Louisa May Alcott

yhdysvaltalainen kirjailija

Louisa May Alcott (29. marraskuuta 1832 Germantown6. maaliskuuta 1888 Boston) oli yhdysvaltalainen kirjailija, joka tunnetaan parhaiten nuortenkirjastaan Pikku naisia.

Louisa May Alcott
Louisa May Alcott.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 29. marraskuuta 1832
Germantown, Pennsylvania, Yhdysvallat
Kuollut 6. maaliskuuta 1888 (55 vuotta)
Boston, Massachusetts, Yhdysvallat
Kansalaisuus yhdysvaltalainen
Ammatti kirjailija
Vanhemmat Abigail May Alcott
Bronson Alcott
Kirjailija
Salanimi A. M. Barnard, Flora Fairfield ja Flora Fairchild
Tuotannon kieli englanti
Aikakausi 1863–1876
Esikoisteos Hospital Sketches (1863)
Pääteokset Pikku naisia (1868)
Allekirjoitus
Allekirjoitus
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
Louisa May Alcott 20-vuotiaana.

ElämäkertaMuokkaa

Louisa May Alcott syntyi Germantownissa (nykyisin osa Philadelphiaa). Hänen vanhempansa olivat Abigail May Alcott ja Bronson Alcott. Hän oli toinen neljästä tyttärestä. Alcottin lapsuudessa perhe muutti myöhemmin Bostoniin ja sieltä Concordin kaupunkiin.[1]

Louisan isä Bronson Alcott kuului Uuden-Englannin transsendentalisteihin.[1] Tämä oli Yhdysvalloissa 1800-luvulla vaikuttanut kulttuurinen suuntaus, johon liittyi muun muassa luonnonmystiikka, intuitio ja auktoriteeteista vapaa uskonto. Hän oli idealistinen opettaja, joka sovelsi transsendentalismia kasvatusopin teorioissaan. Perheen ystäviin kuului muita samaa maailmankatsomusta edustavia intellektuelleja, kuten kirjailijat Henry Thoreau, Ralph Waldo Emerson ja Nathaniel Hawthorne. Louisa kasvoi tässä henkevässä ympäristössä hänen isänsä toimiessa hänen opettajanaan. Vapaamielinen kasvuilmapiiri sai hänet jo nuorena kiinnostumaan yhteiskuntatieteistä, kirjallisuudesta ja kasvatusopista. Alcottista tuli myös myöhemmällä iällä aktiivinen naisasianainen ja naisten äänioikeuden puolesta taistelija.

Yhdysvaltain sisällissodan aikana Alcott työskenteli vapaaehtoisena sairaanhoitajana sotilassairaalassa Washingtonissa. Siellä hän sairastui lavantautiin, josta hän ei koskaan täysin toipunut. Alcott kokosi sotilassairaalasta lähettämistä kirjeistään kirjan Hospital Sketches, joka ilmestyi vuonna 1863.[1]

Alcott alkoi jo nuorena kirjoittaa tarinoita ja runoja. Hän julkaisi myös lehdissä romanttisia jatkokertomuksia. Ansioillaan hän auttoi rahallisesti epäkäytännöllistä isäänsä, joka epäonnistui kerta toisensa jälkeen yrityksissään perustaa oma koulu transsendentalismin utopistisessa hengessä.

Vuosi 1868 oli käännekohta Alcottin kirjallisella uralla. Tällöin ilmestyi hänen kuuluisin teoksensa Pikku naisia ja seuraavana vuonna sen jatko-osa Viimevuotiset ystävämme. Kirja syntyi taloudellisesta pakosta, mutta se sai pian suuren suosion ja sillä oli valtava kaupallinen menestys. Alcott oli saanut monet kerrat käsikirjoitustarjouksiinsa kustantajilta kieltävän vastauksen, kunnes eräs heistä kehotti Alcottia kirjoittamaan tyttökirjan ja lupasi julkaista sen. Poikamainen Louisa tuskaili äidilleen, että miten hän voisi kirjoittaa tyttökirjan, kun ei tuntenut muita tyttöjä kuin ”meidän tytöt”, jolloin Abigail-äiti vastasikin hänelle: ”No kirjoita sitten meidän tytöistä!” Niinpä kirja perustuu suureksi osaksi Alcottin omiin lapsuudenkokemuksiin ja häneen itseensä sekä hänen kolmeen sisareensa.

Pikku naisten menestys sai Alcottin jatkamaan tyttöromaanien kirjoittamista. Kirja sai pian jatkoa kirjoista Pikku miehiä (1871) ja Plumfieldin pojat (1886), jotka kerovat Jo'n perustamasta poikakoulusta ja sen oppilaista. Muita Alcottin samanhenkisiä koko maailman rakastamia tyttökirjoja ovat muun muassa Tytöistä parhain (1870), Kahdeksan serkusta (1874) ja Kun ruusu puhkeaa (1876). Alcott tunnetaan nykyisin parhaiten näistä klassisista nuortenkirjoista, joista on tehty lukemattomia filmiversioita ja jotka kaikki kuvaavat perhe-elämää viktoriaanisessa Amerikassa hieman moralisoivasti, mutta samalla tarkkanäköisesti ja lämpimästi.

Louisa May Alcott kuoli Bostonissa 55-vuotiaana vuonna 1888.

TeoksetMuokkaa

 
Pikku naisia, 1868

Pikku naisia kertoo neljästä Marchin sisaruksesta nimeltä Meg, Jo, Beth ja Amy, jotka elävät rakastavan äitinsä kanssa vaatimattomissa oloissa, hiljaisessa pikkukaupungissa Massachusettsissä. Perheen isä on sotilaspappina sisällissodan rintamalla. Tytöt ovat kaikki neljä erilaisia luonteeltaan: Meg, vanhin on kiltti ja äidillinen, Jo, joka on Louisan oma nuoruudenkuva, on poikamainen, vallaton ja kärsii vihan hallinta ongelmista, mutta rakastaa kirjoittamista, Beth on ujo ja musikaalinen, ja Amy nuorin, sievä, temperamenttinen ja taiteellinen. Tyttöjen paras ystävä on herkkkä naapurin poika Laurie. Romaanin jatko-osassa, Pikku naisia 2 (julkaistu Suomessa aiemmin nimellä Viimevuotiset ystävämme), tytöt kasvavat nuoriksi naisiksi ja avioituvat vuoron perään. Beth kuolee tulirokkoon.

Pikku naisia on tulkittu monesta näkökulmasta. Sekä agressiivisen että vähemmän agressiivisen feministisestä näkökulmasta. 2000-luvulla tutkimukset ovat keskittyneet enemmän Pikku naisia -kirjoissa esiintyvään ja kirjailijan omaan sukupuolijoustavuuteen. Kakkoskirjassa Laurie ihastuu Jo'hon ja alkaa painostamaan tätä, minkä seurauksena Jo muuttaa New Yorkiin, jossa hän tapaa saksalaisen maahanmuuttaja professori Friedrich Bhaerin. Friedrich auttaa Jo'ta löytämään oman kirjailijan äänensä. Jo ihastuu Friedrichiin mutta samalla pelkää omia tunteitaan. Jo'n tie menestyväksi kirjailijaksi on pitkä ja kivinen. Kakkosen keskiössä ovat myös Amyn kasvuprosessi ja tämän Euroopan matka sekä Laurien kasvu pojasta mieheksi.

Alcott tunnetaan siitä, miten hän leikittelee sukupuoliroolien kanssa, ja tämä näkyy kaikissa Pikku naisia -kirjoissa. Laurien hahmo perustuu Alcottin näyttelijäystävä Alf Whitmaniin sekä puolalaiseen säveltäjään Ladislas Wisniewskiin, johon Alcott tutustui Sveitsissä. Friedrichin hahmo pohjautuu Louisan transendialistiystäviin filosofi Henry-David Thoreauhun sekä Ralf Waldo Emmersoniin ja Louisan suosikkikirjailijaan saksalaiseen runoilija Goetheen. Louisa oli pitkään ihastunut (ja mahdollisesti rakastunut) molempiin miehiin. Alcottin ensimmäinen teos Moods kertoo nuoresta Sylviasta ja rakkaudesta kahteen mieheen (Thoreau ja Emmerson). Thoreau toimi romanttisena mallina useille Alcottin mieshahmoille. Louisan ei ollut alunperin tarkoitus naittaa Marchin sisaruksia, mutta kustantajan toive oli, että kirjat sisältäisivät moraaleja sekä neuvoja hyviin avioliittoihin. Koska Pikku naisia on puolielämänkerrallinen romaani, se että Jo rakastuu ja menee naimisiin on hämmentänyt monia lukijoita. Seka Friedrich ja Laurie pohjautuvat useampiin Alcottin tuntemiin miehiin. Esimerkiksi Jo'n ja Friedrichin ikäero on 15 vuotta, sama kuin Louisan ja Henry-David Thoreaun välillä.

Louisan nuorempi sisar May, johon Amyn hahmo osittain perustuu, tunsi myös molemmat "tosi-elämän" Lauriet, mutta ei rakastunut tai mennyt kummankaan kanssa naimisiin. Meg ja John pohjautuvat Louisan Anna-sisareen ja tämän mieheen John Prattiin. Heidän kaksi poikaa toimivat malleina Friedrichin sisaren pojille Franzille ja Emilille.

Pikku naisia noudattaa Bildungsromanin kaavaa. Bildungsroman on alunperin Saksasta lähtöisin oleva kirjallisuuden laji, jossa pääpaino on päähenkilöiden psykologisessa ja moraalisessa kasvussa. Pikku naisia kertoo myös 1800-luvun puolenvälin naisten asemasta, filosofisista suuntauksista, uskonnosta, sosiaalisista teemoista kuten varakkuudesta, asemasta, maahanmuutosta ja syrjinnästä

Alcott ei mennyt itse naimisiin. Syynä voi olla tämän omien vanhempien myrskyinen avioliitto. On myös mahdollista, että Alcott oli sukupuolijoustava, bi-seksuaali, demi- tai aseksuaali. Alcottilla oli myös romanttisia tunteita useita miehiä kohtaan, mutta hän poltti kaikki päiväkirjansa, joten hänen rakkauselämästään ei tiedetä paljoakaan.

Alcottia pidetään yleensä lasten- tai nuortenkirjailijana, mutta hän julkaisi myös jännityskirjoja ja melodramaattisia rakkauskertomuksia salanimellä A. N. Barnard. Näissä kirjoissa vilisee kostonhimoisia sankarittaria, mielisairaita ja oopiumin orjia, ja niiden tunnelma eroaa täysin hänen paremmin tunnettujen romaaniensa kotoisasta ilmapiiristä.[1] Niitä on julkaistu suomeksi kokoelmassa Naamion takana vuonna 2006.

SuomennoksetMuokkaa

Alcottin vanhoja suomennoksia on julkaistu toisen maailmansodan jälkeen huomattavasti lyhennettyinä laitoksina. Uudet 2000-luvun suomennokset ovat lyhentämättömiä. Kommentoidessaan poistoja Alcott-suomentaja Inkeri Koskinen on piikikkäästi viitannut Alcottin lukijoiden oletettuun sivistymättömyyteen: ”…naiskirjailijoita koskeva keskustelu on lyhennetty pois myöhemmistä, korjatuista suomennoksista Plumfieldin pojista. Tyttökirjojen lukijoiden ei ehkä enää oleteta tuntevan George Eliotia tai edes Charlotte Brontëa.”[2]

Alcottin suomennettuja teoksia:

LähteetMuokkaa

  • Liukkonen, Petri: L(ouisa) M(ay) Alcott (1832–1888) 2008. Kuusankosken kaupunginkirjasto. (englanniksi)
  • Harriet, Reisen, Louisa May Alcott, The Women behind Little Women
  • Louisa May Alcott, Little Women, Penguing classics edition with Elaine Showalter Edition
  • Megan Armknecht, Jo marries Goethe Dr Bhaer as Louisa May Alcott´s representation of the Goethean ideal in Little Women
  • Little Women, Louisa May Alcott, Penguin Classics edition with Elaine Showalter introduction
  • Louisa May Alcott, The woman behind little women by Harriet Reisen

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d Liukkonen 2008.
  2. Alcott, L. M.: Naamion takana, s. 16. Suomentaja Inkeri Koskisen esipuhe. Helmi, 2005.

Aiheesta muuallaMuokkaa