Nikama

selkärangan luu
(Ohjattu sivulta Lannenikama)

Nikama (vertebra) on epäsäännöllisen muotoinen moniulokkeinen luu, joista selkäranka muodostuu. Nikaman osia ovat nikamasolmu, nikamakaari ja nikamaulokkeet. Nikaman sisällä kulkee selkäydinkanava. Nikamat sijaitsevat päällekkäin ja niveltyvät toisiinsa, mikä tekee selkärangasta taipuvan.[1]

Nikama selkäpuolelta katsottuna. 1. okahaarake, 2. nivelhaarake, 3. nikamasolmu, 4. poikkihaarake, 5. nikamakaari ja selkäydinkanava.

RakenneMuokkaa

 
Nikama ylhäältä katsottuna. Alinna nikamasolmu. Nikamakaaren suojassa kulkee selkäydin. Ylimpänä näkyvät nikamaulokkeet.

Nikamasolmu on nikaman kantava osa ja selkärangan varsinainen tukiosa. Peräkkäisten nikamien välissä (ensimmäistä ja toista kaulanikamaa lukuun ottamatta) on nikamavälilevy. Ne ovat sidekudosliitoksia, jotka muodostavat yhteensä yhden neljäsosan liikkuvan selkärangan koko pituudesta.[1]

Nikamasolmun takana on nikamakaari, joka suojaa selkäydintä ja sitä ympäröiviä aivokalvoja. Peräkkäisten nikamakaarien aukot muodostavat yhdessä selkäydinkanavan.[1]

Nikamakaaresta lähtee kolmenlaisia ulokkeita. Okahaarake suuntautuu taakse ja alaspäin, poikkihaarakkeet suuntautuvat sivuille, ja nivelhaarakkeet suuntautuvat päänpuoleisesti ja peränpuoleisesti. Nivelulokkeiden päissä on nivelrustojen peittämät nivelpinnat, jotka muodostavat synoviaalinivelet naapurinikaman ulokkeiden kanssa. Okahaarakkeet ja poikkihaarakkeet toimivat kylkiluiden kiinnittymiskohtina.[1]

Ryhmittely ja lukumääräMuokkaa

 
Ihmisen selkäranka sivulta nähtynä. Ylhäältä alas:
1. kaulanikamat (7)
2. rintanikamat (12)
3. lannenikamat (5)
4. ristiluu ja häntäluu.

Nikamat jaetaan kaularangan muodostaviin kaulanikamiin, rintarangan muodostaviin rintanikamiin, lannerangan muodostaviin lannenikamiin, ristiluun muodostaviin ristinikamiin sekä hännän muodostaviin häntänikamiin. Nikamat numeroidaan ylhäältä alas.

Nikamien määrä eri eläinlajeilla
Kaula­nikamat Rinta­nikamat Lanne­nikamat Risti­nikamat Häntä­nikamat Lähde
Ihminen 7 12 5 5 4–5 [2]
Hevonen 7 18 5–6 5 15–20 [3]
Nauta 7 13 6 5 18–20 [3]
Sika 7 14–17 6–7 4 20–23 [3]
Kissa 7 13 7 3 19-21 lähde?
Koira 7 13 7 3 20–23 lähde?
Kana 14 7 14 6 lähde?
Lammas 7 13 6 4–5 3–24 [3]
Vuohi 7 13 6 4–5 12–16 [3]

KaulanikamatMuokkaa

Seitsemän kaulanikamaa (vertebra cervicalis, mon. vertebrae cervicales) ovat muihin nikamiin verrattuna pienempiä ja huomattavasti paljon liikkuvampia: päätähän voi kääntää useaan asentoon nikamien liikkuvuuden avulla. Niiden ei tarvitse olla kovin isokokoisia, koska ne kannattelevat vain kallon painoa. Jänteiden avulla kaulanikamiin kiinnittyy lihaksia, esimerkiksi epäkäslihas. Poikkeuksena muihin nikamiin kaulanikamien poikkihaarakkeissa on aukko, foramen transversarium, jonka sisässä kulkevat nikamavaltimo ja -laskimo.[4]

Ensimmäinen kaulanikama eli atlas tai kannattajanikama on muodoltaan rengasmainen ja niveltyy kallon takaraivoluuhun, jossa on pyöreä niska-aukko. Toista kaulanikamaa kutsutaan aksikseksi eli kiertäjänikamaksi. Atlaksen ja takaraivoluun välillä ei ole nikamavälilevyä, kuten ei myöskään atlaksen ja aksiksen välillä.[1]

Kaulanikamien runko pienenee alaspäin mentäessä ja okahaarakkeet kasvavat. Seitsemännen kaulanikaman okahaarake on suurempi ja sivuhaarake puolestaan pienempi kuin muilla kaulanikamilla.[4]

RintanikamatMuokkaa

Rintanikamien (vertebrae thoracicae) lukumäärä vastaa kaikilla eläinlajeilla kylkiluiden lukumäärää. Jokaiseen rintanikamaan niveltyy kaksi kylkiluuta; poikkeuksena ensimmäinen kylkiluu niveltyy vain ensimmäiseen rintanikamaan[5]. Rintanikamissa on voimakkaat okahaarakkeet, jotka toimivat pitkien selkälihasten kiinnityspintana. Rintanikamien okahaarakkeiden korkein kohta on säkä. Terve selkäranka on loivan S-kirjaimen muotoinen, ja rintanikamat sijaitsevat sen keskiosassa.

LannenikamatMuokkaa

Lannenikamissa (vertebrae lumbales) on voimakkaat poikkihaarakkeet, joiden tarkoituksena on suojata selänpuolelta vatsaonteloa sekä toimia pitkien selkälihasten kiinnityspintana. Lannenikamien nikamasolmut ovat suurempia kuin rintanikamien nikamasolmut, jotka ovat taas suuremmat kuin kaulanikamien vastaavat. Tämä johtuu siitä, että lannenikamilla ja niiden nikamasolmuilla on enemmän massaa kannateltavinaan. Intialaiseen aineistoon perustuneessa tutkimuksessa miesten tavanomaisen lannenikaman solmun korkeus oli keskimäärin 24 mm ja halkaisija etu–takasuunnassa 30 mm ja sivusuunnassa 43 mm.[6]

RistinikamatMuokkaa

Ristinikamissa (vertebrae sacrales) ei ole erotettavissa erillisiä oka-, poikki- ja nivelhaarakkeita, vaan ne ovat kasvaneet yhteen muodostaen ristiluun. Myös ristinikamien väliset kalkkeutuneet välilevyt ovat mukana muodostamassa ristiluuta. Ristiluu on lihansyöjillä neliömäinen ja muilla eläinlajeilla kolmionmuotoinen. Ristiluu kiinnittyy siipiensä avulla lonkkaluuta muodostavaan suoliluuhun. Ristinikamien fuusioitumisesta johtuen hermojuuret eivät voi jäädä puristuksiin ristinikamien aukoissa vaan hermopinne tapahtuu presakraalisesti ennen ristiluuta.

HäntänikamatMuokkaa

Häntänikamat (vertebrae caudales) muodostavat eläinten hännän. Ihmisellä häntänikamat ovat fuusioituneet ja muodostavat häntäluun (os coccygis).

Vammat ja sairaudetMuokkaa

Selkärangan puristusmurtumassa nikama painuu yleensä osittain kasaan, mistä seuraa kova kipu nikaman kohdalla. Osteoporoosi lisää puristusmurtuman riskiä ikääntyneillä. Suoraan selkään kohdistuva isku voi aiheuttaa nikaman siirtymisen, josta voi seurata selkäytimen vaurioituminen. Nikaman haarake voi murtua äkillisestä kierto- tai taivutusliikkeestä tai putoamisesta. Selän venähdys ei yleensä ole vaurio, vaan se johtuu yleensä nikamien välisten nivelten antamasta kipusignaalista, joka saa selkärankaa tukevat lihakset kouristumaan ja näin suojelemaan selkää enemmiltä liikkeiltä.[7]

Nikamien rappeumat voivat myötävaikuttaa alaselän kipuun. Välilevypullistumassa nikamien välilevyjen ytimet työntyvät selkäydinkanavaan tai hermojuuriaukkoon, mikä aiheuttaa alaraajoihin säteilevää kipua ja puutumista tai lihasheikkoutta. Nikamat voivat myös tulehtua, tai niihin voi tulla kasvaimia.[8]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e Hervonen, Antti: Tuki- ja liikuntaelimistön anatomia, s. 69–82. Tampereen Kandidaattikoulutus, 2020. ISBN 978-952-68860-1-5.
  2. Uusi tietosanakirja. Osa 14, palsta 693–694, hakusana nikama. Helsinki: Tietosanakirja oy, 1964.
  3. a b c d e Riihikoski, Urho: Kotieläinten rakenne ja terveydenhuolto, s. 8. 1. Uudistettu painos. Helsinki: Kirjayhtymä, 1991. ISBN 951-26-3536-4.
  4. a b Hervonen, Antti: Tuki- ja liikuntaelimistön anatomia, s. 75. Seitsemäs painos. Tampere: Lääketieteellinen Oppimateriaalikustantamo, 2004. ISBN 952-9635-01-X.
  5. Hervonen, Antti: Tuki- ja liikuntaelimistön anatomia, s. 93. Seitsemäs painos. Tampere: Lääketieteellinen Oppimateriaalikustantamo, 2004. ISBN 952-9635-01-X.
  6. Gyanaranjan Nayak, Sitansu Kumar Panda, Prafulla Kumar Chinara: IJARS - Dimensions, Lumbar vertebral column, Neural arch, Vertebral body International Journal of Anatomy Radiology & Surgery (IJARS). 2020. Viitattu 19.9.2021.
  7. Osmo Saarelma: Selkävammat Lääkärikirja Duodecim. 17.1.2022. Viitattu 2.3.2022.
  8. Osmo Saarelma: Selkäkipu Lääkärikirja Duodecim. 14.2.2022. Viitattu 2.3.2022.