Lajos Szigeti (aik. Sparing) (27. marraskuuta 1906 Budapest27. huhtikuuta 1974 Budapest) oli unkarilainen nyrkkeilijä ja amatöörien Euroopan mestari, hopeamitalisti ja kaksinkertainen pronssimitalisti 1930-luvulla. Hän aloitti uransa 1920-luvun lopulla ja päätti 1940-luvun puolivälin jälkeen.

Mitalit
Maa:  Unkari
Miesten nyrkkeily
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Budapest 1930 alle 72,6 kg
Kultaa Kultaa Budapest 1934 alle 72,6 kg
Pronssia Pronssia Milano 1937 alle 79,4 kg
Pronssia Pronssia Dublin 1939 alle 79,4 kg

Lajos Szigeti nousi kansalliselle huipulle Unkarissa 1920-luvun lopulla, kun hän voitti vuonna 1929 ensimmäisen maansa nyrkkeilymestaruuden keskisarjassa eli alle 72,6 kg. Hän uusi keskisarjan mestaruutensa vielä kolme kertaa eli vuosina 1930, 1937 ja 1938 sekä saavutti raskaassa keskisarjassa eli alle 79,4 kg neljä kertaa eli vuosina 1935, 1939, 1942 ja 1945.

Szigeti kilpaili ensimmäisen kerran vuoden 1930 EM-kisoissa Budapestissä ja eteni loppuotteluun voitettuaan Ruotsin John Anderssonin. Loppuottelussa voiton otti Italian Clemente Meroni.[1] Kaksi vuotta myöhemmin Szigeti oli mukana Los Angelesin olympiakisoissa. Hän hävisi ensimmäisessä ottelussaan Etelä-Afrikan Eddie Peircelle. Vuoden 1934 EM-kisat järjestettiin jälleen Budapestissä. Niissä Szilasi saavutti Euroopan mestaruuden voittamalla englantilaisen, itävaltalaisen vastustajansa ja loppuottelussa Puolan Witold Majchrzyckin.[2] Kaksi vuotta myöhemmin Berliinin olympialaisissa Szigetin menestys ei niissäkään olympialaisissa ollut odotetun mukainen. Hän hävisi Tšekkoslovakian Josef Hrubešille ja kisat hänen kohdallaan ohi. Seuraavan vuoden EM-kisat Milanossa menivät Szigetillä hyvin, vaikka raskaan keskisarjan välieräottelu tulevalle Euroopan mestarille Italian Luigi Musinaa vastaan päättyi tappioon. Pronssiottelussa hän kukisti Norjan Jarl Johnsenin.[3] Vuoden 1939 EM-kisoissa Dublinissa Szigeti saavutti jälleen pronssia, joka oli hänelle jo neljäs EM-kisamitali. Hän hävisi jälleen välierässä Italian Musinalle mutta voitti pronssiottelussa Englannin Bruce Woodcockin, tulevan ammattinyrkkeilyn raskaansarjan Euroopan mestarin.[4]

Vaikka sota käynnistyi syksyllä 1939, Ruotsin, Italian ja Szigeti ainoana Unkarin edustajana kävivät Eurooppaa edustaen maaottelun Yhdysvaltoja vastaan huhtikuussa 1940 Chigacossa ja Nashvillessä. Szigeti koki pistetappiot amerikkalaisille vastustajilleen [5] Sodan ajan keskeisiin urheilutapahtumiin kuului tammikuussa 1942 järjestetyt EM-kisat Breslaussa, jotka tapahtuman vahvan sodanajan saksalaissuuntauksen vuoksi menettivät EM-arvonsa. Lajos Szigeti osallistui niihin Unkarin edustajana häviten välierässä Saksan Otto Proffitlichille ja ottelussa pronssimitalista Saksan Rudi Pepperille. Sijoitus oli siis neljäs.[6]

Lähteet muokkaa

  1. 3.European Championships Iparcsarnok, Budapest, Hungary June 4-8, 1930 amateur-boxing.strefa.pl. Viitattu 14.9.2019. (englanniksi)
  2. 4.European Championships - Budapest, Hungary - April 11-15 1934 amateur-boxing.strefa.pl. Viitattu 14.9.2019. (englanniksi)
  3. 5.European Championships - Milan, Italy - May 5-9 1937 amateur-boxing.strefa.pl. Viitattu 15.9.2019 (englanniksi).
  4. 6.European Championships - Dublin, Ireland - April 18-22 1939 amateur-boxing.strefa.pl. Viitattu 15.9.2019 (englanniksi).
  5. Duals USA - Europe 1940 amateur-boxing.strefa.pl. Viitattu 15.9.2019 (englanniksi).
  6. Unofficial European Championships Breslau, Germany January 20-25, 1942 amateur-boxing.strefa.pl. Viitattu 15.9.2019 (englanniksi).