Avaa päävalikko

Lain ulkopuolella (vuoden 1987 elokuva)

Lain ulkopuolella on Ville Mäkelän vuonna 1987 ohjaama rikosdraama.

Lain ulkopuolella
Ohjaaja Ville Mäkelä
Käsikirjoittaja Olli-Pekka Parviainen
Tuottaja Heikki Takkinen
Kuvaaja Olli Varja
Leikkaaja Timo Linnasalo
Pääosat Taneli Mäkelä
Kari Heiskanen
Pirjo Luoma-aho
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Filminor Oy
Ensi-ilta 31. lokakuuta 1987
Kesto 1 h 24 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Varakkaan perheenisän raiskaaman naisen veli päättää kostaa sisarensa kärsimykset. Kritiikissä elokuvaa pidetään sävykkäänä ja monipuolisena, kun se kuvaa, kuinka raiskaus vaikuttaa laajalti kymmeniin ihmisiin ja kuinka uhreista tulee rikollisia.[1]

Jo aikalaisarvioissa näyttelijätyö saa arvostusta. Sen sijaan ohjauksen suorastaan sosiologinen ote saa ristiriitaisia arvioita. Toisaalta se jättää kylmäksi, toisaalta todetaan onnistuneeksi ratkaisu, ettei tarinaa vesitetä tunnevaltaisuudella.[2]

Myöhemmässä kritiikissä Litjan piirtämää häikäilemätöntä roolihahmoa luonnehditaan pirulliseksi. Realismin jäsentyminen jää hiukan puutteelliseksi, mutta viranomaisten empatian puutteeseen ja oikeusjärjestelmän kyvyttömyyteen kohdistuu kritiikin mukaan ankaraa arvostelua. Käsikirjoituksen laatinut Olli-Pekka Parviainen ja veljeä näyttelevä Kari Heiskanen saivat Jussi-palkinnon.[3]

NäyttelijätMuokkaa

 Taneli Mäkelä  … Sakari Nevanen  
 Kari Heiskanen  … Jari Jokela  
 Pirjo Luoma-aho  … Saara Nevanen  
 Antti Litja  … Antti Kaironen  
 Jouko Klemettilä  … M. Holmström  
 Leena Uotila  … Mrs. Kaironen  
 Eila Rinne  … Auli Heikura  
 Tauno Lehtihalmes  … Tauno Heikura  

LähteetMuokkaa

  1. AL: Päivän elokuvia, Tv-maailma, 39/2012 sivu 25
  2. Juonikuvaus ja lehdistöarvioita Elonet.fi, viitattu 4.10.2012
  3. Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 4.10.2012, sivu D 9

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.