Wikipedia

Lennart Forstén (Reitkalli)

Karl Lennart Torsten Forstén (29. heinäkuuta 1848 - 7. lokakuuta 1927) perusti vaimonsa Alma Forsténin kanssa Reitkallin puutarhakoulun[1] ja toimi pitkään koulun johtajana[2].

Kapteeni Lennart Forstén


Lapsuuden perhe

muokkaa

Lennart Forstén syntyi Haminassa, missä isä Torsten Forstén toimi kadettikoulun opettajana. Forstén oli myös kadettikoulun oppilas, mutta isän kuoltua vuonna 1861 perhe muutti Pietariin, missä Ukrainan puolalainen äiti Constance Antoinette Malinovski oli käynyt Smolnan tyttökoulua.[3] Pietarissa äiti elätti perhettä pianon virittäjänä ja pianonsoiton opettajana sekä tekemällä ompelutöitä.[4]

Sukupiiriin kuuluvia olivat setä Lennart Forstén, runoilijana ja taidemaalarinakin tunnettu everstiluutnantti, tämän poika eläinsuojelija Torsten Karl Forstén ja pikkuserkut laulupedagogi Anna Forstén, oopperalaulaja Filip Forstén sekä pianisti ja kirjailija Ina Forstén. Professori Georg August Forstén oli hänen veljiään, samoin Lehtoniemen konepajan perustaja Torsten Forstén.[5] Pietarilainen arkkitehti Gavriil Baranovski oli hänen serkkunsa äidin puolelta. [6] [7]

Ura armeijan palveluksessa

muokkaa
 
Koeammuntaa Turpaan ruutitehtaalla. Lennart Forstén valkoiseen tykistön uniformuun pukeutuneena.

Pietarissa Forstén kävi Pietarissa Mihailovin tykistöakatemiaa,[8] ja valmistuttuaan yleni kenttätykistön aliluutnantiksi 1868 ja kapteeniksi 1876.[9] Forstén määrättiin kapteenina kenttätykistöön, asemapaikkana Pietari. Tähän kauteen ajoittuu myös avioliitto Alma Lönnrothin kanssa vuonna 1877.

Vuonna 1881 Forstén sai komennuksen Sippolaan Turpaan ruutitehtaalle. Tehdas oli aikanaan ainoa kanuunaruutia valmistava laitos Suomessa,[10]joten on ymmärrettävää, että Pietarin esikunta ruudin ostajana halusi lähettää ruudin laatua valvomaan tykistöalan ammattilaisen.[11] Tehtaan tuottama ruuti olikin laadukasta. Tästä osoituksena on kunniakirja Pietarin teollisuusnäyttelystä 1886. Tuona vuonna ruudin tuotanto oli 181 000 kiloa.[12] Tehtaan tuotanto vietiin pääasiassa Venäjälle, ja Turpaalle sijoittumista puolsivat aikanaan Helsinki-Pietari-rautatien läheisyys, alueen asumattomuus sekä riittävä vesivoiman saatavuus: Summanjoki virtasi tehdasalueen läpi ja koneiden tarvitsema käyttövoima (55hv) syntyi 3 vesipyörän avulla.[13] Aikanaan tehdas oli Anjalankosken alueen 4. suurin teollisuusyritys.[14]

Kun tehdas vuonna 1890 räjähti nk Turpaan pamauksessa,[a] Forstén komennettiin joulupäivänä 1891 Ohtaan ruutitehtaalle lähelle Pietaria,[15] ylennettiin joulupäivänä 1892 everstiluutnantiksi[16] ja sai 26.4.1893 eron palveluksesta, oikeuden käyttää uniformua ja eläkkeen.[17]

Täältä pariskunta muutti lopullisesti Suomeen.[18]


Uusi ura eläkkeellä

muokkaa

Liikkalan hovin osto

muokkaa

Liikkalan hovi kuului ns lahjoitusmaihin ja kun kartanon iäkkäällä omistajalla kreivitär van Suchtelenilla ei ollut läheisiä perillisiä suostui hän kapteeni Alexander von Daehnin ehdotuksesta myymään 1882 valtiolle lampuotien viljelemät maat. Talollisten päivätyöt hoviin loppuivat ja he saivat lunastaa maat itselleen.[19] Kreivittärelle jäi kaupan jälkeen vielä Liikkalan hovi ja Marihovi, joita rengit hoitivat. Helena van Suchtelen kuoli 1890 ja hovi siirtyi sisaren Natalian kautta Alexandra Popoffille, os. van Suchtelen.[20] Uusi omistaja yritti saada entisten lampuotien tilakaupat peruttua, mutta laillista kauppaa ei ryhdytty purkamaan. Vuonna 1892 rouva Popoff myi hovin Forsténille, joka yhdessä vaimonsa kanssa perusti 1894 tilalle Liikkalan meijeri- ja karjanhoitokoulun. 1898 Forstén rakennutti Summanjoen Keisarikoskeen ensimmäisen sahan[21] ja höyläämön.[22]

 
Liikkalan hovi vuonna 1898

Liikealan aikana Forsténin perheessä kotiopettajana toimi ylioppilas Juhani Alin[23], joka tuli näin imaistuksi mukaan perheen kansanvalistuspyrkimyksiin.[24] Forsténin pariskunta tuki Alinin ajaman Kymeenlaakson kansanopiston perustamista lahjoittamalla ensimmäistä rakennusta varten tontin läheltä Inkeroisten asemaa.[25] Tämä lahjoitus osoittaa hyvin sen, mikä ajattelutavan ero heillä oli verrattuna Sippolan kartanon omistajaan, ministerivaltiosihteeri Woldemar von Daehniin, joka vastusti kansanopistojen perustamista ja ilmoitti ykskantaan, ettei tulisi sille valtionapua myöntämään;[26] kansanopistoja pidettiin tanskalaisten esikuviensa lailla "löyhän liberalismin ja kansankiihoituksen pesäpaikkoina" jo niinä aikoina, jolloin niitä ei vielä Suomessa ollut.[27]

Sippolan hovin osto

muokkaa

Ministerivaltiosihteeri Woldemar von Daehn peri Sippolan hovin veljensä Alexanderin kuoltua 1894.[28] Vaikka hän pääasiallisesti asuikin Pietarissa, hän pyrki edistämään kartanon hyvinvointia.[29] Torppareiden työtaakkaa eli taksvärkkiä hän helpotti hieman lyhentämällä heidän kesäistä työaikaansa 13 tunnista 12,5 tuntiin ja sallimalla heidän pitää työn lomassa pieniä lepohetkiä.[30] Lisäksi helpotusta torppareiden elämään toi se, ettei heitä enää uhattu sakoilla ja selkäsaunalla, ja lisäksi heille luvattiin "lupamettät", joista he saivat kerätä lehdeksiä ja havuja.[31]

 
Sippola hovin päärakennus

Kun ministerivaltiosihteerin venäläinen vaimo ei viihtynyt lainkaan Sippolassa ja lapsetkin olivat vieraantuneet suomalaisuudesta, päätti von Daehn myydä hovin ja muuttaa ulkomaille jouduttuaan kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin epäsuosioon.

von Daehn tarjosi ensin maitaan torppareiden lunastettavaksi. Nämä olivat innostuneet asiasta ja saaneet rahoittajaksi haminalaisen rahamiehen Aladinin, mutta eivät lopulta päässeet yksimielisyyteen kaupan ehdoista.[32] Tämän jälkeen von Daehn antoi tilaisuuden muille ostajille. von Daehnin ja Halla oy:n välisessä kauppakirjassa vuodelta 1899 on sellainen erikoisuus, että siinä myyjä erityisenä toiveenaan ilmaisi halunsa että "Forstén saa omistukseensa Sippolan tilan metsiä lukuun ottamatta ja jatkaa veljeni ja minun työtäni maa- ja karjatalouden jne ehdoilla".[33] Näin myös kävi ja Halla Oy myi välittömästi Forsténille Sippolan hovin päätilan viljelyksineen, 41 torppaa sekä n. 400 hehtaaria metsää ja jätti itselleen n 7300 hehtaaria metsää sekä kolme torppaa.[34] Parooni Wrede on muistelmissaan kuvannut ostotapahtumaa, sillä hän oli kutsuttuna kartanoon kun kauppa tehtiin. Vaikka muistikuvat hänen kertomuksessaan ovatkin osittain vääriä, esimerkiksi kuinka eversti Forstén ryntäsi vauhkolla hevosella paikalle ja latoi ennakkomaksun kartanosta sananmukaisesti pöytään, antaa se hyvän todistuksen siitä, kuinka Forsténin ja von Daehnin on täytynyt sopia itse kartanon siirtymisestä Forsténille.[35][b]

Vuonna 1900 Forstén siirsi johtamansa maatalouskoulun Liikkalasta Sippolaan ja samoin vuonna 1899 perustettu Alma Forsténin johtama talous- ja puutarhakoulu siirrettiin.[36] Sippolan hovin tilavat rakennukset toimivat tarpeellisena majoitustilana oppilaille, jotka tulivat eri puolilta Suomea, myöhemmin myös Virosta ja Ruotsista. Sippolan ostoa koulutarpeisiin puolsi myös se, että jo edellisten omistajien aikana rakennettu navetta ja korkeatuottoinen karja samoin kuin juustomeijeri tarjosivat hyvät puitteet maatalous- ja meijerikoululle.[37]

Kahnaus torpparien kanssa ja konkurssi

muokkaa

Aluksi elämä uuden omistajan alaisuudessa sujui hyvin. Forstén lyhensi työajan 11 tuntiin, mutta pian alkoivat vaikeudet. Halla Oy oli kieltänyt torppareilta metsän käytön ja karjalaiduntaminenkin oli yhtiön ja Forsténin välisessä kauppakirjassa myönnetty alustalaisille vain vuodeksi ja keväällä 1900 se evättiin kokonaan.[38] Samoin torpparien asema oli heikentynyt jo kesällä 1899, kun Forsténin Halla Oy:ltä ostamat maat merkittiin rajapyykeillä. Forstén ei halunnut tai kyennyt lunastamaan kaikkia metsiä, joten niitä jäi yhtiölle,[39][c], samoin heinämaita, joilla torpparit olivat kasvattaneet heinää karjaansa varten ja ruokkineet lehmiään. Ja kun peltotilkut olivat pieniä, niitäkään ei voitu laittaa heinäviljelyyn.[40]

Vielä Liikkalassa asuessaan Forstén järjesti usein talkookekkereitä. Kerran hän järjesti tällaisen tilaisuuden raittiustaloon, jonne oli kutsuttu torppareita ja alustalaisia ja juhlassa tarjottiin teetä, pulla ja rinkeleitä. Tässä tilaisuudessa Forstén piti puheen, jossa aluksi valitti verotaakkaa ja työpäivän pituutta,[41] ja kertoi tämän jälkeen, että Halla Oy antoi työväelle lehmien laitumet sekä metsistä kaiken roskapuun vapaasti poltettavaksi.[42] Käytäntö kuitenkin osoitti, ettei everstin puheilla ollut katetta, sillä kesän 1899 jälkeisessä rajanvedossa lähes 30 torpparia menetti niittypalstansa Halla Oy:lle; palstat sijaitsivat yhtiön metsien keskellä. Tätä puutetta ei voitu viljelyksiää korvata, sillä maat olivat laihoja, vaativat runsaasti työväkeä ja viljelyksiä ei oltu hoidettu järkiperäisesti ainaisen häädön uhan vuoksi.[40]

Talvella ilmeni toinen pettymys, kun yhtiö ilmoitti, ettei sen metsistä saanut ottaa polttopuuta ilmaiseksi, kuten Forstén oli luvannut.[43] Keväällä 1900 Halla OY kielsi torppareilta lehmälaitumet ja torppareiden alkoi kuulua napinaa siitä, että pitää suorittaa raskaat verot mutta isännän puolelta ei saa mitään ja lopulta osa torppareista kieltäytyi menemästä taksvärkkiin.[44] Tässä vaiheessa Forstén kutsui avuksi Viipurin läänin kuvernöörin Nikolai von Rechenbergin, joka uhkailulla ja maanittelulla yritti puhua alustalaisia suorittamaan taksvärkkinsä. Luottaen Forsténin raittiustalolla esittämiin lupauksiin torpparit valitsivat joukostaan lähetystön, joka meni Kotkaan Halla Oy:n konttoriin sopimaan asioista. Yhtiön vastaus oli kuitenkin: "ei jalkaakaan saa asua yhtiön maille".[45] Retken jälkeen torppareista suurin osa päätti mennä lakkoon. Asiaa puitiin sitten Forsténin ja torpparien välillä kiihtyneessä ilmapiirissä, mutta lopulta eversti lupasi puhua yhtiölle tai tarvittaessa itse kustantaa laidunmaan.[46][d]

Vaikka taksvärkkiasia ratkesi, ainainen huoli toimeentulosta johti siihen, että torpparit kääntyivät lakimies Wreden puoleen saadakseen purkaa von Daehnin ja Halla Oy:n välisen kaupan saadakseen itse ostaa maansa, kuten von Daehn oli aiemmin esittänyt. Tuomari kuitenkin ilmoitti, että kaupan purkamiseen olisi tarvittu von Daehnien rintaperilliset, mutta nämä asuivat Italiassa eikä mitään ollut enää tehtävissä.[47] Seuraavana keväänä 1901 Forstén kielsi niiden laidun- ja heinämaiden käytön, joita edelliskesänä oli annettu torppareille. Muutaman viikon tämön jälkeen eversti ilmoitti torppareille tahtonsa myydä hovin maat ja rakennukset valtiolle ja valtio myisi ne torppareille sopuhintaan.[48] Koska valmisteltuun kauppasopimukseen sisältyi ehto torpparien irtisanomisesta heinäkuun alusta, tarjosi Forstén tästä hyvitystä, mikäli näin kävisi. Hänellä oli myös valmiiksi kirjoitettu sopimuspaperi mukanaan, mihin torpparit kirjoittivat nimensä tai puumerkkinsä. Kotimatkalla torpparit rupesivat kuitenkin epäilemään sopimusta ja käännyttyään lakimiehen puoleen sopimus purettiin. Nyt Forstén tarjosi verohelpotuksia niille taloille, joiden niityt olivat jääneet Halla Oy:n alueelle. Helpotuksen määrä ei kuitenkaan tuntunut kohtuulliselta, joten torpparit ryhtyivät harkitsemaan töistä poisjääntiä.[49] Tämän kuultuaan Forstén heti sanoi irti 20 torpparia, ainoastaan 9 torpparia sai "armon". Kun torpparit olivat saaneet häädön, eivät he menneet taksvärkkiin, mutta ryhtyivät omien peltojensa viljankorjuuseen. Sitä ei kuitenkaan sallittu, sillä eversti lähetti hovin rengit ja kuusi "armonsaanutta" torpparia naisineen pehtoorin johdolla häädettyjen torpparien viljoja korjaamaan.[50]

Tässä vaiheessa torpparit lähettivät edustajansa Helsinkiin lakimies Castrenin luo ja aloittivat käräjöinnin Forsténia vastaan. Välit kiristyivät entisestään ja kun samana kesänä syttyi yhtä aikaisesti useita metsäpaloja, oli kyseessä ilmeisesti tuhopolttoja. Nämä puolestaan kohdistuivat Halla Oy:n, mikä ei pystynyt todistamaan palojen tahallisuutta, joten se juttu kuivui kasaan.[51] Lopulta Forstén tuomittiin korvauksiin, mutta Halla Oy:n kanssa kävi toisin ja torpparit joutuivat maksumiehiksi. Tällöin torpparit vetosivat suoraan maan hallitukseen, mikä lähettikin 1902 edustajansa Sippolaan tapausta tutkimaan.[52]

Torpparit anoivat Suomen hallitukselta 200 000 markan lainaa torppansa ostaakseen, mutta hallitus ei halunnut tehdä asiassa juridisesti hankalaa ennakkotapausta, vaan osti torpat Forsténilta ja myi ne torppareille.[53] [54][e] Everstille jäi koulukäytössä olleet hovin rakennukset maineen sekä noin 80 hehtaaria metsää.[55] Torpparien itsenäistyttyä Forsténilla oli monia vaikeuksia Sippolan hovin hoidossa. Tilat oli nyt hoidettava pelkästään palkkatyövoiman turvin ja menot olivat suuremmat kuin tulot. Metsää alettiin myydä tukkipuuksi, vanhat maatalouskoneet kaupattiin ja hovin 150-päistä kautta maan tunnettua Ayshire-karjaa myytiin suurissakin erissä. Koska Sippolan karjanhoitokoulun valtionavun ehtona oli juuri tämän Ayshire-karjan jalostus, yritti eversti paikata vajetta ostamalla tilalle halvempaa savolaista karjaa.[56] Näin lypsytulot kuitenkin pienenivät ja lopulta Forstén ajautui konkurssiin[57] ja joutui luovuttamaan Sippolan ja Liikkalan kartanot sekä loputkin alun perin laajasta maaomaisuudestaan pietarilaiselle velkojalleen Edwarsille ja hovineuvos Bjuggille.[58] Konkurssihuutokaupassa 1906 myytiin sekä Sippolan hovi että muut kiinteistöt.Tarkempi luettelo myydystä omaisuudesta on osiossa Huomautuksia.[f][59]

Muutto Reitkalliin

muokkaa
 
Alma ja Lennart Forstén Reitkallissa

Konkurssin jälkeen meijerikoulu lopetettiin[60] ja karjakoulu siirtyi Vehkalahdelle Myllykylän kartanoon, jota isännöi tuomari A.G.Lilius.[61] Forsténit vuokrasivat ensin Valkealasta tiloja talous- ja puutarhakoulua varten ja marraskuussa 1906 he siirsivät toiminnan ostamaansa Reitkallin kartanoon Vehkalahden pitäjään.[62] [63]Täällä koulu jatkui edelleen nimellä Sippolan Maatalous- ja puutarhakoulu. Vasta vuonna 1915 Reitkalli syrjäytti Sippolan koulun nimessä.[64]

Muu yhteiskunnallinen toiminta

muokkaa

Valtiopäivien 1899 vaalit

muokkaa

Kesällä 1898 keisari Nikolai II määräsi ylimääräiset valtiopäivät pidettäväksi vuonna 1899. Asiana oli Suomen ja Venäjän sotaväen yhdistäminen. Lennart Forstén asettui Kymin tuomiokunnassa talonpoikaissäädyn edustajana ehdolle tuleviin vaaleihin. Poliittisesti suomalaismielisen Haminan Sanomat -lehden mukaan hänen avujaan olivat venäläisen sotalaitoksen tuntemus, mutta samalla epäilystä herätti Forsténin Suomen kielen taito. [65] Valitsijamiehet tekivät päätöksensä 25.10.1898 ja ääniä saivat merikapteeni Juho Klami ja eversti Forstén kumpikin 13 kpl sekä tirehtööri T. Tornell 1 kpl. Arpa ratkaisi asian Klamin eduksi ja näin hän tuli valituksi valtiopäiväedustajaksi. [66] Asia kuitenkin mutkistui, kun Klami kuoli marraskuun lopulla [67] ja valitsijamiehet kokoontuivat uudelleen, sillä varaedustajaa ei oltu nimetty. Ennen vaaleja Wiipurin sanomien nimimerkki ”kansalaisia” muistutti, että arvalla hävinnyt Forstén tulisi valita tehtävään [68], mutta myös toisenlaisia kantoja oli esillä: Haminan Sanomien nimimerkki Sakeus epäili, että Forsténin kannatus oli lähinnä sotaherrojen varassa ja esitteli oman ehdokkaansa Martti Kykklingin. [69] Uudessa vaalissa Kykkling tulikin valituksi 16 äänellä Forsténin 10 ääntä vastaan.[70] Valitsijamiesten antaman evästyksen mukaan edusmiehen tuli jyrkästi vastustaa venäläistä sotilaslakiehdotusta. [71] Tämä kannanotto ehkä kertoo sen, miksei asepukuaan eläkkeelläkin kantanut eversti Forstén tullut valituksi.

Pankkimiehenä

muokkaa
 
A. Punttila rapsii arvomerkkejä eversti Forsténin puvusta. Piirros pankin historiikissa ei ehkä tavoita kummankaan herran ulkonäköä, mutta antaa hyvän kuvan pankkikokouksen kiihkeästä ilmapiiristä.[72]

Forstén toimi Sippolan kuntakokouksen puheenjohtajana vuosina 1890-1900.[73] Helmikuussa 1899 tehtiin ehdotus säästöpankin perustamiseksi ja pohjarahaston ottamiseksi koira- ja viinaverorahoista. Tällöin kuntakokous hylkäsi hankkeen.[74] Seuraavaksi asia tuotiin kuntakokoukseen vuonna 1904 ja nyt asialle oltiin myötämielisiä ja pankin perustamista varten asetettiin toimikunta, johon kuuluivat opettaja W. Salosaari, rovasti A. O. Wuorimaa ja Lennart Forstén.[75] Kolmikon ehdotus säännöistä hyväksyttiin seuraavassa kuntakokouksessa.[76] Osuuspankin hallitus valitsi Forsténin esimieheksi[77], ja hän toimi myös pankin kamreerina ja toimitusjohtajana kuolemaansa saakka.[78] [79]Varsinainen pankkitoiminta alkoi kesällä 1905 ja ensimmäinen pankkitarkastus oli jo kaksi kuukautta alkamisen jälkeen. Ajan levottomuus heijastui myös aloittelevan pankin toimintaan. Lokakuun loppupäivinä puhjenneen suurlakon aikana pidetyssä hallituksen kokouksessa tunnelma kuumeni ilmiriitaan: eversti Forstén saapui kokoukseen virkapuvussa ja A. Punttila alkoi kiihtyneenä "poistaa" arvomerkkejä everstin puvusta. Viikkoa myöhemmin -suurlakon ollessa jo ohi- käsiteltiin sitten everstin eroanomusta.[80] Päätöstä ei tehty, vaan asia siirrettiin isäntien kokoukseen. Isännät totesivat sitten vain tyydytyksellä, että asianomaiset olivat jo tällävälin sopineet asian.[81] Pankki oli auki vain lauantaisin[82] ja eversti kulki aina hevosella Reitkallista tämän parinkymmenen kilometrin taipaleen.[83] Pitkän pankkiuransa aikana Forstén osallistui myös alueellisen säästöpankkiyhdistyksen toimintaan ja hänet päätettiin lähettää vuonna 1912 Viipurissa pidettävään säästöpankkikokoukseen.[84] Vuonna 1913 hänet valittiin Helsingissä Säästöpankkien keskusosakepankin yhtiökokouksessa varatilintarkastajaksi. [85]Myöhemmissä arvioissa Forsténin toiminnasta todetaan: Innokkaana, täsmällisenä ja oikeantuntoisena vanhanajan herrana aina pankin etua silmälläpitäen johti hän taitavasti pankin asioita, saaden täten pitäjäläisten jakamattoman luottamuksen osakseen.[86] Pankki ja kamreerin persoonallisuus yhdistyivät niin, että pankkia kutsuttiin Forsténin pankiksi.[87]

Maatalouden asialla

muokkaa

Forstén oli kiinnostunut maatalouden neuvontatyöstä,[88] ja kun Läntisen Viipurinläänin Maanviljelysseura perustettiin vuonna 1895, hänestä tuli seuran puheenjohtaja vuosiksi 1895–1902 ja sen jälkeen johtokunnan jäsen.[89] Vuonna 1895 Forstén ehdotti yhdessä ministerivaltiosihteeri von Daehnin kanssa Sippolan Myllykosken ja Peitarinsillan kosken perkaamista ja syventämistä.[90]Reitkalliin muutettuaan hän kuitenkin erosi maanviljelysseuran johtokunnasta pidentyneen matkan vuoksi. [91]

Paikallisen yhdistystoiminnan tukeminen

muokkaa

Muita Forsténille läheisiä yhteiskunnalisia pyrkimyksiä olivat Liikkalan VPK:n perustaminen 1898 ja hän lahjoittikin maan Palokuntahuoneen rakentamiseksi sekä sahautti laudat rakennusta varten. Forstén lahjoitti lautoja myös Myllykosken työväenyhdistykselle[92] kun alkuinnostuksen jälkeen talollisten suhtautuminen työväenyhdistykseen muuttui ja toimitilojen vuokraus osoittautui mahdottomaksi. Tämän johdosta työväenyhdistys osti oman tontin ja rakensti sille 1899 oman talon.[93] Samoin Forstén lahjoitti puutavaraa Liikkalan koulua varten: tämän koulun rakentamista Forsténin kerrotaan seuranneen erityisellä mielenkiinnolla ja saapuneen rakennustyömaalle usein Haminasta ostettu 10 kilon rinkelipussi mukanaan. Koko rakennusporukka nautti sitten rinkeleitä teen kanssa Hannulan tuvassa.[94]

Mukana musiikkitoiminnassa

muokkaa
 
Forsténin laulamana säilynyt venäläinen pilkkalaulu ensimmäisen maailmansodan ajoilta[95]

Musiikista tuli 1800-luvulla osa kansakuntien rakentamista nationalismin diskurssissa, ja suomalaisuutta rakennettaessa kuorolaulla oli varsin keskeinen rooli,[96] koska sitä ei sensuroitu samalla tavalla kuin monia muita Venäjän vallan alaisia toimintoja vuoden 1829 sensuuriasetuksen pohjalta.[97] Poliittisen ilmapiirin vapauduttua Aleksanteri II:n hallituskaudella kuorolaulu alkoi levitä varsinaisen sivistyneistön ulkopuolelle[98] ja kansakunnan rakentamisesta oli muodostunut 1800-luvun lopun Suomessa keskiluokkaa edustavan säätyläistön hanke.[99] Maaseudulle perustetut kuorot olivat etupäässä sekakuoroja ja se mahdollisti naisten osallistumisen uuteen julkiseen musiikkitoimintaan.[100] Sippolassa kuoroja johti Alma Forstén.

Myös Lennart Forstén osallistui innolla Sippolan musiikkitoimintaan. Suomen Musiikkilehden postuumin (1939) arvion mukaan "eversti Lennart Forstén oli koko kuoron kantatenorina, jonka korva oli erehtymätön, ääni kaunis ja koulittu. Kaikissa musiikkia koskevissa asioissa saattoi ehdottomasti luottaa hänen arvioonsa".[101] Lisäksi Forstén osallistui soittajana vaimonsa johtaman Sippulan lauluseuran ja soittokunnan toimintaan[102] ja myös Turpaan tehtaan soittoyhtyeeseen yhdessä insinööri Palmbergin ja Kaipiaisten varikon päällikön Söderholmin kanssa[103]. Jenny Elfving kertoi Forsténin soittaneen pianolla korvakuulolta kansanlauluja tai otteita kuulemistaan oopperoista: "siinä oli sellaista inspiraatiota, että se tempasi mukaan väkisin."[104]

Lennart Forsténin perhe

muokkaa

Forstén avioitui Alma Lönnrothin kanssa 1877 ja pariskunta perusti ensimmäisen kotinsa Pietariin,[105] missä vanhin poika Gunnar Lennart vuonna 1879 syntyi.[8] Gunnar Forstén, joka peri vanhempiensa kuoleman jälkeen Reitkallin Puutarhakoulun, anoi 12.4.1931 maataloushallitukselta jatkoa koulun valtionapuun toiminnan turvaamiseksi.[106]Vaikka maatilahallitus puolsi esitystä, Suomen hallitus ei myöntänyt varoja.[107] Vasta kun Kymeenlaakson kansanedustajat Emil Lautalan johdolla ryhtyivät ajamaan valtionavun myöntämistä, hanke toteutui marraskuussa 1933.[108] Samana vuonna Gunnar Forstén myi Reitkallin sekä siihen kuuluvan 42 hehtaarin maa-alueen koulun jatkoa varten perustetulle osakeyhtiölle 300 000 markalla.[109]Gunnar Forstén toimi myös Sippolan säästöpankin kamreerina isänsä kuoleman jälkeen[110], varsinaisen elantonsa hän tienasi viljelemällä Saveron tilaa, minkä omistajaksi hän oli tullut Sippolan hovin maiden jaon jälkeen vuonna 1910.[111] Saveron tila oli ainoa, mikä Sippolan, Liikkalan sekä Marinhovin suurista tiluksista säilyi Forsténin jälkeläisille. Jo seuraavana vuonna tulipalo tuhosi tilan rakennuksen.[112][g] Myöhemmin Saveron peri hänen tyttärensä, kuoronjohtaja ja kääntäjä Hilkka Norkamo.[113] Gunnar Forstén toimi Sippolan oriyhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1900–1933 ja 1935–1944, hevoshoidon ylitarkastajana maataloushallituksessa sekä asiantuntijana siinä lautakunnassa, joka otti hevosia armeijalle.[114] Lisäksi Gunnar Forstén johti Sippulan Raittiusseuran mieskuoroa vuodesta 1899.[115] Gunnar Forsténin tyttärenpoikia ovat professori, taidekriitikko ja tietokirjailija Severi Parko sekä opettaja ja muusikko Tommi Parko.[116]

Lapsista seuraava Einar Karl s. 10.2.1882 ja kuoli 5.2.1885.

Lapsista nuorin, Karl Ragnar, syntyi 10.2.1885, siis vain viisi päivää veljensä kuoleman jälkeen.[117] Ragnar Forstén avioitui 1910 Reitkallin puutarhakoulua käyneen Anna af Hällströmin kanssa.[118] Vaimon isä oli Gustaf Emil af Hällström[119], jolta Forstén vuonna 1918 osti Kypäristön tilan Kourlan kylästä[120]. Kun avioliitto purettiin 1931 maaomaisuus (217 hehtaaria) jäi Ragnar Forsténille. Anna Forstén, joka otti itselleen tyttönimensä af Hällström, piti itsellään vain osan Kaurismäen tilasta. Tämä kolmen hehtaarin palsata sai nimekseen Pettymys.[121] Samoin kuin isänsä ja veljensä, Ragnar Forstén osallistui paikallisen Säästöpankin toimintaan kuulumalla yhtiön isännistöön.[122] Lisäksi hän oli osallisena paikallisessa puusepänverstaassa ja sahatavaraa toimittavassa Olkkala Oy:ssä. Sodan jälkeen yhtiön puutavaraa vietiin esim. Englantiin, Hollantiin ja Länsi-Saksaan.[123] Nykyään Veikkolan kartanona tunnettu tila on edelleen Ragnar ja Anna Forsténin jälkeläisten hallussa. Televisiosarja Rakkaat lapset on kuvattu kartanon tiloissa ja elokuvassa Tove kartano on ollut yhtenä kuvauspaikkana.

Lennart Forsténista sanottua

muokkaa

Vaikka Forsténin aika Sippolan hovissa olikin everstin ja torppareiden välistä tinkimisen ja riidankin aikaa, palautuivat asiat pian normaaleiksi, sillä eversti ei ollut pitkävihainen mies, toteaa V. Vesalainen yhteenvetona Forsténin ajasta kirjassaan "Sippolan hovi ja sen torpparit".[124] Kirjassa haastateltu taksvärkkäri (eli hoville työtä tekevä torppari) antoi otsikolla "Viitosen tanssi" seuraavanlaisen kuvauksen everstin huumorintajusta:

Kerran eversti Forsténin aikana olivat taksvärkkärit ruokailemassa pakartuvassa. Mukana oli myös Pahan-Jaskan nimellä mainittu vanha ja hyvin huumorintajuinen mies. Oli lauantaipäivä ja Paha-Jaska tuumaili, että eiköhän mentäisi konttoriin, sieltä voisi saada vaikkapa rahaa. Toiset sanoivat, että turha sinne on mennä, siellä vain näytetään tyhjää rahakukkaroa. Everstillä olikin tapana näin tehdä, toisinaan hän käänsi kukkaronsa aivan nurin todistaakseen sanansa. Paha-Jaska meni kuitenkin konttoriin rahaa pyytämään. Eversti sanoi, ettei hänellä ole rahaa ottaen taskustaan rahakukkaron ja kääsi sen nurin. Samassa kukkarosta kuitenkin putosi viiden markan seteli, jonka eversti nosti lattialta sanoen, että se oli hänen ainoansa ja että jos hän sen antaa, ei hän tule itse toimeen. Jaska ei kuitenkaan uskonut everstin sanoja, vaan alkoi voivotella, että millä hän nyt uskaltaa mennä kotiin, kun tuli mammukalle (vaimo) luvattua rahaa. Paha-Jaska lupautui nyt tanssimaan everstille, mikäli saisi rahaa. Eversti suostuikin tähän ja Jaska sai tanssinsa tanssittuaan viiden markan setelin. —Tätä ei pannakaan kirjoihin, sillä se on tanssittu, mikä tanssittu, sanoi eversti lopuksi.[125]

Kirjassaan "Savikuoppa & kulissi" prof. Parko summaa Forsténin ajan Sippolan hovin herrana:

Kansaa ihaileva hyväntekijä hääti torppareita, käräjöi heitä vastaan ja leikkautti viljan heidän pelloiltaan. 'Näin oli syttynyt julkinen sota, jossa metsät alkoivat sytytettyinä palaa ja hävitys kulkemaan seudun yli', totesi Aarne Wuorimaa kotiseutukuvauksessaan. Se oli enkelimäisen everstiluutnantin ainoa sota. Ja tappion tunnustamisen on täytynyt olla hänelle sielua koetteleva kriisi.[126]

Esimerkkinä siitä, kuinka eversti Forstén koetti luottamuksellista tietä kasvattaa ympäristön lapsiakin, kertoo Aini Lagus seuraavan esimerkin kesältä 1901:

Satuimme kurssitoverini Hilja Lampion kanssa olemaan läheisyydessä, kun puutarhuri Lötjönen tuli äärimmäisen kiihtyneenä kertomaan isännälleen, että eräät tilan muonamiesten pikku pojat olivat käyneet puutarhassa omenavarkaissa. Eversti kuunteli rauhallisesti ja pyysi sitten, että puutarhuri toimittaisi pari kappaa omenia hänen konttorihuoneeseensa ja lähettäisi kyseiset pienet pahantekijät sinne. "Ei kai eversti aio kestitä heitä siitä hyvästä, että ovat varastamalla omenoita ottaneet", tiedusteli puutarhuri ihmeissään. "Katsokaas", kuulimme hänen isäntänsä sanovan, "minunkin, joka jo olen ikämies, on vaikea sivuuttaa hedelmätarhaamme kajoamatta kypsiin, houkutteleviin omeniin. Lapsille tämä on tietenkin vielä paljon vaikeampaa. Aion todella antaa heille omenia syötäväksi, mutta nuhdella heitä samalla sekä selvittää miten rumaa toisen oman anastaminen on. Uskon tämän menetelmän tepsivän paremmin kuin selkäsaunan".[127]

Lennart Forsténin ja hänen vaimonsa Alman tekemän työn merkityksen arviointi on sadassa vuodessa muuttunut siten, että kun vuonna 1909 everstin kerrotaan perustaneen puutarhakoulun vaimonsa avustuksella[128] niin vuoden 2004 Kansallisbiografiassa Lennart Forstén on sivujuonne ja tarmokkaan vaimonsa apuri.[129]Mänttäri kuvaa hänen merkitystään seuraavasti:

Lennart Forstén oli aikaansa edellä siinä, että hän kannusti ja tuki vaimoaan osallistumaan erilaisiin tehtäviin kodin ulkopuolella.[130]

Katso myös

muokkaa

Huomautuksia

muokkaa
  1. ↑ Sanomalehti Suomalainen kuvaili seuraavasti tapahtumaa:Tuli oli päässyt irti ruutimyllyssä, josta oli seurauksena sekoituslaitoksen räjähtäminen. Ilmaan singotetut palawat laudat ja kekäleet lewittiwät tulta toisiin rakennuksiin, jotka siten yksi toisensa perästä räjähtiwät ilmaan, etupäässä paino- ja kiilloituslaitos. Ainoastaan kuiwauslaitos pelastui. Ruutimyllyn räjähdys heitti työmiehet ikkunan kautta ulos, heitä kuitenkaan sen pahemmin wahingoittamatta, jonka jälkeen nämät ja heidän mukanaan muidenkin laitosten työmiehet pakeniwat joen toiselle puolelle ja siten säilyttiwät henkensä. Räjähdyksen lennättämät tulikekäleet sytyttiwät metsän palaman. Wahinko arwataan noin puoleksi miljoonaksi markaksi. Ei yhtään ihmishenkeä menetetty. *) Tapauksesta antaa myöhemmin U. S:n kirjeenwaihtaja seikkaperäisen kertomuksen, josta muutamia kohtia otamme tähän. Tehdas oli k:lo 11 täydessä käynnissä ja työwäki työssä. Silloin kuuluu äkkiä kauhea pamahdus, ilma täräjää, maa wawahtaa, sakea sawupatsas syöksee taiwasta kohden, se puhkuaa, paisuu, hajoaa ja roimuten lieskahtaa tuhatpäinen tulipilari kohti taiwasta, sinkahuttaen ylös ilmaan kiwiä, palawia laudankappaleita ja säkeniä sakean parwen. Entäs miesparat, jotka myllyssä oliwat? Ihmeellinen todellakin heidän pelastumisensa! Toinen oli ylä-, toinen alakerrassa. Yläkerrassa olewan täytyi, kun ei muuten woinut, pää-edellä syöksyä ikkunasta tantereelle ja — pelastui; alakerrassa olewa sortui alas romahtawan wälikaton alle, mutta pääsi naarmuakaan saamatta kapuamaan sieltä pois ja — pelastui hänkin. Sillä wälin oli kauhistus wallannut kaikkien mielet. Suinpäin syöksyiwät suojissa olewat ulos ja mitkä ulkona oliwat päistikkaa metsään. Mutta tuskin oliwat päässeet lähisen mäen taakse, niin kuului toinen räjähdys, ensimmäistä ehkä woimakkaampi. Se seurasi noin 5 minuttia ensimmäisen jälkeen. Nyt räjähti ilmaan kasteluhuone ja prässi. Niissä huoneissa olleet työmiehet oliwat jo ehtineet räjähdystä pakoon. Mutta nyt alkoi tila käydä tukalaksi. Palawia kekäleitä oli molemmista räjähdyksistä lentänyt ylt'ympäriinsä, sellainen kekäle oli arwattawasti sytyttänyt prässihuoneenkin, ja sieltä täältä metsässä alkoi näkyä tulia. Ruiskut otettiin esille, mutta wielä eheinä olewien tehtaanhuoneiden pelastamista ei ollut ajattelemistakaan, sillä milloin hywänsä oli odotettawissa taas uusi räjähdys. Siellä oli wielä samassa riwissä kiilloitushuone, siellä wähän matkan päässä warasto ja kuiwaushuoneet, ja ennen pitkää loimusi ympärillä olewa kuusikko latwatulessa. Joen etelärannalla olewa salpietarin warastohuone, jossa oli muutamia tynnyriä sitä ainetta, sekä rikkiä, oli ainoa jonka pelastamista woitiin ajatella. Sitä ruwettiinkin ruiskuilla suojelemaan. Mutta taas kuului julma räjähdys, ja seulahuoneet ja kiilloitushuoneet lensiwät ilmaan. Nyt oli pian koko seutu yhtenä tulimerenä, ja nekin harwat miehet, jotka oliwat pysyneet aloillaan ja olleet apuna salpietarihuoneen suojelemistyössä läksiwät nyt pakosalle. Ei sentään kaikki. Sillä insinööri A. Palmberg ja kapteni L. Forsten pelkäämättä koettiwat tehdä mitä tehtäwissä oli palon häätämiseksi, ja heitä auttoi tehokkaasti eräs tehtaan työmies Jooseppi Helenius, joka osoitti ihmeteltäwää rohkeutta ja tawatonta neuwokkaisuutta. Ensimmäisen räjähdyksen tapahtuessa oli Helenius wanhassa kuiwaushuoneessa laittelemassa ruutia paketteihin. Palawasta höyrypannuhuoneesta warastohuoneesen menewä torwi, tahi oikeammin sen puinen kuori oli tulessa ja sitä myöten pääsisi walkea helposti warastohuoneesen. Empimättä juoksee Helenius warastohuoneelle, menee sisään, sulkee ikkunat, lyöpi luukut ikkunain eteen, ja särkee wiimein torwen. Käypi sentään wielä koettamassa huoneen seinää. Se tuntuu jo polttawan kämmentä. Nyt lienee aika korjata luunsa arwelee Helenius ja lähtee paluumatkalle, mutta saapi nyt tehdä suuren kierroksen, sillä metsä palaa jo laajalti. Mutta siihen eiwät wielä päättyneet sen miehen urostyöt. Myöhemmin keksi hän, että se warastoaitta, jossa oli 50,000 kiloa ruutia, on waarassa. Ja se olikin waarassa, sillä noin parin kyynärän päässä aitan owesta oli ilmi liekki maassa. Helenius ottaa ämpärin wettä menee sinne ja sammuttaa tulen. Moisia urostöitä ei joka mies tee. Yllämainitut kolme räjähdystä tapahtuiwat muutamien minuttien kuluessa. Mutta siihen ei wielä häwitys päättynyt. Kun walkea oli lähemmäs kolme tuntia tuhojaan tehnyt, kääntyi äkkiä tuuli, ja walkea alkoi lewetä wanhaa kuiwaushuonetta kohden. Kohta oli metsä silläkin puolella ilmitulessa, ja nyt oli wanhan kuiwaushuoneen kohtalo tietty. Ja eipä aikaakaan niin kuuluu räjähdys, joka oli kahta woimakkaampi kuin ennen tapahtuneet, ja kuiwaushuone purkaa kuorensa ja sisuksensa ylös ilmaan sellaisella woimalla, että sylen pituiset hirrenpäät lentäwät monen sadan kyynärän päähän. Tämä wiimeinen räjähdys oli niin woimakas, että se kuului Kouwolaan ja Haminaan asti. (Turpaan ruutitehdas on Sippolan ja Wehkalahden rajalla, 15 wirstan päässä Kaipiaisten asemalta.) Tuho oli nyt jo tehnyt tehtäwänsä ja tulen woima alkoi taltua. Aiwan perustuksia myöten oli se jo häwittänyt yhdeksän eri rakennusta ja enempää se ei enään jaksanut. Kaksitoista rakennusta pelastui. Wähitellen saatiin raunioissa kytewät liekit sammutetuiksi, ja noin k:lo 6 ajoissa illalla oli palo sammutettu tehtaan tienoilla. Metsässä kulki kulo wielä seuraawan yön.
    • ) Tämä uutinen taittajan huomaamattomuuden tautta jäi pois wiime numerosta.
  2. ↑ Wrede kirjoittaa: "...kesken tätä ikävää keskustelua ilmoitettiin, että kauppias Aladin oli vaatimattomasti tullut konttorin tietä saadakseen itselleen tämän hyvän makupalan. mutta tuossa tuokiossa saapui myös täyttä kyytiä eversti Forstén hengästyksiin ajetulla hevosellaan valtaporttien eteen, hyppäsi kärryistään ja astui sisään kiireisin askelin. tuijottaen minuun, joka istuin yksin vastaanottohuoneessa, von Daehnin jutellessa konttorissa herra Aladinin kanssa, kysyi hän minulta, perin kiihtyneenä, aioinko minä ostaa Sippolan. Rauhoitin häntä sanomalla, ettei hänen tarvinnut olla huolissaan minun tähteni, mutta että kenraali oli konttorin puolella par´aikaa keskusteluissa miljonääri Aladinin kanssa. "Häntä minä en pelkää puoleksikaan niin paljon kuin teitä, joka olette von Daehnien perheen suosiossa", hän vastasi. Ja rintaansa lyöden hän jatkoi: "Tässä lompakossa on sovittu ennakkomaksu, jonka heti lasken tälle suurelle kirjoituspöydälle!" Minun teki pahaa katsella, kuinka innokas ostaja latoi maksunsa suurina setelipinkkoina tuolle Sippolan tavattomasta pituudesta kuululle pöydälle. Mutta kun von Daehn tuli ja alkoi ihastuneen näköisenä laskea niitä, kävi koko asia minulle lopulta niin vastenmieliseksi, että lähdin kävelylle puutarhaan. Minua ennätettiin jo hakea kaikkialta allekirjoittamaan ja todistamaan kauppakirjaa. Mutta se tehtävä oli minulle hyvin raskas. Käsiään hieroen ja minuun vilkkuen jätti ostaja jäähyväiset ja sanoi: "Nyt on Sippola minun".[35]
  3. ↑ Viljo Rasila taustoittaa torpparilaitoksen aseman muutosta kirjansa "Suomen torpparikysymys vuoteen 1909" luvussa ”Taloudelliset suhdannevaihtelut 1800-luvun lopulla” yleisesti, mutta Sippolan tapauksessa varsin osuvasti: ”Selvimmin havaittavaa tavalla torpparilaitoksen asemaan vaikutti puutavaramarkkinoiden kehitys. Torpparijärjestelmä merkitsi jo sinänsä ristiriitaa maatalouden ja metsätalouden välillä; jokainen uusi torppa tiesi sekä rakennus- että polttopuiden kulutuksen lisääntymistä ja jokainen uudisraivaus kasvavan kasvavan metsän vähenemistä. Niin kauan kuin metsän arvo olivähäinen, ei asiaan kiinnitetty suurtakaan huomiota ja torpparit saivat käyttää metsää suhteellisen vapaasti, mutta kun metsän arvo kohosi, joutui maanomistaja vertaamaan keskenään torpparin hänen maanviljelykselleen tuottamaa hyötyä ja hänen metsänkäytölleen tuottamia haittoja.” [39]
  4. ↑ Forstén kysyi, miksi miehet olivat käyneet Halla Oy:n puheilla ja tiedusteli, paljonko sitä laidunta haluatte. Torpparien edustaja sanoi torpparien olevan tyytyväisiä , mikäli he saavat tietyt niittypalstat, mitkä olivat tosin noin puolet siitä alueesta, minkä he olivat menettäneet Halla Oy:lle. Kiihtynyt eversti vastasi: "Te tulette tänne suurella miesjoukolla minun päälleni, mutta minä olen vanha sotamies, en minä pelkää", johon torppari, entinen aliupseeri vastasi: "Vanha sotamies minäkin ole, en minäkään pelkää. Emme ole tulleet siinä mielessä, että hyökkäisimme everstin päälle, vaan esitämme torpparien nöyrän pyynnön, että herra eversti järjestää tämän laidunasian, sillä pyyntömme on kohtuullinen". Lauhtunut eversti vastasi tähän: "Jos tulette huomenna työhön, niin pyydän Halla Oy:tä järjestämään tämän asian. Ellei siellä järjestetä, suostun pyyntöönne."[46]
  5. ↑ Vaikka vuokra-alueita täten tosiasiassa itsenäistettiin, ei voitu puhua itsenäistämisestä oikeusopillisessa mielessä (de jure), koska ei ollut olemassa mitään vastaavaa lakia. Sippolan tapauksessa senaatti nimenomaan kieltäytyi antamasta lainaa torppareille torppien itsenäiseksi lunastamista varten, mutta sen sijaan osti koko alueen ja jakoi sen sitten torppareille kuoletusta varten. Täten vältyttiin tekemästä torppien itsenäistämisestä oikeudellista ennakkotapausta. Oikeudellisesti toiminta oli tilattoman väen asuttamista, mutta —ja se teki asian paljon mutkallisemmaksi— soveltuvien säännösten puuttuessa ei tarkoitukseen voitu käyttää Tilattomien väestön lainarahaston varoja, vaan senaatti joutui erikseen pyytämään suuriruhtinaalta lupaa yleisistä valtiovaroista käyttää tarvittava summa tilan ostamiseen. [54]
  6. ↑ Suomalainen Wirallinen Lehti 18.10.1906: Jollei maksua tai muuta laillista estettä väliin tule, myydään torstaina 22 päivänä Marraskuuta 1906 klo 12 päivällä Sippolan hovitilalla N:o 1 Sippolan kylässä Sippolan pitäjää toimitettavalla julkisella pakkohuutokaupalla enintä tarjoavalle everstiluutnantti Lennart Forstén'in ja hänen vaimonsa Alma Forstén'in omistamat seuraavat maatilat: rälssiluontoinen Sippola niminen hovitalo, tekevä nykyään 0,189 osaa talosta N:o 1 Sippolan kylässä, veroltaan 0,9656 manttaalia ja tilusalaltaan yhteensä 677,87 hehtaaria; Liikkalan rälssihovitalo N:o 1, veroltaan 0,31 manttaalia; 1/2 rälssiä N:o 2, veroltaan 0,147 manttaalia; perintötalo N:o 6, veroltaan 0,17 manttaalia; rälssitalo N:o 7, veroltaan 0,19 manttaalia; rälssitalo N:o 12, veroltaan 0,17 manttaalia; rälssitalo N:o 20, veroltaan 0,07 manttaalia, viimeksimainitut Liikkalan kylässä; Marinhovi niminen rälssitalo N:o 11 Mämmälän kylässä, veroltaan 0,35 manttaalia, sekä rälssitalo N:o 7 Ruotilan kylässä, veroltaan 0,05 manttaalia, kaikki Sippolan pitäjässä Kymin kihlakuntaa, hovineuvos Emil Bjugg'in, Keisarillisen Suomen Aleksanderin Yliopiston ja asianajaja Aksel Alander’in omistamien ja osaksi tiloihin kiinnitettyjen 215,750 markan suuruisten saamisten, paitse korkoja ja kuluja sekä ulosmittaus- ja huutokauppakustannuksia, suorittamiseksi, josta asiallisille täten ilmoitetaan, huomauttamalla, että saaminen, joka etuoikeudella tahi muuten myytävästä omaisuudesta on suoritettava tahi josta kiinteistö on kiinnitetty tahi muuten panttina, joko aikaisemmin kirjallisesti tahi viimeistään keskiviikkona 21 päivänä Marraskuuta klo 19 päivällä Sippolan hovitilalla pidettävässä velkojain keskustelukokouksessa, jossa ja itse huutokaupassa kaikkien asiallisien tulee valvoa oikeutensa, on ilmoitettava Kymin kihlakunnan ruununvoudille, kuin myös että ostajan tulee heti huutokaupan lopetettua suorittaa kuudenneksen koko huutokauppahinnasta, kuitenkaan ei vähempää kuin ulosmittaus- ja huutokauppakustannukset sekä muut kulut. Kymin kihlakunnan ruununvoudin konttorissa, Lokakuun 6 päivänä 1906. 7640(8-1) K K. Jäppinen
  7. ↑ Haminan lehti kertoi 14.5.1910 seuraavaa: Torstaina noin klo puoli 11 päivällä syttyi tulipalo Sippolan Saverolla. Tulipalo alkoi agronoomi Forstenin asunnosta, mahdollisesti keittiöstä. Tilan päärakennus paloi perustuksia myöten. Tuuli vei tulen tien toiselle puolella olevaan suureen, ennen lasitehtaan, nykyään liitetinä käytettyyn rakennukseen, siitä taas Hallayhtiön asuinrakennukseen, vanhaan kansakouluun, joka nykyään oli autiona, ja läävään. Kaikki nämä rakennukset paloivat perustuksiaan myöten. Agronoomi Forstenin irtaimisto paloi kokonaan ///Meille on kerrottu, että tulipalo pääsi heti sytyttyään niin suureen vauhtiin, että ainoastaan ikkunan kautta saatiin pelastetuksi agronoomi Forstenin pikku tyttö palavasta rakennuksesta. Forstenin talosta lensi tulikipuna 200 metrin matkan päässä oleviin Halla Oy:n rakennuksiin sytyttäen ne.[112]

Lähteet

muokkaa
  • Kuka kukin on. Helsinki: Suomalainen kustannus-O.Y. Kansa, 1908.
  • Aminoff-Winberg, Johanna: Ättartavlor för de på Finlands Riddarhus inskrivna ätterna, andra delen. Tallinn: Suomen Ritarihuone, 2018.
  • Arajärvi, Juhani: Juhlajulkaisu Kymenlaakson kansanopiston 10-vuotisjuhlaan 1906. Kotka: kustantaja tuntematon, 1906.
  • Arvola, Tapani: Kinkerivirrestä rautalankaan. Anjalankoski: Tapani Arvola (omakustanne), 1996. ISBN 952-90-7318-6
  • Bergholm, Axel: Sukukirja, osa I. Helsinki: Otawa, 1984.
  • Forss, Erkki: Erik August Hagfors. Toiminta Jyväskylän seminaarin musiikinlehtorina ja Suomen kuorolaulun kehittäjänä. Helsinki: Suomen musiikkikirjastoyhdistys, 2009. ISBN 978-952-5363-36-4
  • Hellgren, Kirsti: Sippolan historia. Myllykoski: Sippolan kunta, 1957.
  • Hellsten, Tanja: Suomen kansallisbiografia 1. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-442-8
  • Ilvesmäki, Erkki: Kuusi vuosikymmentä Sippolan hyväksi: Sippolan säästöpankin vaiheita vuosina 1905—1965. Vammala Helsinki: Vammalan kirjapaino, 1965.
  • Ketola, Eino: Vihdin historia 1918-1965, ensimmäinen osa 1918-1939. Vihti: Vihdin kunta : Vihdin seurakunta, 1996. ISBN 951-97583-1-3
  • Ketola, Eino: Vihdin historia 1918-1965, toinen osa 1939-1965. Vihti: Vihdin kunta : Vihdin seurakunta, 1997. ISBN 951-97583-2-1
  • Kuusela, Kalevi: Turpaan ruutitehtaan historia. Sippola: Kymenlaakson seutukaavaliitto, 1990.
  • Kymenlaakson maakuntakaava 2040. 7.10.2019. Kymenlaakson liitto. Viitattu 19.3.2025.
  • Lagerblad, Katri & Nieminen, Aino: Sippolan puutarha-ja maatalouskoulu — Reitkallin puutarhakoulu 1898—1932. Hamina: Maaseudun Kirjapaino Oy, 1948.
  • Linnamies, Olavi: Sippolan metsäkoulu ja Halla-Sippolan metsät. Myllykoski: Tehdaspuu Oy, 1982.
  • Marttila, Inkeri: Anjalankosken säästöpankki vuodesta 1905 vuoteen 1980. Myllykosken kirjapaino: Anjalankosken Säästöpankki, 1980.
  • Mänttäri, Raija: Soivat sireenit. Anjalankoski: Kymeenlaakson Marttapiiriliitto, 1994.
  • Nenola, Pirjo: Kuorolaulaminen Suomessa. Etnografinen tutkimus performassista. Jyväskylä: University of Jyväskylä, 2019. ISBN 978-951-39-7762-7
  • Ollila, Anna: Suomen kansallisbiografia 3. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-444-4
  • Parko, Severi: Leimasimen jälki. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu, 2002. ISBN 951-558-094-3
  • Parko, Severi: Savikuoppa ja kulissi. Somero: Amanita, 1984.
  • Rasila, Viljo: Suomen torpparikysymys vuoteen 1909. Helsinki: Suomen historiallinen seura, 1961.
  • Räntilä, Kari: Kaakon kuriiri. Kouvola: Pohjois-Kymenlaakson Kadettipiiri, 1993.
  • Seppä, Antti: Savero, kahden vuosisadan kylä. Tampere: Saveron nuorisoseura, Polven kirja ja vihko, 2001. ISBN 951-97261-6-0
  • Taipale, Ilkka: Venäjä mon amour. Viro: Into Kustannus Oy, 2015. ISBN 978-952-264-454-1
  • Toikko, Emmi: Sippolan säästöpankki 1905-1935. Kouvola: Sippolan Säästöpankki, 1935.
  • Tuurna, Erkki: Sofia ja Juhani Arajärvi, isovanhempiemme elämänvaiheita. Lempäälä: Omakustanne, 2017.
  • Valleilta kartanoihin – saaristosta kaskimaalle Haminan kulttuuriympäristöohjelma 2008. Haminan kaupunki. Viitattu 1.4.2025.
  • Vesalainen, Vihtori: Sippolan hovi ja sen torpparit. Myllykoski: Myllykosken kirjapaino osakeyhtiö, 1953.
  • Wrede, Henrik: 10 vuotta vapautettujen vankien parissa. Porvoo: WSOY, 1926.


Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Ollila, s. 50
  2. ↑ Ollila, s. 52
  3. ↑ Taipale, s. 213
  4. ↑ Parko 2002, s. 42
  5. ↑ Bergholm, ss. 462—469
  6. ↑ Elena Travina: Gavriil Vasilyevich Baranovsky, kuka sinä olet? 15.5.2013. terijoki.spb. Viitattu 9.2.2025. venäjäksi
  7. ↑ Tuurna, s. 63
  8. ↑ a b Mänttäri, s. 11
  9. ↑ Kuka kukin on, s. 73
  10. ↑ Kymenlaakson maakuntakaava 2040, s.47
  11. ↑ Kuusela, s. 5
  12. ↑ Kuusela, s. 2
  13. ↑ Kuusela, s. 3
  14. ↑ Kuusela, s. 1
  15. ↑ Landsmän i tjänst vid ryska militären 1.2.1892. Finska Militär Tidskift. Viitattu 27.3.2025.
  16. ↑ Landsmän i tjänst vid ryska militären 1.2.1893. Finska Militär Tidskift. Viitattu 27.3.2025.
  17. ↑ Landsmän i tjänst vid ryska militären 1.4.1893. Finska Militär Tidskift. Viitattu 27.3.2025.
  18. ↑ Mänttäri, s. 13
  19. ↑ Hellgren, s. 477
  20. ↑ Hellgren, s. 478
  21. ↑ Hoffren, s. 479
  22. ↑ Valleilta kartanoihin – saaristosta kaskimaalle Haminan kulttuuriympäristöohjelma, s. 88
  23. ↑ Hellsten, s. 354
  24. ↑ Arajärvi, s. 3
  25. ↑ Hoffren, s. 519
  26. ↑ Arajärvi, s. 11
  27. ↑ Arajärvi, s.12
  28. ↑ Hoffren, s. 468
  29. ↑ Hoffren, s. 469
  30. ↑ Hoffren, s. 470
  31. ↑ Hoffren, s. 471
  32. ↑ Seppä, s. 33
  33. ↑ Seppä, s. 34
  34. ↑ Linnamies, s. 2
  35. ↑ a b Wrede, ss. 109–111
  36. ↑ Mänttäri, s. 21
  37. ↑ Määttäri, s. 22
  38. ↑ Hellgren, s. 472
  39. ↑ a b Rasila, s. 45
  40. ↑ a b Vesalainen, s. 69
  41. ↑ Vesalainen, s. 65
  42. ↑ Vesalainen, s. 66
  43. ↑ Vesalainen, s. 70
  44. ↑ Vesalainen, s. 71
  45. ↑ Vesalainen, s. 72
  46. ↑ a b Vesalainen, s. 73
  47. ↑ Vesalainen, s. 75
  48. ↑ Vesalainen, s. 76
  49. ↑ Vesalainen, s. 77
  50. ↑ Vesalainen, s. 78
  51. ↑ Vesalainen, s. 79
  52. ↑ Vesalainen, s. 80
  53. ↑ Rasila, s. 222
  54. ↑ a b Rasila, s. 225
  55. ↑ Vesalainen, s. 81
  56. ↑ Vesalainen, s. 85
  57. ↑ Vesalainen, s. 86
  58. ↑ Hellgren, s. 475
  59. ↑ Huutokauppoja 18.10.1906. Suomalainen Wirallinen Lehti. Viitattu 2.4.2025.
  60. ↑ Lagerblad & Nieminen, s. 7
  61. ↑ Mänttäri, s. 22
  62. ↑ Lagerblad & Nieminen, s. 8
  63. ↑ Valleilta kartanoihin – saaristosta kaskimaalle Haminan kulttuuriympäristöohjelma, s. 94
  64. ↑ Mänttäri, s. 23
  65. ↑ Hamina 22. p lokakuuta 22.10.1898. Haminan Sanomat. Viitattu 30.1.2025.
  66. ↑ Vaalit talonpoikaissäätyyn 26.10.1898. Wiipuri. Viitattu 30.1.2025.
  67. ↑ Viipuri, 3 p:nä joulukuuta 3.12.1898. Wiipuri. Viitattu 30.1.2025.
  68. ↑ Kymin tuomiokunnan edusmieheksi ensi valtiopäiville 11.12.1898. Viipurin sanomat. Viitattu 30.1.2025.
  69. ↑ Puhdepakinoita, minun ehdokkaani s.2—3 20.12.1898. Haminan Sanomat. Viitattu 31.1.2025.
  70. ↑ Valtiopäivämiesvaalit 22.12.1898. Suomen virallinen lehti. Viitattu 30.1.2025.
  71. ↑ Kymin tuomiokunnan edusmieheksi 22.12.1898. Haminan Sanomat. Viitattu 30.1.2025.
  72. ↑ Ilvesmäki, s. 10
  73. ↑ Hellgren, s. 389
  74. ↑ Hellgren, s. 447
  75. ↑ Marttila, s.2
  76. ↑ Hoffren, s. 448
  77. ↑ Hoffren, s.449
  78. ↑ Hoffren, s. 451
  79. ↑ Marttila, s. 36
  80. ↑ Marttila, s. 3
  81. ↑ Marttila, s. 4
  82. ↑ Lagerblad & Nieminen, s. 29
  83. ↑ Lagerblad & Nieminen, s. 28
  84. ↑ Marttila, s. 6
  85. ↑ Säästöpankkien keskusosakepankin yhtiökokouksessa digi.kansalliskirjasto.fi. 11.4.1913. Viitattu 27.1.2025.
  86. ↑ Toikka, s. 11
  87. ↑ Mänttäri, s. 19
  88. ↑ Lagerblad & Nieminen, s. 5
  89. ↑ Mänttäri, s. 16
  90. ↑ Wiipuri: Koskien perkaaminen 23.1.1895. Haminan Sanomat. Viitattu 30.1.2025.
  91. ↑ Lagerblad & Nieminen, s. 30
  92. ↑ Mänttäri, s. 18
  93. ↑ Hoffren, s. 542
  94. ↑ Mänttäri, s. 15
  95. ↑ Arvola, s. 528
  96. ↑ Nenola, s. 67
  97. ↑ Nenola, s. 70
  98. ↑ Forss, s. 4
  99. ↑ Nenola, s. 72
  100. ↑ Nenola, s. 74
  101. ↑ Arvola, s. 85
  102. ↑ Arvola, s. 160
  103. ↑ Arvola, s. 228–229
  104. ↑ Kansan Kuvalehti: Elämänilon sankari 20.4.1928. WSOY. Viitattu 3.2..2025.
  105. ↑ Lagerblad & Nieminen, s. 3
  106. ↑ Lagerblad & Nieminen, s. 71
  107. ↑ Lagerblad & Nieminen, s. 72
  108. ↑ Lagerblad & Nieminen, s. 73
  109. ↑ Lagerblad & Nieminen, s. 74
  110. ↑ Toikka, s. 14
  111. ↑ Seppä, s. 37
  112. ↑ a b Seppä, s. 38-39
  113. ↑ Seppä, s. 50
  114. ↑ Seppä, s. 99
  115. ↑ Arvola, s. 86
  116. ↑ Parko 2002, s. 57
  117. ↑ Bergholm, s. 466
  118. ↑ Aminoff-Winberg, s. 614
  119. ↑ Aminoff-Winberg, s. 613
  120. ↑ Ketola, E1, s. 197
  121. ↑ Ketola, E1, s. 198
  122. ↑ Ketola, E1, s. 289
  123. ↑ Ketola, E2, s. 208
  124. ↑ Vesalainen, s. 89
  125. ↑ Vesalainen, ss. 105–106
  126. ↑ Parko 1984, s. 87
  127. ↑ Lagerblad & Nieminen, s. 63
  128. ↑ Kuka on kukin, s. 73
  129. ↑ Ollila, s.51
  130. ↑ Mänttäri, s. 12
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lennart_Forstén_(Reitkalli)&oldid=23162470”