Lena Huldén

suomalainen poliitikko

Lena Maria Cecilia Huldén (o.s. Törnblom; s. 24. huhtikuuta 1956 Lohja)[1] on suomalainen hyönteistieteilijä, historiantutkija ja poliitikko[2]. Hän on julkaissut kirjoja muun muassa Suomen keskiajasta, tapakulttuurista, kulkutaudeista ja hyönteisten vaikutuksesta länsimaiseen sodankäyntiin.

Huldén väitteli ensimmäisen kerran tohtoriksi vuonna 1996 historiasta aiheenaan Kastelholman linnan sotilaallinen ja poliittinen merkitys. Vuonna 2009 hän väitteli toisen kerran tohtoriksi metsäekologiasta. Hän työskenteli arkistonhoitajana Helsingin yliopiston kirjastossa 1990–1996 ja Svenska Litteratursällskapetissa 1996–2002. Vuodesta 2002 hän on ollut vapaa tutkija. Lisäksi hän on Helsingin yliopiston soveltavan eläintieteen dosentti.[3]

Huldén palkittiin vuonna 2008 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla teoksesta Den sexbente fienden, suom. Kuusijalkainen vihollinen[4]. Samana vuonna Suomen tietokirjailijat ry palkitsi hänet Tietokirjailijapalkinnolla. Huldén on myös levittänyt tietoa hyönteisten käytöstä ruokana[3].

Huldén valittiin SKP:n varapuheenjohtajaksi kesällä 2007. Hän pyrki Euroopan parlamentin jäseneksi vuoden 2009 vaaleissa ja sai 446 ääntä.[5] SKP:n vuoden 2013 edustajakokouksessa Huldén luopui varapuheenjohtajuudesta[6], mutta jatkaa SKP:n Uudenmaan piirijärjestön puheenjohtajana ja Demokraattisen sivistysliiton liittovaltuuston puheenjohtajana.[7]

Lena Huldénin puoliso on Luonnontieteellisen keskusmuseon intendentti Larry Huldén. He asuvat Vantaalla.[3]

Teokset muokkaa

  • Kastelholm, en nyckel till Sverige. Ett slottsläns politiska och militärä betydelse åren 1470–1523. Suomen Historiallinen Seura (Finska historiska samfundet), Bibliotheca Historica 11, Helsinki 1996. (nimellä Lena Törnblom)
  • (toim.) När kom svenskarna till Finland?, Svenska litteratursällskapet i Finland, 2002 (Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland , ISSN 0039-6842 ; nr 646)
  • Itärajan vartijat 1: Schildt, 2004, alkuteos På vakt i öster 1 - medeltiden, 2004[8]
  • Kuusijalkainen vihollinen, niveljalkaisten vaikutus länsimaiseen sodankäyntiin, Schildt, 2008 Alkuteos: Den sexbente fienden : leddjurens inverkan på västerländsk krigföring, 2006
  • Karelen ett gränsland i Norden, Arena Norden, Föreningen Nordens årsbok, 2007. ISSN 1402-2869 (useita kirjoittajia)

Lähteet muokkaa

  1. Veli-Matti Autio: Suomen Historiallisen Seuran matrikkeli 1875–2007, s. 65. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2007.
  2. Lenan tiedeblogi (Huldénin blogi)
  3. a b c Juha Merimaa: ”Täti punainen”. Yliopisto 5/2002, s. 28–33.
  4. Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot Ilta-Sanomat. 14. huhtikuuta 2008. Arkistoitu 15.4.2008. Viitattu 15. huhtikuuta 2008.
  5. Viralliset tulokset – koko maa Vaalit.fi. Viitattu 13.6.2009.
  6. Kommunistit koolla Vantaalla, Asukkaiden Vantaa
  7. Demokraattisen sivistysliiton hallinnon esittely, desili.fi
  8. Lena Huldén: Itärajan vartijat 1, s. 4. nimiösivu. Suomentanut Marketta Klinge. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-50-1444-1.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.