Avaa päävalikko

Leena Maria Rauhala, o.s. Siltala, (s. 28. helmikuuta 1942 Kouvola) on suomalainen poliitikko. Hän toimi kristillisdemokraattien kansanedustajana vuosina 1999–2015 Pirkanmaan vaalipiiristä.[1]

Leena Rauhala
Henkilötiedot
Syntynyt 28. helmikuuta 1942 (ikä 77)
Kouvola
Poliitikko
Puolue Suomen Kristillisdemokraatit
Asema kansanedustaja (1999–2015), kaupunginvaltuutettu (1997–)
Vaalipiiri Pirkanmaan vaalipiiri
Kotipaikka Tampere

Rauhala oli eduskuntavuosinaan varsinaisena jäsenenä neljässä eri valiokunnassa, sivistysvaliokunnassa kausina 1999–2003 ja 2007–2011, sosiaali- ja terveysvaliokunnassa sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa kaudella 2003–2007 ja tulevaisuusvaliokunnassa kaudella 2011–2015. Lisäksi hän oli muun muassa Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen vuosina 2004–2007. Kristillisdemokraattisessa eduskuntaryhmässä Rauhala toimi ensimmäisenä varapuheenjohtajana vuosina 2007–2015 ja toisena varapuheenjohtajana vuosina 2004–2007.[1]

Rauhala oli ehdolla myös vuoden 2015 eduskuntavaaleissa, mutta jäi varasijalle saatuaan 30 ääntä vähemmän kuin valituksi tullut Sari Tanus.[2]

Rauhala on ollut Tampereen kaupunginvaltuutettu vuodesta 1997 lähtien. Kaupunginvaltuutettuna hän on toiminut muun muassa kaupunginhallituksen, koulutuslautakunnan, Tampere-talon hallituksen ja Tampereen ammattikorkeakoulun hallituksen jäsenenä.[1]

Rauhala on kirjoittanut kolumneja eri lehtiin ja ottanut kirjoituksissaan kantaa poliittisiin ja eettisiin kysymyksiin.

Rauhalalla on kaksoissisko, joka on toiminut niin ikään kansanedustajana.[3] Leea Hiltunen toimi kristillisten eduskuntaryhmässä vuodet 1991–1995 ja 1999–2003.[4] Rauhala ja Hiltunen kirjoittivat vuonna 2002 yhdessä kirjan Eduskunnan kaksosten äidin tarina, joka kertoo heidän äidistään Taimi Siltalasta (o.s. Tuhkanen).

Presidentti Sauli Niinistö myönsi Leena Rauhalalle vuonna 2013 sosiaalineuvoksen arvonimen.[5]

Aate ja politiikkaMuokkaa

Rauhala on sosiaalilääketieteen asiantuntija ja siksi hänen useat lainsäädäntöaloitteet- ja kysymykset koskevat sosiaali- ja terveyspolitiikkaa. Rauhala on perehtynyt tutkimaan yhteisöllistä ja yhteiskunnalista vaikutusta ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Hän korostaa terveyspalveluissa ihmisarvoa.

Leena Rauhala tahtoo nostaa perheen merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnin pohjana. Kristillisdemokraattien mielestä päätöksiä tehtäessä ihmisarvon tulee olla aina markkina-arvoja tärkeämpi, siksi talouspolitiikassa tulee keskittyä sosiaalisten epäkohtien ratkaisemiseen. Rauhalan pääteemoja ovat ikäihmisten palvelut, lastensuojelu, peruskoulutus, lasten ja nuorten hyvinvointi, sekä perheiden hyvinvointi kristillisen maailmankatsomuksen mukaan.

Vuonna 2003 Rauhala ehdotti kirjallisessa kysymyksessään koulujen evoluutio-opetuksen siirtämistä biologian tunneilta elämänkatsomustietoon, väittäen evoluutiossa olevan kysymys ”enemmänkin uskonnosta kuin tieteestä”.[6]

Rauhala teki vuonna 2010 hallitukselle kirjallisen kysymyksen, kuinka erään kustantamon wicca-aiheisen kirjasarjan julkaiseminen voitaisiin estää. Hän teki myös kirjasarjan sisällöstä tutkintapyynnön keskusrikospoliisille. Rauhalan mukaan sarja kuvaa nuorille sopimattomasti huumeiden ja päihteiden käyttöä ja seksiä.[7][8][9][10] Stabenfelt-kustantamo päätti olla julkaisematta Cate Tiernanin Sweep-sarjaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.[11] Suomen luonnonuskontojen yhdistys Lehto ja Pakanaverkko paheksuivat tiedotteessaan, että Rauhala teki tutkintapyynnön siitä, että kirjasarjan henkilöhahmot harjoittavat wiccaa.[12][13] Muun muassa Turun science fiction -kirjallisuusseuran Pasi Karppanen kirjoitti, että ”eduskunnan tehtävä ei ole Suomessa toimia sensuurielimenä, eikä sillä ole edes valtuuksia siihen”.[14]selvennä

LähteetMuokkaa

  1. a b c Leena Rauhala Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. Pirkanmaa - Äänimäärät Helsingin Sanomien tulospalvelu, eduskuntavaalit 2015. Viitattu 12.5.2019.
  3. Höglund, Sanna: Opiskelu, häät, lasten syntymät – identtiset kaksoset Leena ja Leea ovat tehneet kaiken yhdessä ET-lehti. 3/2010. Viitattu 12.5.2019.
  4. Leea Hiltunen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  5. Presidentti nimesi Tampereen neuvoksia. Aamulehti 18.12.2013, s. B20.
  6. Sulopuisto, Olli: Eikä me olla apinoita! 25.8.2007. Aamulehti. Viitattu 12.1.2009.
  7. Rikosilmoitus: Huumeet ja orgiat pois lasten kirjoista! Verkkouutiset. 4.6.2010. Viitattu 8.6.2010.
  8. Tamminen, Jenni: Rikosilmoitus: Huumeet ja orgiat pois lasten kirjoista! Uusi Suomi. 5.6.2010. Viitattu 8.6.2010.
  9. Rauhala kieltäisi noitakirjan Tamperelainen. 5.6.2010. Viitattu 8.6.2010.
  10. Kansanedustaja haluaa kieltää wicca-aiheiset uutuuskirjat Helsingin sanomat. 8.6.2010. Viitattu 8.6.2010.
  11. Ahlroth, Jussi: Kustantamo ei julkaise nuorten wicca-kirjasarjaa Helsingin sanomat. 8.6.2010. Viitattu 8.6.2010.
  12. Pakanaverkko ja Lehto: Uskonrauha koskee vain joitain uskontoja 8.6.2010. Pakanaverkko. Viitattu 8.6.2010.
  13. Kustantamo ei julkaise ”noitakirjaa” Ilta-sanomat. 8.6.2010. Viitattu 8.6.2010.
  14. Karppanen, Pasi: Nuortenkirjoja, joissa juodaan olutta noitapiirissä, hypitään alasti uima-altaisiin ja harrastetaan orgioita: Cate Tiernanin ”Wicca”. Spin, 3/2010.