Avaa päävalikko
Lamminjärvensuota etelästä nähtynä, taustalla Halilan kallioaluetta.

Lamminjärvensuo on suo, joka sijaitsee Hämeenlinnassa Lammilla noin kaksi kilometriä Lammin taajaman itäpuolella.

Lamminjärvensuo on laajuudeltaan noin 50 hehtaaria. Se on keskiosastaan avosuota, keskellä suota sijaitsee umpeenkasvava Lamminjärvi. Suotyypiltään alue on enimmäkseen vaihettumis- ja rantasuota sekä vetistä nevaa, pieneltä osin myös lettoa. Lamminjärvensuolla tavataan monia vaateliaita suokasveja, kuten punakämmekkää, sääskenvalkkua, suovalkkua, hoikkavillaa ja sykeröpiippoa. Suo on suojeltu Suomen soidensuojeluohjelman alueena ja se on kokonaan luonnonsuojelualuetta.

Lamminjärvensuon pohjoisreunalla sijaitsee Halilan kallio- ja lehtoalue. Pystysuorana etelään suon suuntaan viettävän kallion laella esiintyy ketoja. Sen huomionarvoisia kasvilajeja ovat muun muassa ketonoidanlukko, ahonoidanlukko, liuskaraunioinen, hiirenhäntä, kesämaksaruoho, mäkiminttu, tummatulikukka ja keltasauramo. Halilan kallion alla ja itäpuolella kasvaa rehevää, lehtipuuvaltaista lehtoa, josta osa on koivikkohakaa, osa haapavaltaista. Lehdossa tavattavia vaateliaita kasveja ovat esimerkiksi nurmilaukka, humala, kullero, keltavuokko ja ojakurjenpolvi. Lehto on suojeltu Suomen lehtojensuojeluohjelman alueena.

LähteetMuokkaa