Laskuteline
Laskuteline, joskus myös laskeutumisteline, on lentokoneen rakenteellinen osa, joka saattaa koostua useasta pyörästöstä. Laskuteline sijaitsee rungon alapuolella. Laskutelinettä tarvitaan lentokoneen turvallista lentoonlähtöä ja laskua varten lentokentälle. Varhaisimmat laskutelineet olivat liikkumattomia. Niissä saattoi esiintyä aerodynamiikkaa parantaneet muotosuojat eli muotokengät. Toisen maailmansodan aikoihin yleistyivät sisäänvedettävät laskutelineet. Tämä järjestely paransi lentokoneiden liikehtimiskykyä eli ketteryyttä sekä lyhensi nousuaikaa tavoitekorkeuteen. Myös huippunopeudet kasvoivat suuremmiksi, sillä ilmanvastuskerroin pieneni.
Suihkumoottorikoneiden aikakauden alussa yleistyi myös nykyaikainen niin kutsuttu kolmipyöräteline, johon kuuluu rungon tai siipien kohdalla sijaitseva pääteline ja edessä sijaitseva nokkapyörä. Tässä modernissa järjestelyssä ei esiintynyt enää koneen perässä sijaitsevaa kannuspyörää. Tukialuslentokoneiden laskutelineen lisävarusteeseen kuuluu myös pysäytyskoukku. Suomessa kokeiltiin eräillä sotilaskoneilla, kuten ainakin Bristol Blenheimilla ja VL Fokker D.XXI:lla (FR-140)[1] sekä Fieseler Fi 156 Storchilla (ST-112)[2] suksia laskutelineen pyörien tilalla. Me 163 -rakettilentokoneessa oli kelkkaa muistuttanut nousu- ja laskeutumisjärjestely. Vesilentokoneissa käytetään kellukkeita sekä mahdollisesti lisänä pyöriä laskutelineissä.
Kannuspyörällinen ratkaisu oli erinomainen nousussa, mutta muissa tilanteissa painopisteen sijoittuminen taakse aiheutti ongelmia.[3]
Lähteet muokkaa
- Keskinen, Kalevi & Stenman, Kari & Niska, Klaus: Suomen Ilmavoimien Lentokoneet 1939–1972. 3. painos. Tietoteos, Espoo. Painettu Forssan Kirjapainossa 1977. ISBN 951-9035-21-4.
Viitteet muokkaa
- ↑ Keskinen, Stenman & Niska, 1977: s. 10
- ↑ Keskinen, Stenman & Niska, 1977: s. 43
- ↑ Langewiesche, Wolfgang: Stick and Rudder, s. 317. McGraw-Hill, 1972. ISBN 978-0-07-036240-6.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Laskuteline Wikimedia Commonsissa
