Lappeenrannan vaakuna

Lappeenrannan vaakuna on Lappeenrannan kaupungin heraldinen tunnus. Vaakunan selitys kuuluu: ”Hopeakentässä luonnonvärinen metsäläinen, pidellen maahanlaskettua nuijaa, seisomassa vihreällä maalla. Otsan ja vyötäisten ympärillä vihreä seppele.”

Lappeenrannan vaakuna

Vaakunan historiaa muokkaa

Lappeenrannan vaakuna on saanut aiheensa kaupungin sinetistä vuodelta 1652. Sinetin metsäläinen on peräisin kaupungin alkuperäisestä nimestä Lappstrand, josta myöhemmin, vuonna 1721 tuli Willmanstrand (vildmansstrand) etuliitteen alkuperäisen merkityksen tulkinnan perusteella; sen ajan ruotsin kielessä sana lapp viittasi metsäläisiin eikä nykykielen mukaisesti saamelaisiin.

Ruotsi menetti Lappeenrannan Venäjälle Turun rauhassa vuonna 1743. Vuonna 1788 kaupungille vahvistettiin ruotsalaisajan sinettiin pohjautuva vaakuna, jossa villimies oli kuvattuna sinisellä kentällä. George Granfelt kuvasi vuoden 1892 teoksessaan Finlands städers vapenbok Lappeenrannan vaakunan kentän hopeisena ja kyseinen malli vakiintuikin kaupungin käyttöön.

Nykyisin käytössä olevan vaakunan on piirtänyt uudelleen Olof Eriksson, ja se vahvistettiin käyttöön 29. joulukuuta 1954. Lappeenranta käyttää vaakunan päällä kultaista muurikruunua, jonka on katsottu kuvaavan kaupungin linnoitusta.

Lappeenrannassa sijaitseva entinen elokuvateatteri Nuijamies ja sen tiloissa nykyisin toimiva Kulttuuritila Nuijamies ovat nimetty kaupungin vaakunan aiheen mukaan.

Galleria muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Suomen kunnallisvaakunat, s. 118. Suomen Kunnallisliitto, 1982. ISBN 951-773-085-3.
  • Jussi Iltanen: Suomen kuntavaakunat, s. 70-71. Karttakeskus, 2013.
  • A. W. Rancken, Kauko Pirinen: Suomen vaakunat ja kaupunginsinetit, s. 103-104. Werner Söderström osakeyhtiö, 1949.

Aiheesta muualla muokkaa

Kirjallisuutta venäjäksi
  • Бойко Дм. А. Геральдика Великого Княжества Финляндского. – Запорожье, 2013.