Legio I Isaura Sagittaria

roomalainen legioona

Legio I Isaura Sagittaria (suom. ensimmäinen isaurialaisten jousimieslegioona) oli roomalainen myöhäisen keisariajan legioona. Nimen perusteella se sijoitettiin Isauriaan, Taurusvuoristoon, Vähään-Aasiaan ja sen sotilaat käyttivät myös jousta aseenaan, mikä on epätavallista legioonalaisten keskuudessa. Sen perusti todennäköisesti keisari Probus, joka soti Isauriassa paikallisia rosvojoukkioita vastaan vuonna 279. Toisten tutkijoiden mukaan legioona perustettiin Diocletianuksen aikana (284-305) tai jopa vuosina 325-354. Diocletianuksen aikana Legio I Isaura sijoitettiin vuonna 354 kotiseudulleen Seleuceiaan tukahduttamaan Isaurian asukkaiden rosvoustoimintaa.[1]

Prima Isauria Sagittarian kilpi, 400-luvun alkupuoli

Notitia Dignitatumin mukaan legioona oli 400-luvulla yksi itäisen armeijan legioonista. Legio I Isaura Sagitaria oli Magister Militum per Orientemin alaisuudessa, ja tätä legioonaa käytettiin Rooman valtakunnan Isaurian alueen puolustamiseen. Tähän legioonaan liittyivät myös Legio II Isaura ja Legio I Isaura.[2]

Mahdollinen Notitian jälkeinen viittaus yksikköön saattaa olla peräisin 500-luvun puolivälissä eläneeltä Skythopolisin Kyrillokselta, joka mainitsee Isaurian sotilaat Pyhä Sabaksen elämässä.[3]

Legioonan yksiköt muokkaa

  • Palatini-yksiköt (Rooman armeijan eliitti, joka oli keisarin valvonnassa):
    • Legiones palatinae, liikkuvan praesentalis-armeijan raskas jalkaväkiyksikkö
    • Auxilia palatina, liikkuvan praesentalis-armeijan kevyt jalkaväki
    • Vexillationes palatinae, liikkuvan praesentalis-armeijan ratsuväki.
  • Comitatenses-yksiköt ("alueelliset liikkuvat" yksiköt, jotka olivat yksittäisten keisarien (Konstantinuksen poikien) tai erilaisten magistri militum non-praesentalisien (ei "hovin") käytettävissä ja jotka jakautuivat seuraavasti:
    • Legiones comitatenses, non-praesentalis-liikkuvan armeijan raskas jalkaväki
    • Vexillationes comitatenses, non-praesentalis-liikkuvan armeijan ratsuväki.
  • Pseudocomitatenses-yksikkö (kenttäarmeijaan (comitatus) sotaretkiä varten irrotetut rajajoukot, jotka usein jäivät pysyvästi "liikkuvaan" armeijaan:
    • Legiones pseudocomitatenses, keisarillisilta rajoilta "lainatut" yksiköt "liikkuvaan" armeijaan.[1]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b LEGIO I ISAURA SAGITTARIA romanoimpero.com. Viitattu 21.11.2023.
  2. Arcadian Venture LLC: Roman Legions | Legio I Isaura Sagittaria Arcadian Venture LLC. Viitattu 21.11.2023. (englanniksi)
  3. The Prima Isaura sagittaria lukeuedasarson.com. Viitattu 21.11.2023.