta kuolivat Koululennolla ollut lentokone syöksyi järveen hyvässä säässä matkalennon aikana. Kone oli hajonnut ilmassa liian rajun liikehtimisen johdosta. [1] (Arkistoitu – Internet Archive)
27. maaliskuuta 2009 Jämijärvi OH-xxx ? Purjelentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Kone törmäsi sähkölinjaan ja iskeytyi sitten maahan.[16]
14. huhtikuuta 2009 Hyvinkää OH-xxx Ultralight lentokone Kevytilmailukone Harrasteilmailu Ohjaaja Kone syöksyi maahan nousussa.[16]
28. toukokuuta 2009 Kalajoki OH-PJY Piper PA-28-140, yleisilmailukone Moottorilentokone Harrasteilmailu Ohjaaja Kone syöksyi maahan lentopaikan läheisyydessä ohjaajan noustua lentoon lentokoneen parkkeerauksen pyrstöpaino koneeseen kiinnitettynä.[16][22]
4. elokuuta 2009 Kauhava OH-U507 EV-97 Eurostar Moottorilentokone Koulutus Opettaja ja oppilas Kone syöksyi maahan pakkolaskuharjoituksessa.[16]
20. lokakuuta 2009 Piikkiö 2 moottoroitua liidintä Kevytilmailukone Harrasteilmailu Ohjaaja Kaksi moottoroitua liidintä törmäsi yhteen ilmassa.

2010-luku

muokkaa
Päivämäärä Tapahtumapaikka Ilma-aluksen rekisteritunnus Ilma-alus Ilma-aluksen tyyppi Ilmailulaji Uhrit Tapahtumakuvaus
24. huhtikuuta 2010 Porvoo OH-PAM Yleisilmailulentokone Moottorilentokone Harrasteilmailu Yksi kuollut, kaksi loukkaantunutta Kone syöksyi maahan voimakkaassa lumikuurossa.[23]
30. kesäkuuta 2010 Jämijärvi EV-97 Eurostar ultrakevyt lentokone Kevytilmailukone Harrasteilmailu Ohjaaja ja matkustaja kuolivat Maahansyöksy matkalennon alussa kuomun auettua.[24][25]
12. kesäkuuta 2011 Hattula OH-920 Ventus 2a Purjelentokone Harrasteilmailu Yksi kuollut, kaksi vaurioitunutta lentokonetta (toinen ASW 27-18 E, tunnus OH-983, ohjaaja pelastui varjolla). Kaksi konetta törmäsi nousevassa virtauksessa, jossa oli lukuisia purjelennon SM-kilpailun koneita nostossa. Toinen kone oli hienoisessa laskevassa liu'ussa, ja sen pohjaan törmännyt kone lensi loivassa nousussa noin 1 400 metrin korkeudessa.[26][27]
8. toukokuuta 2012 Alastaro OH-CKB Cessna FA152 Aerobat Yleisilmailu/taitolentokone Harrasteilmailu Ohjaaja kuoli [28]
23. syyskuuta 2012 Utsjoki FK9 Mark IV Ultrakevyt kaksipaikkainen lentokone Harrasteilmailu Ohjaaja ja matkustaja kuolivat Onnettomuuden syy ei ole vielä tiedossa. Poliisi tutkii asiaa yhdessä Onnettomuustutkintakeskuksen kanssa.[29]
11. huhtikuuta 2012 Rääkkylä Ikarus C42b Ultrakevytlentokone Kaksi kuollutta [30]
8. marraskuuta 2012 Kontiolahti OH-AAA Cessna 206H Yleisilmailulentokone Harrasteilmailu Ohjaaja kuoli Onnettomuustutkimus kesken.[31]
3. toukokuuta 2013 Sysmä OH-U395 Cora 200 Arius F Ultrakevyt lentokone Harrasteilmailu Ohjaaja ja matkustaja kuolivat
8. toukokuuta 2013 Orivesi Rans Coyote II ES Ultrakevyt lentokone Yksi kuollut [30]
29. kesäkuuta 2013 Vehmersalmi OH-CEG Cessna 185D Skywagon (vesikone) Yleisilmailulentokone Harrasteilmailu Ohjaaja ja kaksi matkustajaa kuolivat, yksi matkustaja pelastui Kone tuhoutui vedestä nousun ja kaarron jälkeen, ponttoonin osuessa veden pintaan. Onnettomuustutkinta kesken.[32] Onnettomuuden tutkijat ovat puhuneet "aikomuksesta" tehdä matalalla ohilento. Korkeus on kuitenkin mennyt arvioitua matalammaksi, ja kelluke on osunut veteen.[30]
8. syyskuuta 2013 Haapavesi Rans Coyote Ultrakevyt lentokone Yksi kuollut Lentäjä kuoli - maahansyöksynyt kone paloi poroksi Haapavedellä
27.3.2014 Nummela OH-XAC Jodel D.18 Ultrakevyt Harrasteilmailu Matkustaja kuoli ja ohjaaja loukkaantui vakavasti Kone syöksyi maahan heti nousun jälkeen.
20.4.2014 Jämijärvi OH-XDZ Comp Air 8 Yleisilmailu, rakennussarjakone Harrasteilmailu (laskuvarjohyppy) 8 matkustajaa kuoli maahansyöksyssä, ohjaaja ja 2 matkustajaa pelastautui hyppäämällä.
19.7.2017 Laukaa Piper Ohjaaja Kone oli palaamassa yksityiselle peltokentälle huonon sään vuoksi kahdeksan minuuttia lähdöstä. Koneen toinen siipi törmäsi laskeutuessa puuhun jonka jälkeen kone putosi.

Kevytilmailu alkoi riippuliitimistä, joka ei Suomessa näkynyt onnettomuustilastoissa kuten esim. Yhdysvalloissa. Toisaalta riippuliito-onnettomuuksia ei tutkittu 1970- ja 1980-luvuilla lento-onnettomuuksina. 1990-luvun lopulta kevytilmailu on kasvanut ja myös siksi onnettomuuksia tapahtuu enemmän.

Suomen ilmatilan ulkopuolella tapahtui Suomen helikopteri-ilmailun suurin onnettomuus: Copterlinen Sikorsky S-76C tuhoutui 10. elokuuta 2005 Tallinnan edustalla. Kaksi ohjaajaa ja kaksitoista matkustajaa hukkui kopterin syöksyessä mereen. Onnettomuustutkinnan mukaan syynä oli tekninen vika: servomoottorin virheellinen pintakäsittely sai aikaan pyrstöroottorin tuhoutumisen, josta onnettomuus sai alkunsa. Servon mäntiä on luotettavuuden maksimoimiseksi kaksi ja toisen toiminnan pitäisi riittää – tämänkin takia Sikorsky ei hyväksynyt teknistä syytä, joka johtaisi sen korvausvastuuseen. Myös trombia syytettiin onnettomuudesta. Ohjaaja sinkoutui ohjaamosta ulos, joten ohjaajan istuinvyöt olivat auki jossain vaiheessa. Ohi lentäneen toisen kopterin kärkipyörteet, törmäys lintuparveen ja tiedustelupalvelut esiintyivät onnettomuuteen liittyvissä salaliittoteorioissa.[33]

Purjelentokoneiden onnettomuudet lisääntyivät, kun liitokoneista siirryttiin suurempien oppilasmäärien kouluttamiseen vintturihinatuilla nykyaikaisilla purjelentokoneilla.

Moottoripurjekoneet eli moput ovat välimuoto purjelennon ja kevytilmailun välillä, pyrkimyksenä moottorilento kohtuullisilla kustannuksilla.

Ilmapalloille on sattunut vain yksi onnettomuus, vaikka harrastuslentäminen on laajentunut liiketoiminnaksi 1980-luvulta lähtien.

Vuoden 2007 kohdalla on esimerkinomaisesti kuvattu kaikki vakavat lento-onnettomuudet, ei vain kuolemaan johtaneet.

Vuoden 2010 alussa Ilta-Sanomissa olleen artikkelin mukaan 2000-luvun lento-onnettomuuksien määrä (pois lukien laskuvarjo-onnettomuudet) oli yllä olevan taulukon mukainen paitsi

  • vuonna 2004 olisi tapahtunut vain 3 onnettomuutta
  • vuonna 2007 olisi tapahtunut vain yksi onnettomuus
  • vuonna 2009 olisi tapahtunut 6 onnettomuutta.[34]
  • vuonna 2011-2012 tapahtuneet onnettomuudet lyhyesti Tarfin vuosianalyysissä. (Pitäisi siirtää taulukkoon)[35]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Hämäläinen Seppo & Hämäläinen, Sami: Yleisilmailun lentoturvallisuus 2006 – hieman parempi vuosi. Ilmailu, 2007, nro 9.
  • Suomen Siivet, 3, 1970 (elokuu), kuvaa osan OH-CHC:n onnettomuudesta 26.6.195
  • Rinne, Jari. 2018. Lento-onnettomuudet lentoturvallisuuden kehittäjinä. Ilmailun historia 2. Tuusula: Ketterät Kirjat.

Viitteet

muokkaa
  1. Jylhä, Seppo: Siviili-ilmailun viimeiset lennot 1927–1994. Vammala: Finrep Jylhä Oy, 2005. ISBN 952-90-6375-X.
  2. Ilmailu (Onnettomuustutkintakeskuksen tutkimat onnettomuudet ja niiden tutkintaselostukset) Onnettomuustutkintakeskus. Arkistoitu 28.2.2005. Viitattu 19.12.2009.
  3. Uusi Aura 07.07.1925
  4. Uusi Suomi 29.05.1927.
  5. Helsingin Sanomat 17.11.1927
  6. Uusi Suomi 11.07.1928
  7. Uusi Suomi 10.10.1935
  8. Helsingin Sanomat 11.11.1937
  9. Finnairin henkilöstölehti OKay 1995 numero 3
  10. Pauli Hirvonen:Siivet maailman taivaalla
  11. Valokuvia Flight forum
  12. Raunio, Jukka: PZL-102 B "Kos" -koneet Suomessa. Suomen Ilmailuhistoriallinen Lehti, 2007, nro 4.
  13. Pelastamalmi.org
  14. Räikkönen, M. Ilmailu, 1970, nro 6–7, s. 23
  15. Jukka Raunio, "Orlican L.40 Meta-Sokol", Suomen ilmaliluhistoriallinen lehti,2, 2010, s.7. Myös Helsingin Sanomat 9.7.1972 kuvaa tapahtumaa.
  16. a b c d e f g h i j k l m n o Syöksy maahan – 24 kuollut. Ilta-Sanomat, 6.8.2009, s. 10.
  17. a b Hämäläinen, Seppo: Huono vuosi. Ilmailu, 2004, nro 4.
  18. Hämäläinen, Seppo: Ohjaaja putosi lentokoneesta. Ilmailu, 2005, nro 7–8.
  19. Hämäläinen, Seppo: Kuomu aukesi lennolla. Ilmailu, 2005, nro 11.
  20. Hämäläinen, Seppo: Yleisilmailun lentoturvallisuus 2004. Ilmailu, 2005, nro 5–6.
  21. Ilmailu, 2007, nro 10.
  22. Onnettomuustutkinta (Arkistoitu – Internet Archive)
  23. Yle teksti-tv
  24. "Syöksy taivaalta", Iltalehti, s.16, 17.2010
  25. "Kuomu aukesi - kaksi kuoli", Ilta-Sanomat, s. 19, 18.12.2010
  26. Lentäjä kuoli ... Hattulassa (Arkistoitu – Internet Archive)
  27. B1/2011L Kahden purjelentokoneen yhteentörmäys Hattulassa 12.6.2011[vanhentunut linkki] (tutkinta on kesken), Onnettomuustutkintakeskus, 4.7.2011
  28. Kuolemaan johtanut yleisilmailulentokoneen lento-onnettomuus Alastarolla 8.5.2012[vanhentunut linkki] L2012-04, Turvallisuustutkinta.fi
  29. Maahan syöksynyt lentokone tuhoutui onnettomuudessa täysin, Mtv3 Uutiset
  30. a b c Pietari Vanhala, Petollinen veden pinta, Tekniikan Maailma 1/2014 s. 84-89, asiaa käsitelty s. 84-85
  31. Kuolemaan johtanut yleisilmailulentokoneen lento-onnettomuus Kontiolahdella (Arkistoitu – Internet Archive) 8.11.2012 L2012-10, Turvallisuustutkinta.fi
  32. Lento-onnettomuus Vehmersalmella[vanhentunut linkki] 29.6.2013 L2013-04, Turvallisuustutkinta.fi
  33. Sokero, Mikko: Tekninen vika vai sääilmiö?. Ilmailu, 2007, nro 3.
  34. Mikko Marttinen, Synkkä ilmailuvuosi, Ilta-Sanomat, 27.4.2010, s.4
  35. Harraste- ja yleisilmailukoneile tapahtuneet onnettomuudet 2011-2012, Trafi.fi

Aiheesta muualla

muokkaa