Namika Lahti

entinen lahtelainen koripalloseura
(Ohjattu sivulta Lahden NMKY)

Lahden NMKY (Namika Lahti) oli lahtelainen urheiluseura, joka menestyi erityisesti koripallossa. Sen edustusjoukkue pelasi miesten koripallon pääsarjassa, Korisliigassa vuosina 1958–1967 ja uudestaan vuosina 1990–2015. Joukkue eteni SM-finaaleihin 2000-luvulla viidesti.

Namika Lahti
Lempinimet Namika
Perustettu 1950
Lakkautettu 2015
Historia Viipurin NMKY
(1898–1948)
Lahden NMKY
(1948–2015)
Areena Lahden suurhalli
Kotipaikka Lahti, Suomi
Värit valkoinen, violetti
         
Yhteistyöseura NMKY
SM-mitalit
Kultaa 2 (2000, 2009)
Hopeaa 4 (1996, 2002, 2004, 2007)
Pronssia 1 (2001)
Kotisivu http://www.namikalahti.com/

Keväällä 2009 Namika voitti finaaleissa Joensuun Katajan suoraan kolmessa ottelussa.[1] Edellisen kerran Namika oli juhlinut mestaruutta vuonna 2000, jolloin finaaleissa kaatui Torpan Pojat. Kevääseen 2013 asti Lahden NMKY pelasi kotiottelunsa Lahden urheilutalossa. Kaudeksi 2013-2014 Namika siirtyi pelaamaan ja harjoittelemaan Lahden suurhalliin, kun Urheilutalon käyttö loppui kesäkuun 2013 lopussa. Seuran miesten edustusjoukkueen toimintaa hoitanut yhdistys haettiin konkurssiin kesällä 2015.

Historia muokkaa

Seura perustettiin vuonna 1898 Viipurissa, ja Lahteen se siirtyi vuonna 1947. Vuonna 1948 nimeksi vaihtui Lahden NMKY. Seuran koripallotoiminta alkoi vuonna 1950, ja mestaruussarjaan se nousi vuonna 1957. Joukkue pelasi pääsarjassa yhtäjaksoisesti vuoteen 1967, ja parhaimmillaan sen sijoitus oli neljäs.

Lahden NMKY voitti Suomen cupin vuonna 1989 pelatessaan vielä ensimmäisessä divisioonassa. Mestaruussarjaan se palasi vuonna 1990. Vuosina 1994 ja 1995 se sijoittui viidenneksi, kunnes kaudella 1995–1996 se ylsi ensimmäisen kerran mitaleille saadessaan hopeaa. Seuraavien kausien sijoitukset olivat kuudes, kuudes ja viides, ja kaudella 1999–2000 se voitti Suomen mestaruuden.

Kaudella 2000–2001 joukkue voitti pronssia SM-sarjassa ja Suomen cup-mestaruuden. Seuraavalla kaudella se sai SM-hopeaa. Kausi 2002–2003 oli loukkaantumisten vuoksi vaikea, ja joukkue säilytti SM-sarjapaikkansa vasta karsintasarjan kautta. Kaudella 2003–2004 se voitti jälleen SM-hopeaa hävittyään loppuotteluissa Kouvoille.

Kaudella 2004–2005 Lahden NMKY putosi ensimmäisellä pudotuspelikierroksella hävittyään Joensuun Katajalle. Kaudella 2005–2006 se hävisi pronssiottelussa Espoon Hongalle. Kaudella 2006–2007 joukkue voitti SM-hopeaa Espoon Hongan oltua ratkaisuotteluissa jälleen parempi.

Lahden NMKY aloitti pyörätuolikoripallotoiminnan vuonna 1989. Seuran edustusjoukkue pelaa Pyörätuolikoripallon SM-sarjassa.

Kaudesta 2012-2013 alkaen Lahden NMKY keskittyi edustuskoripalloon ja pyörätuolikoripalloon. Lahden NMKY haettiin talousongelmien vuoksi konkurssiin kesällä 2015, ja seuran edustusjoukkue luopui Korisliigapaikastaan.[2] Velkaa yhdistykselle oli kertynyt noin 400 000 euroa.[3] Juniori- sekä harrastekoripallotoimintaa Lahdessa jatkoi keväällä 2012 perustettu Namika Lahti Juniorit ry. Lahden NMKY:n konkurssin jälkeen Lahteen perustettiin uusi edustuskoripalloseura Lahti Basketball. Kesällä 2017 myös Namika Lahti Juniorien toiminta siirtyi Lahti Basketball -brändin alle[4].

Tunnettuja pelaajia muokkaa

Henkilökohtaiset palkinnot muokkaa

Korisliigan vuoden pelaaja

Korisliigan SM-finaalien paras pelaaja

Korisliigan vuoden puolustuspelaaja

Korisliigan vuoden ulkomaalaisvahvistus

Korisliigan vuoden tulokas

Korisliigan vuoden kehittynein pelaaja

Korisliigan paras kuudes pelaaja

Korisliigan vuoden valmentaja

Areena muokkaa

Pääartikkeli: Lahden suurhalli
 
Lahden suurhalli.

Namika Lahti pelasi kotiottelunsa vuonna 2013 remontoidussa monitoimiareena Lahden suurhallissa, jonka kapasiteetti koripallo-otteluissa on 1 900 katsojaa. Remontoitu Suurhalli oli olosuhteiltaan Suomen parhaita koripalloareenoita.[5][6][7][8]

Lähteet muokkaa