Lashinda Demus

yhdysvaltalainen aitajuoksija

Lashinda Demus (s. 10. maaliskuuta 1983 Inglewood, Kalifornia) on yhdysvaltalainen 400 metrin aitajuoksija.[1]

Mitalit
Demus Berliinin MM-kisoissa 2009
Demus Berliinin MM-kisoissa 2009
Maa:  Yhdysvallat
Naisten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Lontoo 2012 400 metrin aitajuoksu
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Berliini 2009 4 × 400 metrin viesti
Kultaa Kultaa Daegu 2011 400 metrin aitajuoksu
Hopeaa Hopeaa Helsinki 2005 400 metrin aitajuoksu
Hopeaa Hopeaa Berliini 2009 400 metrin aitajuoksu
Pronssia Pronssia Moskova 2013 400 metrin aitajuoksu

Demus voitti Pan-Amerikan alle 20-vuotiaiden mestaruuden 1999[2]. Vuonna 2002 hän voitti alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden 400 metrin aidoissa Kingstonissa ajalla 54,70. Hän voitti samana vuonna myös Yhdysvaltain nuorten mestaruuden ja NCAA-mestaruuden. Hän osallistui 2004 Ateenan olympialaisiin, mutta karsiutui välierissä ajallaan 54,32. Vuonna 2005 Demus voitti maansa mestaruuden ja MM-hopeaa Helsingin MM-kisoissa ajalla 53,27. Kauden lopussa IAAF:n yleisurheilufinaalissa hän juoksi ensimmäiseksi. Hän voitti maansa mestaruuden ja IAAF:n yleisurheilufinaalin myös vuonna 2006. Saman vuoden yleisurheilun maailmancupissa hän oli toinen.[1]

Demus voitti Yhdysvaltojen-mestaruuden 2009[2]. Berliinin MM-kilpailuissa hän sai hopeaa ajalla 52,96.[1] 4 × 400 metrin viestissä hän juoksi kolmannen osuuden Yhdysvaltojen voittaessa maailmanmestaruuden ajalla 3.17,83.[3] Hän voitti kotimaansa mestaruuden jälleen 2011[4]. Daegun MM-kilpailuissa 2011 Demus voitti maailmanmestaruuden 400 metrin aitajuoksussa Yhdysvaltain ennätyksellä ja kautta aikain kolmanneksi parhaalla ajalla 52,47.[5]

Demus voitti 400 metrin aitajuoksun Yhdysvaltojen olympiakarsinnoissa 2012.[2] Lontoon olympialaisissa hän sijoittui alun perin hopealle, mutta nousi lopulta vuonna 2023 kultamitalistiksi kun alkuperäinen voittaja Natalja Antjuh hylättiin dopingin takia.[6] Moskovan maailmanmestaruuskilpailuissa 2013 Demus saavutti pronssia 400 metrin aitajuoksussa ajalla 54,27.[7]

Henkilökohtaiset ennätykset muokkaa

Lähteet: IAAF[1], Tilastopaja[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Lashinda Demus Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi) Viitattu 4.9.2011
  2. a b c d Lashinda Demus Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)
  3. 4x400 Metres Relay - W Final berlin.iaaf.org. 23.8.2009. Arkistoitu 29.7.2011. Viitattu 22.9.2009. (englanniksi)
  4. 21-vuotias yliopisto-opiskelija päihitti Warinerin yle.fi. 26.6.2011. Viitattu 26.6.2011.
  5. Marantz, Ken: Balancing act, solid support, and patience leads Demus to gold 1.9.2011. IAAF. Viitattu 4.9.2011. (englanniksi)
  6. Lashinda Demus upgraded to 2012 Olympic gold medalist by IOC NBC Sports. 30.3.2023. Viitattu 31.3.2023. (englanniksi)
  7. Hejnova otti ensimmäisen suurvoittonsa hirmuajalla Yle Urheilu. 15.8.2013. Viitattu 31.3.2023.