Lorenzo Bartolini (17771850) oli italialainen kuvanveistäjä. Hän oli realistisen kuvanveiston edelläkävijä ja aikalaisten suosima. Hän teki muun muassa Bastiassa sijaitsevan Napoleon I:n muistomerkin.[1][2]

Lorenzo Bartolinin muotokuva, Jean Auguste Dominique Ingresin maalaus.
Makaava Venus, veistetty vuosina 1820–1830, Musée Fabre, Montpellier

Elämänvaiheita muokkaa

Bartolini syntyi vaatimattomiin oloihin ja hän opiskeli ensin Firenzen taideakatemiassa ja muutti Pariisiin vuonna 1797. Hän pääsi kahta vuotta myöhemmin Jacques-Louis David oppilaaksi ja jakoi ateljeen Jean-Auguste-Dominique Ingres´n kanssa. [3] [4]

Bartolini oli vakaumuksellinen Napoleonin kannattaja ja oli jopa hänen armeijassaan rumpalina. Napoleonin kannattaminen toi hänelle taloudellista hyötyä. Vuonna 1807 hänet nimitettiin taideakatemian alaisuudessa toimineen kuvanveistokoulun johtajaksi. Bonaparten perhe oli ihastunut hänen töihinsä ja tilasi häneltä useita muotokuvia. [3] [4]

Napoleonin kukistumisen jälkeen Bartolini palasi Firenzeen. Firenzessä kävi jo 1800-luvun alkupuolella paljon varakkaita matkailijoita, joista monet halusivat itsestään muotokuvan. Osittain muotokuvien johdosta Bartolinin ilmaisu vapautui ja hänen veistoilmaisunsa muuttui puhtaasta ja jäykästä uusklassismista realistiseksi. Vuonna 1829 hän osti vanhan luostarin ja kunnostutti sen ateljeeksi. [4]

Luostarissa Bartolini teki töitä kivenhakkaajien ja oppilaiden kanssa. Hänen suosikkioppilaansa oli Pasquale Romanelli, joka otti opettajansa poismenon jälkeen ateljeen haltuunsa. Vuonna 1830 Bartolinilta tilattiin venäläisen ruhtinaan Nikolai Demidofin patsas. Teos ei tullut koskaan valmiiksi, sillä taiteilija ja tilaaja ajautuivat erimielisyyksiin sen tyylistä. Teoksen veisti lopulta valmiiksi Romanelli.[4]

Batolinin parhaana työnä pidetään vuonna 1835 valmistunutta La fiducia in Dio - veistosta. Teos sai hyvät arvostelut ja sen kuvailtiin esittävän hienosti nuorta naista uskonnollisessa mietiskelyssä. [4]

Vuonna 1839 Bartolini pääsi opettajaksi Firenzen taideakatemiaan. Hän halusi juurruttaa naturalistisemman ilmaisun myös oppilaisiinsa. [4] [3]

Bartolini haudattiin Firenzessä samaan kappeliin kuin Benvenuto Cellini. [4]

Lähteet muokkaa

  1. Otavan iso tietosanakirja, osa 1, s. 1055. Helsinki: Otava, 1960.
  2. Iso tietosanakirja, osa 1 vuodelta 1931, s. 1196
  3. a b c http://www.italianartsociety.org/2019/01/lorenzo-bartolini-was-born-in-prato-on-7-january-1777/
  4. a b c d e f g http://www.raffaelloromanelli.com/en/about-us/founders/lorenzo-bartolini/ (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla muokkaa