Luettelo Suomen julkisen terveydenhoidon tehohoitopaikoista

Wikimedia-luetteloartikkeli

Luettelo Suomen julkisen terveydenhoidon tehohoitopaikoista antaa yleiskuvan Suomen julkisen terveydenhoidon sairaaloissa olevien tehohoitopaikkojen sijainnista ja määrästä.

Suomessa tehohoitoa annetaan lähinnä yliopistosairaaloissa ja keskussairaaloissa, joista vastaavat likimain maakunnan laajuiset sairaanhoitopiirit. Ne ovat alueen kuntien muodostamia kuntayhtymiä.[1] Sairaanhoitopiirit on ryhmitetty edelleen laajemmiksi erityisvastuualueiksi, jotka voivat tarjota vaativamman erityistason sairaanhoitoa alueellaan. Erityisvastuualueita on Suomessa viisi, ja kullakin alueella toimii lääkärikoulutusta antava yliopisto ja tähän kytkeytyvä yliopistollinen sairaala.[2][3][4]

Huomaa, että oheinen taulukkomuotoinen lista perustuu hoitopaikkojen määrien osalta vain yhteen uutiseen ja sen pohjana olleeseen yhdistyslähteeseen (maaliskuulta 2020),[5][6] joka ei ole hoitopaikoista vastaavien sairaaloiden tai niiden taustalla olevien sairaanhoitopiirien antama virallinen tai muuten viranomaisilta saatu tieto. Tästä syystä etenkin lukuarvoihin tulee suhtautua varovaisuudella. Lisäksi joitain tehohoitopaikkoja saattaa olla joissain yksityisissä, vaativaa leikkaushoitoa toteuttavissa sairaaloissa.

Alkuvuodesta 2020 alkaneen koronaviruspandemian aiheuttamien, sairaalahoitoa vaativien COVID-19 -tautiin sairastuneiden potilaiden nopean määrällisen kasvun vuoksi huoli hengityskoneella varustettujen sairaanhoitopaikkojen samoin kuin tehohoitoa tuntevan henkilökunnan riittävyydestä on Suomessakin nostettu esille. Alkuvuodesta 2020 Suomen julkisen terveydenhoidon sairaaloissa oli runsas 400 tehohoito- ja tehovalvontapaikkaa.[7]

Tehohoitopaikat ovat maaliskuussa 2020 loppuneet useassa koronakriisin koettelemassa maassa kesken ainakin alueittain. Siksi tehohoitopaikkojen ja hengityskoneiden määrää Suomessa pyritään lisäämään huomattavasti pikaisella aikataululla.[5][8] Hyvin harkittu tehohoitoympäristö lisää toiminnan tehokkuutta, vähentää virheitä ja pienentää infektioriskiä sekä parantaa potilaiden toipumisennustetta.[9] Osa olemassaolevista tehohoitopaikoista tarvitaan sairaaloiden normaalin toiminnan ylläpitämiseksi, esimerkiksi akuutista sydänsairaudesta tai suuresta leikkauksesta toipuvien tai ennenaikaisesti syntyneiden elämän turvaamiseen.

Sairaala[6] Kunta Osoite [6][1] Maakunta Sairaanh.piiri[1] Erikois-
sairaanhoidon
yliopistosairaala
Potilaspaikat[6]
Ahvenanmaan keskussairaala, ÅHS, Intensivvårds- och dialysavdelning Maarianhamina Doctorsvägen 1, Mariehamn 22100 Ahvenanmaan maakunta ÅHS TYKS [10] 4 (tehovalvonta +5 dialyysi +5 heräämö)
Etelä-Karjalan keskussairaala, Teho-osasto Lappeenranta Valto Käkelänkatu 1, Lappeenranta 53130 Etelä-Karjalan maakunta Etelä-Karjalan shpiiri (Eksote) HYKS 6
HUKS-HUS lasten teho-osasto, Laakso Helsinki Uusi lastensairaala, Stenbäckinkatu 11 (PL 281, HUS 00029), Helsinki Uudenmaan maakunta HUS HYKS 14
HUS/ Raaseporin sairaala, tehovalvonta-osasto Raasepori Itäinen rantakatu 9, 10600 Tammisaari Uudenmaan maakunta HUS HYKS 4 (5)
HUKS-HUS Akuutti Haartman päivytysosasto/valvonta Helsinki Meilahden tornisairaala 2. krs, Haartmaninkatu 4, HUS 00029 Uudenmaan maakunta HUS HYKS 8
HUKS-HUS Lasten ja nuorten sairaala, vastasyntyneiden teho-osasto Helsinki Stenbäckinkatu 11 PL 281, HUS 00029 Uudenmaan maakunta HUS HYKS 11 (+5)
HUKS-HUS Meilahden sairaala, M1 Helsinki Haartmaninkatu 4 PL 340, HUS 00029 Uudenmaan maakunta HUS HYKS 14
HUKS-HUS Meilahden sairaala Teho-osasto 20 Helsinki Haartmaninkatu 4 2. krs, PL 340, HUS 00029 Uudenmaan maakunta HUS HYKS 13
HUKS-HUS Peijaksen sairaala TVO / CCU Vantaa Sairaalakatu 1, Vantaa 01400 Uudenmaan maakunta HUS HYKS 6
HUKS-HUS Töölön sairaala Neurokirurginen teho- ja valvontaosasto Helsinki Topeliuksenkatu 5, HUS 00029 Uudenmaan maakunta HUS HYKS 10 (+ 6)
HUKS-HUS Töölön sairaala, teho-osasto Helsinki Topeliuksenkatu 5 2. krs PL 266, HUS 00029 Uudenmaan maakunta HUS HYKS 9
HUKS-HUS, U2, Palovammakeskus ja Teho-osasto Espoo Turuntie 150, Espoo 02740 Uudenmaan maakunta HUS HYKS 8
HUKS-HUS?, Sydänkirurgian teho-osasto, M2A Meilahti 14 Helsinki Haartmaninkatu 4, PL 340, Helsinki 00029 Uudenmaan maakunta HUS HYKS 14
Hyvinkään sairaala, Tehostetun valvonnan yksikkö Hyvinkää Sairaalankatu 1 Hyvinkää 05800 Uudenmaan maakunta HUS HYKS 8
Kainuun keskussairaala, teho-osasto Kajaani Sotkamontie 14, Kajaani 87100 Kainuun maakunta Kainuun shp OYS 4 (+10)
Kanta-Hämeen keskussairaala, Tehostetun hoidon osasto/Sydänvalvonta Hämeenlinna Ahvenistontie 20, Hämeenlinna 13530 Kanta-Hämeen maakunta Kanta-Hämeen shp TAYS 5 (teho; + 5 sydänvalvonta)
Keski-Pohjanmaan keskussairaala, Teho-osasto Kokkola Mariankatu 16-20, Kokkola 67200 Keski-Pohjanmaan maakunta Keski-Pohjanmaan shp OYS 4 (+1)
Keski-Suomen keskussairaala, Teho-osasto Jyväskylä Keskussairaalantie 19, Jyväskylä 40620 Keski-Suomen maakunta Keski-Suomen shp KYS 8 (+4)
Kuopion yliopistollinen sairaala Kuopio PL 100, 70029 KYS Pohjois-Savon maakunta Pohjois-Savon shp KYS 26
Kymenlaakson keskussairaala, Teho-osasto/Sydänvalvonta Kotka Kotkantie 41, Kotka 48210 Kymenlaakson maakunta Kymsote HYKS 5 (teho; +6 sydänvalvonta)
Lapin keskussairaala, Teho-osasto 8 Rovaniemi Ounasrinteentie 22, Rovaniemi 96400 Lapin maakunta Lapin shp OYS 8
Lohjan sairaala, Tehovalvonta-osasto Lohja Sairaalatie 8, Lohja 08200 Uudenmaan maakunta HUS HYKS 6
Länsi-Pohjan keskussairaala, Teho-osasto Kemi Kauppakatu 25, Kemi 94100 Lapin maakunta Länsi-Pohjan shp OYS 5
Mikkelin keskussairaala, Teho-osasto Mikkeli Porrassalmenkatu 35-37, Mikkeli 50100 Etelä-Savon maakunta Essote (essote.fi) KYS 5
OYS Lasten teho os 64 Oulu Oulu 90221 Pohjois-Pohjanmaan maakunta Pohjois-Pohjanmaan shp OYS 10
OYS Teho 1 Oulu Oulu 90221 Pohjois-Pohjanmaan maakunta Pohjois-Pohjanmaan shp OYS 11 (+4)
OYS Teho 2 Oulu Oulu 90221 Pohjois-Pohjanmaan maakunta Pohjois-Pohjanmaan shp OYS 11
OYS Tehostettu sydänvalvonta (ICCU) Oulu Oulu 90221 Pohjois-Pohjanmaan maakunta Pohjois-Pohjanmaan shp OYS 8
Pohjois-Karjalan keskussairaala, Teho-osasto Joensuu Tikkamäentie 16, Joensuu 80210 Pohjois-Karjalan maakunta Pohjois-Karjalan shp (Siunsote) KYS 8
Porvoon sairaala Tehostettu valvonta Porvoo Sairaalantie 1, Porvoo 06151 Uudenmaan maakunta HUS HYKS 5
Päijät-Hämeen keskussairaala, Teho-osasto Lahti Keskussairaalankatu 7, Lahti 15850 Päijät-Hämeen maakunta Päijät-Hämeen shp HYKS 8
Satasairaala, Teho/tehostettu valvonta Pori Sairaalantie 3, Pori 28500 Satakunnan maakunta Satakunnan shp TYKS 12
Savonlinnan keskussairaala, Tehostettu valvontaosasto Savonlinna Keskussairaalantie 6, Savonlinna 57170 Etelä-Savon maakunta Sosteri KYS 3
Seinäjoen keskussairaala, Teho-osasto Seinäjoki Hanneksenrinne, Seinäjoki 60200 Etelä-Pohjanmaan maakunta Etelä-Pohjanmaan shp TAYS 6
Seinäjoen keskussairaala, Tehovalvonta Seinäjoki Etelä-Pohjanmaan maakunta Etelä-Pohjanmaan shp TAYS 18
TAYS Sydänsairaala / Sydänteho Tampere Teiskontie 35, Tampere 33521 Pirkanmaan maakunta Pirkanmaan shp TAYS 7
TAYS , Teho-osasto Tampere Teiskontie 35, Tampere 33521 Pirkanmaan maakunta Pirkanmaan shp TAYS 22
TYKS, Aikuisten teho-osasto TG3B Turku Hämeentie 11, Turku 20521 Varsinais-Suomen maakunta Varsinais-Suomen shp TYKS 24
TYKS, Lasten teho-osasto Turku Kiinamyllynkatu 4-8, Turku 20521 Varsinais-Suomen maakunta Varsinais-Suomen shp TYKS 3 (+3)
Vaasan keskussairaala, Teho- ja valvontaosasto Vaasa Hietalahdenkatu 2-4, Vaasa 65130 Pohjanmaan maakunta Vaasan shp TYKS 13 (16)

LähteetMuokkaa

  1. a b c Sairaanhoitopiirien yhteystiedot Kuntaliitto, kuntaliitto.fi. Viitattu 28.3.2020.
  2. Sairaanhoitopiirit ja erityisvastuualueet Sosiaali- ja terveysministeriö, stm.fi. Viitattu 28.3.2020.
  3. 30.12.2010/1326 Terveydenhuoltolaki Finlex, ajantasainen lainsäädäntö, finlex.fi. Viitattu 28.3.2020.
  4. 1.12.1989/1062 Erikoissairaanhoitolaki Finlex, ajantasainen lainsäädäntö, finlex.fi. Viitattu 28.3.2020.
  5. a b Elli Harju & Linda Laine: Hus valmistautuu kaksinkertaistamaan tehohoitopaikkojen määrän – Lista: täällä sijaitsevat Suomen tehohoitopaikat 17.3.2020. Iltalehti, iltalehti.fi. Viitattu 28.3.2020.
  6. a b c d Suomen teho-osastot Suomen Tehohoitoyhdistys, sthy.fi. Viitattu 27.3.2020.
  7. Taneli Koponen: Analyysi: Suomen sairaaloissa ollaan pian totisen paikan edessä – Koronapotilaiden tehohoitopaikat uhkaavat loppua kesken Turun Sanomat, ts.fi. 20.3.2020. Viitattu 28.3.2020.
  8. Elli-Alina Hiilamo: Kuka saa tehohoitoa, jos paikoista on pian pula? Helsingin Sanomat, hs.fi. 29.3.2020. Viitattu 30.3.2020.
  9. Merja Meriläinen: Tehohoitopotilaan hoitoympäristö. Psyykkinen elämänlaatu ja toipuminen (ISBN 978-951-42-9800-4 (pdf), ISBN 978-951-42-9799-1 (paperback); väitöskirja Oulun yliopistolle; julkaistu sarjassa Acta Universitatis Ouluensis, D Medica 1153) 2012. Oulun yliopisto. Viitattu 28.3.2020.
  10. Erikoissairaanhoitolaki mainitsee 6§:ssa Ahvenanmaan keskussairaalan osalta voitavan sopia erikoissairaanhoidon järjestelystä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa. Täsmällistä lähdettä päätöksestä Ahvenanmaan sairaanhoitopiirin (ÅHS) kuulumisesta TYKSin piiriin vaativassa erikoissairaanhoidossa ei tätä kirjoittaessa ole haettu.