Lepolan huvila

suojeltu, kulttuuriperintöarvoiltaan merkittävä rakennus Tampereella

Lepolan huvila on Tampereen Härmälässä sijaitseva 1800-luvulla rakennettu huvila. Sen rakennutti insinööri Ossian Bergbom, vuodesta 1903 alkaen Wuorenheimo. Wuorenheimon kuoltua huvila jäi perikunnalle.

Lepolan huvila

Huvilan suunnitteli todennäköisesti Tampereen kaupungin ensimmäinen kaupunginarkkitehti F. L. Calonius (1876–1891). Todennäköistä on myös, että huvila siirrettiin Hatanpäänniemeltä ennen vuotta 1898, koska paikalle rakennettiin silloin Nils Idmanin asuntopalatsi Idmanin huvila.

Lepolan huvila on suojeltu rakennustaiteellisin ja maisemallisin perustein.[1]

Yleisradioasema muokkaa

Suomalaisten radiolähetysten uranuurtaja, insinööri Arvi Hauvonen, kutsuhuudoltaan 3NB, käytti huvilan suippoa tornia toisena radiolähetysasemanaan 1923. Ensimmäisellä lähetysasemalla hän oli pääasiassa vain sähköttänyt, mutta Lepolan huvilalta hän lähetti myös gramofonimusiikkia AM:llä, minkä vuoksi lähetykset voidaan katsoa yleisön viihdyttämiseksi tarkoitetuiksi yleisradiolähetyksiksi.

Tampereen kaupungin omistuksessa muokkaa

Huvila siirtyi Wuorenheimon puolison Agnes Wuorenheimon kuoltua (k. 1921) Tampereen kaupungille kaupalla vuonna 1925, ja vuodesta 1927 alkaen huvila toimi lastenkotina, johtajanaan Elli Seppälä (hänen sisarensa Aili Seppälä toimi samaan aikaan Rantaperkiössä sijaitsevan Metsolan lastenkodin johtajana). Talvisodan aikana huvila palveli sotilassairaalan toipilasosastona. Sodan jälkeen vuonna 1945 kaupunki päätti pitää huvilan lasten käytössä, ja siitä tehtiin lastentarha. Tässä tarkoituksessa se toimii heinäkuuhun 2017 saakka, jolloin sen toiminta Lepolan päiväkotina päättyy. Vuonna 2018 Tampereen kaupunki aikoo myydä huvilan.[2] Huvilan perinteitä vaalii Härmälä-Seura.

Lähteet muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998, s. 13, 255. Tampere: Tampereen kaupungin kaavoitusyksikkö, 1998. ISBN 951-609-076-1.
  2. Manninen, Jukka: Viimeinen herrasväen huvila tyhjenee myyntiin ensi kesänä. Aamulehti, Moro, 26.1.2017, s. 14–15.