Lucian päivä

Pyhän Lucian muistopäivä 13. joulukuuta

Lucian päivää vietetään Pyhän Lucian muistoksi vuosittain hänen kuolinpäivänään 13. joulukuuta. Muistopäivä kuuluu alun perin katoliseen pyhimyskalenteriin, mutta nykyisin sitä vietetään maallistunein muodoin ennen kaikkea ruotsinkielisessä kulttuurissa. Perinteeseen kuuluu Lucia-neito, joka on pukeutunut valkoisiin vaatteisiin, punaiseen vyöhön ja kynttiläkruunuun ja pitää kädessään kynttilää.[1]

Lucian päivä
Lucia-juhla ruotsalaisessa kirkossa.
Lucia-juhla ruotsalaisessa kirkossa.
Tyyppi muistopäivä
Vietetään 13. joulukuuta
Liittyy Pyhään Luciaan

Lucia tuo valoa talven pimeyteen. Lucia (lat. lux ’valo’) on suomennettuna Valotar.[2][3] Juliaanisessa kalenterissa talvipäivänseisaus osui keskiajalla Lucian kuolinpäivään, mikä viittaa siihen, ettei kyseessä ollut sattuma. Vuoden pisimpään yöhön ja valon juhlaan liittyneet pakanalliset tavat ja uskomukset yhdistyivät Lucian nimeen.[3]

Taustaa

muokkaa
Pääartikkeli: Pyhä Lucia

Luciaan liittyvät kertomukset ovat peräisin Sisilian saarelta Italiasta. Lucian historiallisuutta ei pyhimyslegendoissa epäillä.[4] Ensimmäinen pohjoismainen tieto Lucian päivän vietosta on Ruotsin Länsi-Götanmaalla vuodelta 1746.[5] Perinnettä vietetään jonkin verran myös Suomessa, Tanskassa ja Norjassa sekä amerikanruotsalaisten parissa. Ruotsissa nimitys ”lille jul” (pikkujoulu) on liitetty Lucian päivään.[3] Lucian päivän viettoa on kutsuttu ruotsalaiseksi lisäksi kansainvälisiin juhlatapoihin.[6] Nykyisissä juhlatavoissa Lucian päivän kynttilänvalo saatetaan tulkita auringonpaisteen ja esimerkiksi ihmisten välisen lämmön vertauskuvaksi.[3]

Lucialle tapahtui viiriäisihme Syrakusassa, kun vallitsi nälänhätä vuonna 1646, jolloin kaupunkilaiset rukoilivat apua Lucialta. Tällöin viiriäisparvi ilmestyi kaupunkiin (tai yksi viiriäinen messun aikana kirkkoon) ja heti sen jälkeen saapui 13. toukokuuta (tai joulukuuta) laiva täynnä viljaa. Tapauksen muistoksi toukokuun ensimmäistä sunnuntaita vietetään Syrakusassa Viiriäisten Pyhän Lucian juhlana.[7] Viiriäinen on mahdollisesti tarttunut tarinoihin siitä, että Syrakusan vanha keskusta sijaitsee Ortygian saarella, ja sana "Ortygia" tulee kreikan sanasta ortyx, joka tarkoittaa viiriäistä.[8]

Lucian sanotaan kuolleen marttyyrikuoleman vuonna 304. Hänestä kertovat varhaisimmat lähteet ilmestyvät historiankirjoitukseen kuitenkin vasta yli sata vuotta myöhemmin. Lucia-kertomukset ovat saaneet vaikutteita Artemideen lisäksi myös varhaisempiin kristillisiin naispyhimyksiin liitetyistä tarinoista. [9]

Lucian päivä Suomessa

muokkaa

Historia

muokkaa

Suomessa Lucia-neito valitaan Folkhälsanin ja sanomalehti Hufvudstadsbladetin yhteistyöllä. Ne valitsevat ehdokkaat, joista valtakunnallinen Lucia-neito valitaan yleisöäänestyksessä. Äänestykseen liittyy keräys hyväntekeväisyyteen.[5] Koko Suomen Lucia on valittu vuodesta 1949. Lucia kruunataan Helsingin Tuomiokirkossa. Kruunaamisen jälkeen Lucia-neito esiintyy Tuomiokirkon portailla tonttujen kanssa ja Lucia-kulkue kiertää Helsingin keskustassa.[5] Myöhemmin hän osallistuu useisiin tapahtumiin. Lisäksi useilla paikkakunnilla ja kouluissa valitaan omia Lucia-neitoja ja järjestetään Lucia-kulkueita.

Lucia-juhla tuli alkujaan Suomeen Högvallan seminaarin kautta 1919, jonne sen toi eräs opettaja Ruotsin Värmlannista.[10] Kuitenkin Porvoossa on jo ainakin vuonna 1898 Porvoon suomalaisessa yhteiskoulussa vietetty Lucia-juhlaa koulun silloisen johtajan Kaarlo Tiililän päiväkirjamerkintöjen mukaan. 13.12.1898 koulussa on harjoitettu lapsia Lucia-juhlaa varten. Itse juhlasta ei näissä suppeissa merkinnöissä ole mainintaa.lähde?

Lucia-juhlaa on vietetty Suomessa 1800-luvulla, luultavasti jo 1700-luvulla, ruotsalaisen perinteen mukaisesti. Näissä juhlissa ei kuitenkaan ollut Lucia-neitoa, vaan ne olivat koulujen syyslukukauden päätösjuhlia (ruots. luciefest). Nämä luciajuhlat olivat valon juhlia, niin sanottuja illuminaatioita, joissa koko koulu valaistiin. Juhla oli usein samalla koko kaupungin juhla Lyskraft: Finlands Lucia från år 1950 -kirjan mukaan. Kirjan mukaan ensimmäinen tieto Lucia-neidosta Suomessa on vuodelta 1898, Turusta, Svenska fruntimmerskolan i Åbo -koulusta (Turun ruotsalainen naisväenkoulu).

Lucia-neidot Suomessa vuodesta 1950 lähtien

muokkaa

1950-luku

Vuosi Nimi Kotipaikkakunta
1950 Barbro Reihe
1951 Maj-Britt Ekman
1952 Kerstin Klingberg
1953 Märta Cavonius
1954 Ann-Mari Nybondas
1955 Christina Holmberg
1956 Gunnel Törnroos
1957 Leila Saxberg
1958 Barbro Ahlroth Pohja
1959 Astrid Carlström

1960-luku

Vuosi Nimi Kotipaikkakunta
1960 Ingegerd Londen
1961 Carita Norra
1962 Ingeborg Spiik
1963 Betty Nyholm
1964 Ingrid Lindqvist
1965 Christa Oinonen
1966 Mona Bäckström
1967 Eivor Ahti
1968 Charlotta Blomqvist
1969 Gun-May Lundqvist

1970-luku

Vuosi Nimi Kotipaikkakunta
1970 Christel Lindström
1971 Marianne Hellman
1972 Ann-Chistin Forsberg
1973 Maria Hagelstam
1974 Bodil Ehn
1975 Erica Aminoff[11]
1976 Kate Nyberg
1977 Carita Forsblom
1978 Helena Pettersson
1979 Nina Krause

1980-luku

Vuosi Nimi Kotipaikkakunta
1980 Jannike Danielsen
1981 Ann-Lis Blomqvist
1982 Kira Ollonqvist
1983 Helena Ek[12] Loviisa
1984 Barbro Hakalax[13] Kauniainen
1985 Anne Alhainen[14] Kotka
1986 Ulrica Hagback
1987 Nina Björkfelt
1988 Susanna Palin
1989 Eva-Maria Uppstu[15] Kristiinankaupunki

1990-luku

Vuosi Nimi Kotipaikkakunta
1990 Petra Fagerholm[16] Hanko
1991 Ingrid Biese[17] Moskova
1992 Annalena Reinikainen[18] Västanfjärd
1993 Catrine Karlsson[19] Jomala
1994 Johanna Lindgård[20] Bromarv, Tammisaari
1995 Katarina Nyqvist[21] Pedersören kunta
1996 Jonna Ansa[22] Espoo
1997 Heidi Fager[23] Espoo
1998 Katja Weckström[24] Vantaa
1999 Melina Renqvist[25] Vantaa

2000-luku

Vuosi Nimi Kotipaikkakunta
2000 Sofie Backman[26] Inkoo
2001 Jessica Söderholm[27] Helsinki
2002 Andrea Mattsson[28] Maarianhamina
2003 Anna-Charlotta Thibblin[29] Helsinki
2004 Maria Brandt[30] Närpiö
2005 Marianne Ekqvist[31] Helsinki
2006 Karolina Henriksson[32] Espoo
2007 Frida Andersson[33] Tammisaari
2008 Sonja Sjöblom[34] Loviisa
2009 Ellen Husberg[35] Vantaa

2010-luku

Vuosi Nimi Kotipaikkakunta
2010 Mirella Uddström[36] Porvoo
2011 Nora Peltola[37] Vihti
2012 Julia Hanhikoski[38] Kokkola
2013 Elin Andersson[39] Tammisaari, Raasepori
2014 Vanessa Eriksson[40] Jomala
2015 Sonja Lehto[41] Kauniainen
2016 Ingrid Holm[42] Kemiö, Kemiönsaari
2017 Anna-Kajsa Edström[43] Pietarsaari
2018 Elin Qvist[44] Kauniainen
2019 Sara Ray[45] Ähtävä, Pedersören kunta

2020-luku

Vuosi Nimi Kotipaikkakunta
2020 Ingrid Enckell[46] Helsinki
2021 Tilde Polviander Maarianhamina
2022 Wilma Grönqvist[47] Karjaa, Raasepori
2023 Madeleine Amoroso[48] Helsinki

Santa Lucia -laulu

muokkaa

Nykyiseen pohjoismaiseen Lucia-perinteeseen liittyy oleellisesti myös Santa Lucia -niminen, alkujaan italialainen laulu. Sen sävelsi 1800-luvulla Teodoro Cottrau napolilaiseen kansanlaulutekstiin.[49] Sen alkuperäiset italiankieliset sanat eivät kuitenkaan liity Lucian päivän viettoon, vaan se kuvaa merimaiseman kauneutta Napolin Santa Lucia -nimisen kaupunginosan edustalla. Suomessa laulu tunnetaan V. Artin sanoittamana myös nimellä Soi iltakellot.[50]

Lucia-lauluun on myös toiset sanat, jotka Anna-Mari Kaskinen on kääntänyt ruotsinkielisestä laulusta: ”Sankta Lucia, tultasi kannat, kylmyyteen maailman toivoa annat.”[51]

Lucianpäivään, toisaalta tapaninpäivään 26. joulukuuta tai jouluun sinänsä on liitetty myös Pyhään Stefanokseen liittyvä laulu Staffansvisa.[52]

Lähteet

muokkaa
  1. Savolainen, Irma: Lucian päivä. 21.7.2006. Helsingin kaupunginmuseo. Arkistoitu 17.7.2009. Viitattu 13.12.2006.
  2. Forsius, Arno: Pyhä Lucia Arnoldus. Arkistoitu 14.5.2011. Viitattu 14.12.2009.
  3. a b c d Aurejärvi-Karjalainen, Anneli: ”Lucia viettää pikkujoulua”, Perheen omat juhlat: Siviiliseremoniat häistä hautajaisiin, s. 186–187. Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23761-2.
  4. Synaksarion: Pyhien elämäkertoja, Joulukuu, s. 177. (Toimittanut munkki Serafim. Kreikan-, venäjän-, englannin-, ranskan- ja syyriankielisistä lähteistä koonneet munkki Serafim, nunna Kristoduli ja nunna Ksenia) Kuopio: Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto, 2005. ISBN 951-8979-41-3.
  5. a b c Helsingin kaupunginmuseo
  6. Lempiäinen, Pentti: Pyhät ajat, s. 63. (6., uudistettu p) Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-651-8.
  7. Traditions and itineraries of Saint Lucia citymapsicilia. Viitattu 15.12.2019. (englanniksi)
  8. Dummet, Jeremy: Syracuse, City of Legends: A Glory of Sicily, s. 6. Bloomsbury, 2010. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  9. Bridge, J.: St. Lucy The Catholic Encyclopedia. 1910. Robert Appleton Company. (englanniksi)
  10. Julens festligheter. Porvoon kaupunki. (Arkistoitu – Internet Archive)
  11. Lucian päivää vietetään tänään ilman kulkueita – aiempina vuosina marttyyrin juhliin ovat osallistuneet myös Batman ja Robin Yle Uutiset. 13.12.2020. Viitattu 13.12.2022.
  12. Valoa ydinvoimalan varjosta (Maksullinen artikkeli.) Helsingin Sanomat. 13.12.1983. Viitattu 16.12.2019.
  13. Minne mennä tänään – Lucian ilmestys (Maksullinen artikkeli.) Helsingin Sanomat. 13.12.1984. Viitattu 16.12.2019.
  14. Aito Lucia (Maksullinen artikkeli.) Helsingin Sanomat. 13.12.1985. Viitattu 16.12.2019.
  15. Eva-Maria Uppstu on 40. Lucia-neito (Maksullinen artikkeli.) Helsingin Sanomat. 13.12.1989. Viitattu 16.12.2019.
  16. "Hankolainen Petra Fagerholm, 20, jakoi torstaina valoa..." (Maksullinen artikkeli.) Helsingin Sanomat. 14.12.1990. Viitattu 16.12.2019.
  17. Ingrid Biese on Lucia-neito (Maksullinen artikkeli.) Helsingin Sanomat. 2.12.1991. Viitattu 16.12.2019.
  18. Annalena kruunataan huomenna Luciaksi – Kynttiläkruunu-neitonen ilahduttaa vanhuksia, sairaita ja lapsia (Maksullinen artikkeli.) Helsingin Sanomat. 12.12.1992. Viitattu 16.12.2019.
  19. Pyhimys käy pimeää vastaan (Maksullinen artikkeli.) Helsingin Sanomat. 10.12.1993. Viitattu 16.12.2019.
  20. Lucia-kulkue palaa Aleksanterinkadulle (Maksullinen artikkeli.) Helsingin Sanomat. 13.12.1994. Viitattu 16.12.2019.
  21. Lucia-neito säteili Helsingin pimeydessä – Kulkue keräsi katujen varret täyteen ihmisiä (Maksullinen artikkeli.) Helsingin Sanomat. 14.12.1995. Viitattu 16.12.2019.
  22. Lucia vaeltaa keskustan läpi (Maksullinen artikkeli.) Helsingin Sanomat. 13.12.1996. Viitattu 16.12.2019.
  23. Lucia-neito toi valon pimeyteen... (Maksullinen artikkeli.) Helsingin Sanomat. 14.12.1997. Viitattu 16.12.2019.
  24. Tämän vuoden Lucia valittiin Vantaalta (Maksullinen artikkeli.) Helsingin Sanomat. 11.12.1998. Viitattu 16.12.2019.
  25. Lucia-neito tuo jälleen valoa pimeyteen (Maksullinen artikkeli.) Helsingin Sanomat. 6.12.1999. Viitattu 16.12.2019.
  26. Ranskan opiskelija kruunattiin valon lähettilääksi (Maksullinen artikkeli.) Helsingin Sanomat. 14.12.2000. Viitattu 16.12.2019.
  27. Lucia tuo valon pimeään (Maksullinen artikkeli.) Helsingin Sanomat. 13.12.2001. Viitattu 16.12.2019.
  28. Lucia kruunataan tänään Helsingissä (Maksullinen artikkeli.) Helsingin Sanomat. 13.12.2002. Viitattu 16.12.2019.
  29. Anna-Charlotta Tibblin vuoden Lucia-neito 27.11.2003. Kaleva. Viitattu 12.12.2018.
  30. Närpiöläinen Maria Brandt on uusi Lucia-neito 25.11.2004. Kaleva. Viitattu 12.12.2018.
  31. Marianne Ekqvist Lucia-neidoksi. 24.11.2005. Turun Sanomat. Viitattu 12.12.2018.
  32. Bettina och Lucia 2006 4.12.2006. Ylen Elävä arkisto. Viitattu 2.3.2011. (ruotsiksi)
  33. Lucia-neito toi jälleen valoa pimeyteen – Katso video 13.12.2007. Yle Uutiset. Viitattu 2.3.2011.
  34. Lucia-neito toi valoa pimeään 13.12.2008. Yle uutiset. Viitattu 2.3.2011.
  35. Ellen Husberg on vuoden 2009 Lucia-neito 13.12.2009. Yle uutiset. Viitattu 2.3.2011.
  36. Lucia tuo valoa jouluun 25.11.2010. Yle uutiset. Viitattu 2.3.2011.
  37. Nora Peltola on Suomen Lucia 2011 Helsingin Sanomat. 24.11.2011. Arkistoitu 27.11.2011. Viitattu 25.11.2011.
  38. Suomen Lucia haluaa tuoda iloa Yle Uutiset. 29.11.2012. Viitattu 29.11.2012.
  39. Tammisaarelainen Elin Andersson kruunataan Lucia-neidoksi Turun Sanomat. 28.11.2013. Arkistoitu 13.12.2013. Viitattu 13.12.2013.
  40. Koppinen, Mari: Suomen Lucia-neidoksi voitaisiin valita poika – kukaan vain ei ole hakenut Helsingin Sanomat. 27.11.2014. Arkistoitu 14.12.2014. Viitattu 6.12.2014.
  41. Suomen Lucia kruunataan tänään Pohjalainen. Viitattu 13.12.2015.
  42. 18-vuotias Ingrid Holm on Suomen Lucia-neito 2016 Yle Uutiset. Viitattu 2.12.2016.
  43. Anna-Kajsa Edström on uusi Lucia-neito Ilta-Sanomat. 30.11.2017. Viitattu 30.11.2017.
  44. Elin Qvist on Suomen Lucia-neito 2018 Yle Uutiset. Viitattu 29.11.2018.
  45. Tässä on tämän vuoden Lucia-neito Helsingin Uutiset. Viitattu 28.11.2019.
  46. Lucia tuo tänään valoa talven pimeyteen, perinteistä kulkuetta ei koronatilanteen vuoksi järjestetä Yle Uutiset. Viitattu 13.10.2020.
  47. Lucia-neidoksi valittiin Wilma Grönqvist: ”Olen todella iloinen, kiitollinen ja vähän jopa šokissa.” Yle Uutiset. Viitattu 24.11.2022.
  48. Stefánsson Högnäs, Adam: Madeleine Amoroso från Helsingfors är årets lucia: Jättespännande! Hufvudstadsbladet, 17.11.2023, s. 28. Artikkelin verkkoversio.
  49. Tammen musiikkitietosanakirja, 2. osa (M–Ö), art. Santa Lucia. Tammi, 1983. ISBN 951-30-5916-2
  50. Leskelä, Timo (toim): Kultaiset koululaulut vanhoilta ajoilta, Tammi, 2008, s. 151. ISBN 978-951-31-4407-4
  51. Adventti ja joulu, Lucian päivä Evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 10.5.2021.
  52. Staffan var en stalledräng Sulasol
    Kappaleen tiedot. Fono.fi

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Salokorpi, Sinikka & Lehmusoksa, Ritva: Joulun aikaan. Helsingissä: Otava, 1998. ISBN 951-1-15320-X.

Aiheesta muualla

muokkaa