Avaa päävalikko

Lannevesi on noin 600 asukkaan kylä Saarijärvellä 50 km Jyväskylästä pohjoiseen.[2] Lanneveden naapurikyliä ovat Uurainen etelässä ja Tarvaala pohjoisessa. Kylä on saanut nimensä Lannevesi-järven mukaan. Toinen suuri vesistö Lannevedellä on Summasjärvi. Varsinaisen Lanneveden keskustan lähialueet ovat Laihankylä, Kyyränkylä, Palsankylä, Mäkikylä ja Hoikankylä.

Lannevesi
Kaupunki Saarijärvi
Koordinaatit 62°36′20″N, 025°23′46″E
Väkiluku n, 600
Postinumerot 41270[1]

Lannevedelle perustettiin ensimmäinen kauppapuoti vuonna 1896. Osuuskauppa aloitti vuonna 1920. Enimmillään kylällä on ollut puolenkymmentä kauppaa.[3] Viimeinen kyläkauppa, Kyläkauppa Mimmi suljettiin 2000-luvulla.[4] Toisen maailmansodan jälkeen Lannevedellä oli useita erikoisliikkeitä, kuten urheilukauppa, ja kirjakauppa osuusliikkeen yhteydessä. Kylällä on toiminut myös postitoimisto, matkahuolto ja kahvila.[4] Pankkitoiminta kylällä alkoi vuonna 1929.

Lannevedellä toimii Lanneveden alakoulu (perustettu vuonna 1899[5]) ja Lanneveden POP Pankki. Pankin yhteydessä toimii myös asiamiesposti. Kylällä toimii aktiivinen Lanneveden Sampo Nuorisoseura ry, joka on julkaissut vuonna 1998 kyläkirjan ”Tuttua seutua Lanneves”. Nuorisoseurantalo Sampola on ahkerassa käytössä juhla- ja harrastuskäytössä. Lannevedellä järjestetään joka juhannus Kiimasen savulenkki -urheilutapahtuma. Tapahtumaa on järjestetty vuodesta 1983 lähtien. [6]

Lannevedellä vaikuttaneita tai Lannevedeltä kotoisin olevia tunnettuja henkilöitä ovat esimerkiksi Kirsti Paakkanen (Marimekko), taiteilija Frans Toikkanen ja näyttelijä Tarmo Manni.

Lannevesi valittiin vuonna 2014 Keski-Suomen Vuoden kyläksi[7].

LähteetMuokkaa

  1. http://www.verkkoposti.com/e3/postinumeroluettelo?po_commune_radio=zip&streetname=&po_commune=Lannevesi&zipcode=
  2. http://www.lannevesi.fi/index.html
  3. http://www.lannevesi.fi/kylasuunnitelma.pdf
  4. a b http://www.saarijarvi.fi/filebank/5333-Lannevesi12_08.pdf
  5. Pynnönen, Risto: Kiertokoulusta kansakouluun ja sieltä peruskouluun. Saarijärven Suvi, Saarijärvi-Seura r.y:n kesälehti 2015, 2015, s. 3. Saarijärvi: Saarijärvi-Seura. Artikkelin verkkoversio (PDF) Viitattu 25.8.2018.
  6. http://www.saarijarvi.fi/fi/tapahtumat/tapahtumakalenteri/?id=1770&selEvent=28394/
  7. Vuoden kylä Keski-Suomen kylät ry. Viitattu 25.8.2018.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.