Lakikirja

Lakikirja oli jatkuvasti ilmestyvä, kronologisesti järjestetty[1] ja ajantasainen, asiahakemistolla varustettu suomenkielinen lakiteos, joka sisälsi Suomessa voimassa olleet osat vuoden 1734 Ruotsin valtakunnan lakia sekä myöhemmin julkaistuja lakeja ja asetuksia. Lakikirjaa kustansi ja julkaisi Suomalaisen kirjallisuuden seura vuosien 1920[2]–1951[3] välisenä aikana[4]. Yleisemmässä merkityksessä nimitystä lakikirja käytetään myös sen edeltäjästä, teoksesta Ruotsin valtakunnan laki vuodelta 1734 täydennettynä myöhemmällä lainsäädännöllä.[5][1] Lakikirjan seuraaja on Suomen laki -teos.

Ensimmäinen painettu[6] kattava suomenkielinen lakikirja Ruodzin valdakunnan laki[7] ilmestyi vuonna 1759.[5] Sen oli suomentanut lääninsihteeri Samuel Forseen vuonna 1736 ilmestyneestä[5] ruotsinkielisestä alkuperäisteoksesta Sweriges Rikes Lag, joka sisälsi vuoden 1734 lain[8]. Käännöstä muokkasivat myös hovioikeudenasessori Gabriel Theuvonius ja reistraattori Erik af Palén.[5]

Ennen tätä tehdyt maanlain ja kaupunginlain suomennokset olivat jääneet käsikirjoituksiksi[1][9]  Ainoastaan erilliset kirkkolain ja Kustaa II Aadolfin sota-artiklojen suomennokset oli julkaistu painettuina.[10][1]

Vuoden 1759 suomenkielinen lakikirja ei saanut virallista asemaa, mutta lukutaidon yleistyessä suomenkieliset oikeudenhakijat saattoivat sen avulla itsenäisesti ottaa selvää oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja virkamiestenkin työ helpottui.[1][11]

Vuonna 1887 Suomalaisen kirjallisuuden seura (SKS) julkaisi ensimmäisen virallisen ja täydellisen suomenkielisen lakikirjan. Suomennoksen, joka perustui vuoden 1734 lakiin täydennettynä myöhemmällä lainsäädännöllä, teki Sääksmäen kirkkoherra Gustaf Cannelin. Suomennoksen tarkasti ja toimitti professori Jaakko Forsman.[12][13] SKS julkaisi ja kustansi vuoden 1734 lain suomennoksesta täydennyksineen kaikkiaan kaksi korjattua laitosta ja neljä painosta sekä taskupainoksen[4]

Ensimmäinen Suomen itsenäistymisen jälkeen ilmestynyt lakikirja julkaistiin vuonna 1920.[4] Lakikirja sisälsi tuolloin voimassa olleet osat vuoden 1734 laista sekä myöhemmin ilmestyneitä lakeja ja asetuksia. Se sisälsi myös oikeustapauksia.[4] Lakikirjan toimitti kihlakunnantuomari A. E. Andersen. Tästä kustantamastaan suomalaisesta lakikirjasta SKS julkaisi edelleen samaa käytäntöä seuraten seitsemän painosta vuosina 1927, 1934, 1936, 1941, 1944, 1947 ja 1951.[4] Ne toimitti professori Bruno Salmiala, hänen lisäkseen valmistelutyössä olivat mukana oikeussihteeri Lauri Ailio, oikeusneuvos Filip Jaatinen ja lainsäädäntöneuvos Marjos Rapola.[4].

Lakikirja, joka perustui vuoden 1734 lain pohjalle, kävi vähitellen riittämättömäksi käyttäjien tarpeisiin.[4] Sen julkaisuoikeudet luovutettiin vuonna 1954 Suomen lakimiesliitolle, joka alkoi vuodesta 1955 alkaen julkaista aiheenmukaisesti järjestettyä[1] Suomen laki –nimistä teosta.[14]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f Lakikirja 250 vuotta 1759–2009. Näyttely Eduskunnan kirjastossa 15.10.–31.12.2009 (pdf) (Näyttelytyöryhmä:Mirja Pakarinen, Erika Bergström, Hilppa Haukka, Juhani Lomu, Heikki Rajala, Anne Schwartz ja Tiina Tuukkanen) Eduskunnan kirjasto. Viitattu 30.5.2017.
  2. Lakikirja : sisältävä Suomen valtakunnassa voimassa olevat osat 1734 vuoden valtiopäivillä hyväksyttyä ja noudatettavaksi otettua Ruotsin valtakunnan lakia sekä liitteenä myöhemmin, ennen syysk. 1 p:ää 1920, ilmestyneitä lakeja ja asetuksia / toimittanut A. E. Andersson, hovioikeudenneuvos. Helsinki : Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1920.
  3. Lakikirja : Suomen tasavallassa voimassa olevat osat 1734 vuoden Ruotsin valtakunnan lakia sekä liitteinä ennen maaliskuun 1 päivää 1951 julkaistuja lakeja ja asetuksia. 1951 / toim. Bruno A. Salmiala, Filip Jaatinen, Marjos Rapola. Hki : Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1951.
  4. a b c d e f g Pajula, Paavo, Suomalaisen lakikielen historia pääpiirteittäin / Paavo Pajula. Porvoo : WSOY, 1960, s. 248
  5. a b c d Rintala, Heikki: Yksityinen saavutus yhteisen kansan parhaaksi = En privat prestation för finska folkets bästa, s. XVII. Sisältyy julkaisuun Oikeuskieli ja säädöstieto: suomenkielinen lakikirja 250 vuotta (Rättsspråk och författningsinformation), Suomalainen lakimiesyhdistys, 2010,  s. XVII–XXV ISBN 978-951-855-301-7
  6. Kuutti, Pirkko: Varhaiset lainsuomennokset, s. 110. Sisältyy julkaisuun Oikeuskieli ja säädöstieto: suomenkielinen lakikirja 250 vuotta (Rättsspråk och författningsinformation), Suomalainen lakimiesyhdistys, 2010, s. 107–129, 327–330. ISBN 978-951-855-301-7,
  7. Ruotzin waldacunnan laki : hyväxi luettu ja wastan otettu herrain päivillä wuonna 1734. Porvoo ; WSOY, 1984 (Näköispainos) ISBN 951-0-12473-7
  8. Kuutti, Pirkko: Varhaiset lainsuomennokset, s. 118. Sisältyy julkaisuun Oikeuskieli ja säädöstieto: suomenkielinen lakikirja 250 vuotta (Rättsspråk och författningsinformation), Suomalainen lakimiesyhdistys, 2010, s. 107–129, 327–330. ISBN 978-951-855-301-7
  9. Lakikirja 250 vuotta pähkinänkuoressa Eduskunnan kirjasto. Viitattu 30.5.2017.
  10. Kuutti, Pirkko: Varhaiset lainsuomennokset, s. 107–108. Sisältyy julkaisuun Oikeuskieli ja säädöstieto: suomenkielinen lakikirja 250 vuotta (Rättsspråk och författningsinformation), Suomalainen lakimiesyhdistys, 2010, s. 107–129, 327–330. ISBN 978-951-855-301-7
  11. Rintala, Heikki: Yksityinen saavutus yhteisen kansan parhaaksi = En privat prestation för finska folkets bästa, s. XIX.  Sisältyy julkaisuun Oikeuskieli ja säädöstieto: suomenkielinen lakikirja 250 vuotta (Rättsspråk och författningsinformation), Suomalainen lakimiesyhdistys, 2010,  s. XVII–XXV ISBN 978-951-855-301-7
  12. Pajula, Paavo: Suomalaisen lakikielen historia pääpiirteittäin Porvoo ; Helsinki : WSOY, 1960, s. 182.
  13. Rintala, Heikki: Yksityinen saavutus yhteisen kansan parhaaksi = En privat prestation för finska folkets bästa, s. XVIII–XIX. Sisältyy julkaisuun Oikeuskieli ja säädöstieto: suomenkielinen lakikirja 250 vuotta (Rättsspråk och författningsinformation), Suomalainen lakimiesyhdistys, 2010,  s. XVII–XXV ISBN 978-951-855-301-7
  14. Pajula, Paavo: Suomalaisen lakikielen historia pääpiirteittäin Porvoo ; Helsinki : WSOY, 1960, s. 249.